• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Maasta markkinoille » Kauran lajikekokeet
  • 07.07.2016

    Kauralajikkeita ja viherlannoitusseoksia kokeillaan Paavolassa

    Maasta markkinoille -hanke on aloittanut Paavolassa Rauno Haapalan pelloilla kauran lajikekokeita ja viherlannoitusseosten kokeilua. Ruutujen perustamisen on toteuttanut Luke Ruukki, joka tekee myös puinti- ja sadonmittaukset.

    Kuluvan kevään aikana on Pohjois-Pohjanmaalla aloiteltu uutta luomuhanketta omalla rahoituksella, koska lopullista päätöstä ei hankkeesta vielä ole. Maasta markkinoille -hanke keskittyy nimensä mukaisesti koko tuotantoketjuun, joskin pääpaino on alkutuotannossa ja sen kehittämisessä.

    Kauran lajikekokeisiin päädyttiin, koska uudet kauralajikkeet kiinnostavat tällä hetkellä suuresti. Kiinnostusta ovat herättäneet kauramarkkinoiden hyvät näkymät ja Puhdas kaura -sopimukset. Tänä keväänä entistä useampi luomuviljelijä hankki uusia lajikkeita viljelyyn.

    Luomun kannalta viralliset lajikekokeet eivät anna oikeaa kuvaa lajikkeen soveltuvuudesta viljelyyn, koska kokeissa käytetään perinteisiä lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita. Kokeilla halutaankin selvittää, mitkä lajikkeet menestyvät parhaiten luomuviljelyssä.

    Kokeessa on mukana seuraavat lajikkeet: Avanti, Avatron, Belinda, Bettiina, Marika, Meeri, Obelix, Riina, Ringsaker ja Steinar.  Kokeeseen otettiin mukaan tarkoituksella myös hyvin myöhäisiä lajikkeita, jotta ruuduista voi havainnoida, miten näiden lajikkeiden viljely alueellamme onnistuu. Muuten lajikkeiden taustalla oli elintarvikekauran tuottaminen.

    Kokeet toteutetaan erittäin runsasmultaisella hienohietalohkolla. Viime vuonna lohkolla oli hernettä. Lannoituksessa on käytetty naudan lietelantaa noin 40 tonnia hehtaarille. Lohko on kynnetty 13.5. ja liete on levitetty kynnökseen ja mullattu välittömästi 20.5. Kylvöt on tehty 23.5.  Ensimmäinen rikkakasvi haraus tehtiin 6.6, toista harausta suunniteltiin, mutta se jäi toteuttamatta useasta syystä. Jälkikäteen arvioituna toinen rikkaharaus olisi ollut tarpeellinen, jos sen olisi pystynyt tekemään.

    Viimeaikaisten sateiden jälkeen jauhosavikka on kasvanut koeruuduilla erittäin hyvin. Tämäkin vahvistaa sitä, että rikkakasviharaus pitäisi tehdä aina vähintään kaksi kertaa, koska ensimmäinen haraus yleensä herättää kasvuun itämättömiä rikkoja.

    Kaurakoelohkolla kokeillaan myös erilaisia viherlannoitusseoksia. Siemenseoksista antaa lisätietoa seuraava blogi.

    Kirjoittaja:

    Olli ValtonenLue lisää

    Uusi kommentti

    Takaisin

    Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.
    Nimimerkki*
    Sähköpostiosoite*
    Otsikko
    Viesti*
    Visuaalinen
    varmenne*


    Kirjoita vasemmalla oleva koodi

    Maasta markkinoille -hankkeen blogisarjassa seurataan kuluvan kesän aikana luomutilalla tehtäviä viljelykokeita.

    Lisätietoa:

    Olli Valtonen
    puh. 040 735 5519
    olli.valtonen@proagria.fi