• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Koulutukset ja tapahtumat » Jurmunsaarten tulvaniittyjen hoito
  • Jurmunsaarten tulvaniittyjen hoito

    Taivalkoski, 11.08.2020

    Klo 16, Jurmun koulu, Jurmuntie 17B, 93420 Jurmu


    Kuva: Aili Jussila

    Jurmun tulvasaaret on valtakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi Taivalkosken Jurmun kylällä Iijoella noin 20 km kirkonkylältä alavirtaan. Ne on suojeltu Natura-ohjelmassa ja hankittu valtiolle suojelualueeksi. Aina 1960-luvulle asti saaret olivat niittokäytössä ja niitetty heinä koottiin saarilla olleisiin latoihin. Vielä 1970-luvulla pohjoispuolen saarilla viljeltiin timoteitä. Välillä saaret olivat vailla käyttöä, kunnes EU-aikana niillä on taas pidetty lampaita. Myös pajukkoa raivattiin muutamana kesänä työllisyystöinä noin 10 vuotta sitten. Laidunnus kuitenkin loppui pohjoispuolen saarilla jo useita vuosia sitten, mutta eteläpuolen Lammassaaressa se on jatkunut tähän asti.

    Nyt onkin tarkoitus miettiä yhteisessä maastotyöpajassa, miten arvokkaan tulvaniittyalueen hoitoa saataisiin jatkettua koko 18 ha alueella. Mukaan kutsutaan maanomistajan eli Metsähallituksen Luontopalveluiden, kyläläisten, lampureiden, Taivalkosken kunnan ja ProAgrian edustajat. Tarkoitus on vierailla saarissa veneellä ja jatkaa sen jälkeen keskustelua hoidosta Jurmun entisellä koululla, jossa myös kahvi- ja iltapalatarjoilu.      

    Kalle Hellström Pohjoisen Maisemahelmet -hankkeesta kertoo talkoiden lomassa perinnebiotooppien hoidosta, kunnostuksesta ja rahoitusmahdollisuuksista.

    Kokoontuminen Jurmun entisen koulun pihassa, josta tehdään retki tulvasaarille veneillä.

    Tilaisuuden järjestää Oulun Maa- ja kotitalousnaisten/ProAgria Oulun Pohjoisen maisemahelmet-hanke yhteistyössä Jurmun seudun maa- ja kotitalousseuran ja Metsähallituksen Pohjanmaan-Kainuun Luontopalveluiden kanssa.

    Lisätietoja: Kalle Hellström, 043 825 5253, kalle.hellstrom@maajakotitalousnaiset.fi ja
    Arja Sotkasiira, Jurmun seudun maa- ja kotitalousseura, 040 721 6749.  

     

    Yhteistyöllä elinvoimaa
    perinnemaisemista.
    LUE LISÄÄ