• proagriaoulu.fi » Asiakastarinoita » Asioita voi tehdä myös toisin
  • Asioita voi tehdä myös toisin

    Vaikka karja on perusterve ja työt sujuvat tehokkaasti, tarvitaan välillä silmien avausta ja itsestäänselvyyksien tuuletusta.

    Liminkalaisen Luukisen tilan väelle mahdollisuuden tähän tarjosi vuoden takainen ProAgria Oulun Neuvot käyttöön -pienryhmä, joka paneutui osallistujien tiloilla täsmänä yhteen teemaan kerrallaan: vasikoiden, ensikoiden, umpilehmien ja poikivien hoitoon sekä ontumisiin ja säilörehun laatuun.

    Luukisen navetassa paneuduttiin vasikoiden hoitoon, ruokintaan ja oloihin.

    - Oli kyllä hyvä päivä. Esille nousi itsestään selviä asioita, joita ei huomaa työssään, kun on tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla, Hanna Luukinen sanoo

    Vasikkapäivän jälkeen muun muassa maidonlämmitin nousi lattialta ylös pidikkeeseen ja karsinat saivat ruokintakaukalot.


    - Soita Saulille on tuttu toteamus Liisa (vasemmalla), Pekka ja Hanna Luukisen maitotilalla. Maitotila-asiantuntija Sauli Kärenlampi on pitkäaikainen ”luottopakki”, jonka kanssa tilan väki pohtii ja suunnittelee muun muassa karjan ruokintaa.

    Hyviä keskustelua ja ahaaelämyksiä

    Vaikka Hanna Luukisen mielestä on kaikkein antoisinta pohtia asioita oman tilan navetassa tai pelloilla, myös pienryhmäpäivät toisten osallistujien tiloilla tarjosivat hyvä keskusteluja ja ahaaelämyksiä.

    -  Kun ensiarkailun jälkeen uskalsi tarttua asioihin ja kertoa, kuinka asiat on itse tehnyt, syntyi hyvin keskusteluja. Erityisesti mieleen jäi umpilehmäpäivä, jonka jälkeen omia lehmiä katsoi ihan eri silmin. Teemoihin ja käytäntöihin oli helppo palata WhatsApp-ryhmässä.

    Maatalousyhtymänä vuodesta 2016 toiminutta Luukisen tilaa hoitavat Hanna, Pekka ja Liisa Luukinen. Tavoitteena on tuottaa maitoa kannattavasti.

    - Suunnittelimme vuonna 2015 valmistuneen 40-lypsypaikkaisen parsinavetan itse ja mietimme silloin toiminnallisuutta ja asioita niin, että työt sujuvat ja lomittuvat tehokkaasti. Iltanavetointi sujuu puolessatoista tunnissa.

    Perusterve karja ei ole itsestäänselvyys. Hyvän hoidon ja oleellisen tekemisen lisäksi Hanna Luukinen arvelee yhdeksi syyksi myös liiallisen pikkutarkkuuden välttämistä: navetan perusbakteerikanta saa elää elämäänsä, eikä sitä häiritä desinfiointiaineilla.

     

    Neuvot käyttöön pienryhmässä.
    Lue lisää

    Neuvo 2020 -palveluja kotieläintilalle

    • eläinten hyvinvointikorvaus
    • elintarvikehygienia ja omavalvonnan kuvaus kuntoon
    • rehukirjanpito ja -varastot ajan tasalle, rehutarvelaskenta
    • varautumissuunnitelmat toimintahäiriöiden varalle
    • eläinten tunnistus ja rekisteröinnit
    • lainsäädännön vaatimukset ja täydentävien ehtojen neuvonta
    • Minun maatilani -ohjelmiston ja Naseva-järjestelmän opastus
    • terveydenhuoltokäynti asiantuntijan ja eläinlääkärin kanssa
    • palo- ja pelastussuunnitelma
    • laidunasiat ja karjan kesäkunto

    Tilaa palvelu.