• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Ympäristöviisas viljelijä » Happamat sulfaattimaat ovat kaikkien maankäyttömuotojen yhteinen ongelma
  • 25.09.2020

    Happamat sulfaattimaat – kaikkien maankäyttömuotojen yhteinen ongelma

    Happamat sulfaattimaat eli niin kutsutut alunamaat ovat maankohoamisen johdosta kuivalle maalle noussutta entistä merenpohjaa. Niitä esiintyy paikoitellen lähes kaikkialla Suomen rannikkoalueilla ja myös sisämaan mustaliuskealueilla.

    Luonnontilassa, pohjavedenpinnan alla, niistä ei aiheudu ympäristölle haittaa. Kaikenlainen maankäyttö näillä alueilla aiheuttaa kuitenkin riskin ympäristölle. Päästessään ilman kanssa tekemisiin maaperässä alkaa muodostua rikkihappoa, joka liuottaa maaperästä metalleja. Muodostuu happamia ja metallipitoisia valumavesiä. Happamuus aiheuttaa ongelmia vesieliöstölle, mutta lisäksi se esimerkiksi syövyttää teräs- ja betonirakenteita.

    Happamat sulfaattimaat ovat kalkittuina perinteisesti hyviä viljelymaita, minkä takia niitä on paljon viljelykäytössä. Happamia sulfaattimaita esiintyy kuitenkin myös muualla ja ne ovat kaikkien maankäyttömuotojen yhteinen ongelma.


    Hapettumattoman happaman sulfaattimaan voi tunnistaa mustasta tai tummansinertävästä sävystä, joka voi esiintyä maaperässä esimerkiksi juovina.

    Tunnistaminen maaperästä

    Happamat sulfaattimaat voivat olla helposti tunnistettavissa maaperästä. Tällöin ne ovat pohjaveden pinnan alla hapettomassa tilassa savimaisia ja väriltään mustia tai tummansinertäviä. Toisinaan musta sulfidin väri esiintyy maaperässä raitoina, pilkkuina tai läikittäin. Maaperästä voi tarkkanenäinen myös haistaa kananmunamaisen rikin hajun.

    Päästyään ilman hapen kanssa tekemisiin musta väri vaalenee muutaman tunnin tai päivän kuluessa. Tällöin maaperässä olevat sulfidiyhdisteet hapettuvat ja reaktion seurauksena maa-aines happamoituu. Jo happamoituneita sulfaattimaita voi maastossa tunnistaa keltaisista ja oransseista rautasaostumista. Happamat sulfaattimaat eivät ole kuitenkaan aina tunnistettavissa aistinvaraisesti. Tällöin tarvitaan tarkempia maanäytetutkimuksia.

    Happamien sulfaattimaiden esiintymistodennäköisyyksiä voi tarkastella esimerkiksi GTK:n karttapalvelusta. Koska karttapalvelussa on nimenomaan esiintymistodennäköisyyksiä, ei sen perusteella voida tehdä tilakohtaisia päätelmiä. Se antaa kuitenkin suuntaa antavan tiedon happamuusriskialueista.


    Jo hapettuneessa sulfaattimaassa voi havaita keltaisia tai oranssinruskeita rautasaostumia.

    Tunnistaminen ojavesistä

    Happamuus kulkeutuu maaperästä ojien kautta vesistöihin. Ojaveden happamuutta voi itsekin seurata happamuusriskialueilla apteekista ostettavilla pH-indikaattoripapereilla tai pH-mittarilla, jos sellainen on käytössä. Mikäli ojaveden pH on alhainen tai tavallista tasoa alempi (< 5), kannattaa vettä ottaa läpinäkyvään pulloon tai lasiin ja tarkastella veden väriä.

    Mikäli happamuusriskialueella happaman ojaveden väri on kirkas tai veden väri kirkastuu yhtäkkisesti, on kyseessä todennäköisesti happamista sulfaattimaista johtuva happamuus. Mikäli väri taas on selvästi ruskea, voi happamuus olla peräisin humusaineista, eikä siitä tarvitse huolestua. Ojaveden tarkkailun yhteydessä kannattaa havainnoida myös ojaliuskoja: onko niissä happamiin sulfaattimaihin viittaavia värisävyjä.

    Jos käytössä on pH- ja sähkönjohtavuusmittari, näitä kannattaa hyödyntää ojaseurannassa. Samanaikainen matala pH < 5 ja korkea sähkönjohtavuus > 20 mS/m, viittaavat riskialueilla happamien sulfaattimaiden vaikutukseen.

    Kirjoittaja:

    Mirkka Visuri
    Tutkija, FM
    SYKE Oulu

    Asiantuntemus hankkeessa: happamien sulfaattimaiden erityspiirteet

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti