• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Onnistumme yhdessä
  • Onnistumme yhdessä

    30.08.2023: Maatalous on tosiammattilaisen työtä

    Vuodet ovat vierineet siihen malliin, että minulla on mahdollisuus jäädä eläkkeelle. 41 vuotta ProAgrian palveluksessa on pitkä aika, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se on kulunut nopeasti ja töihin on aina ollut mukava lähteä.

    09.01.2023: Pohjoinen keskiöön – geopolitiikka haastaa

    Globaali ruokajärjestelmä on historiansa kovimmassa testissä. Maailma on yhä erilaisimpien kriisien näyttämönä, ja ne heijastuvat ruoan tuottamiseen. Sota Euroopassa, kasvavat ilmaston ääri-ilmiöt – kuivuus ja kasvavat pakolaisvirrat – ovat luoneet pohjan myös inflaatiokehitykselle. Isona haasteena on energian ja kasvinviljelyssä välttämättömien ravinteiden voimakas hinnannousu energiasta puhumattakaan.

    10.08.2022: Kansainvälisen verkosto- ja hanketoiminnan kehittäminen on koko organisaation yhteinen prosessi

    Kansainvälinen verkosto- ja hanketoiminta on monipuolinen resurssipankki, jonka organisaatiokohtainen rakentaminen edellyttää aktiivista, systemaattista ja pitkäjänteistä työtä. Työhön tarvitaan mukaan paitsi sisällölliset asiantuntijat myös visualisoitavaa tietoa tuottavat hanke- ja taloushallinnon asiantuntijat sekä viestinnän osaajat. Panostukset voivat tuoda mukanaan esimerkiksi arvokkaita uusia näkökulmia, uutta tietoa ja osaamista sekä rahoitusta asiakkaiden ja muiden kohderyhmien toiminnan kehittämiseen.

    23.06.2022: Kevennetty maanmuokkaus säästää euroja ja parantaa kasvukuntoa

    Kyntäminen on ollut syystäkin hyvin suosittu perusmuokkausmenetelmä Suomessa, sillä se torjuu tehokkaasti sekä kasvitauteja että rikkakasveja. Kyntämisellä voi olla kuitenkin negatiivisia vaikutuksia maan kasvukuntoon erityisesti tiivistymisen ja biologisen aktiivisuuden vähenemisen vuoksi.

    14.03.2022: Tilinpäätösanalyysi vie pintaa syvemmälle

    Maatalousyrityksien riskienhallinnan ja johtamisen merkitys on korostunut ja korostuu myös jatkossa. Tilinpäätösanalyysi on yksi osa yrityksen talousjohtamista ja riskienhallintaa.

    19.01.2022: Nyt on hyvä aika miettiä maatilan lämmitysratkaisuja

    Maatilan energiasuunnitelmia on laadittu yli 10 vuoden ajan. Energia-asioiden merkitys on vuosien saatossa vain korostunut kohonneiden energiakustannusten ja ilmastonmuutoksen hillinnän vuoksi. Fossiilisten polttoaineiden käyttö aiheuttaa kolme neljäsosaa kasvihuonepäästöistä.

    07.01.2022: Viisas varautuu muutoksiin

    Vuosi on vaihtunut taas kerran. Uudet lupaukset ja suunnitelmat ovat mielessä. Mihin maailma on matkalla, mihin itse olen matkalla – millaista tulevaisuutta haluan tehdä? Isoja kysymyksiä. Aika ajoin on hyvä päivittää omaakin kurssia, ja ainakaan sellaisia lupauksia ei kannata tehdä, jotka jo luvatessaan tietää rikkovansa.

    14.06.2021: Henki ja elämä - luonto toipumisen lähteenä

    Henki ja elämä -hankkeessa kehitetään luontoperustaisiin menetelmiin liittyviä toimintatapoja yhdessä yhdistysten ja yritysten kanssa. Hankkeen aikana työskennellään yrittäjien kanssa eri tavoin, esimerkiksi sparrataan pienryhmissä sekä valmennetaan luontoperustaista ja hyvinvointitoimintoja pohtivien yrittäjien ajatuksia eteenpäin.

    09.04.2021: Varaudu sopimuksin

    Tämä tarina kertoo, mitä kaikkea voi tapahtua, jos ei käytetä riittävästi aikaa ja resursseja, kun sukupolvi maatilalla vaihtuu. Miten tapahtumiin voisi ennalta vaikuttaa ja varautua erilaisilla sopimuksilla?

    15.01.2021: Maaseutu on nousussa ja kiinnostaa

    Juuri nyt puhutaan maaseudusta, maalaisuudesta ja maaseudun olemuksesta TV- ja muissa kanavissa – aihe kiinnostaa. Mitä on tämän taustalla? Asia pohtii Kasvun keskellä -blogissaan ProAgria Oulun johtaja Vesa Nuolioja. Lue blogi

    30.01.2020: Hiilineutraaliin maatalouteen ilman tuotannonrajoituksia

    Hyvin hoidettu pelto, hyvät keskisadot ja korkeat tuotokset sitovat ravinteita ja hiiltä erinomaisesti, kirjoittaa Kasvun keskellä -blogissaan ProAgria Oulun johtaja Vesa Nuolioja. Lue blogi

    11.04.2019: Kesytä kuittikasa kirjanpitoaineistoksi

    Tähän aikaan vuodesta helmikuun viimeinen saattaa tuntua kaukaiselta päivältä, mutta se tulee joka vuosi ja aina yhtä nopeasti. Vuodesta on jo kulunut neljännes!

    12.12.2018: Suunnitteilla sukupolvenvaihdos?

    Aloita ajoissa, keskustele ja käytä apuna asiantuntijaa – siinä maatilan sukupolvenvaihdoksen avainasiat.

    10.10.2018: Huippulaatu on mahdollisuus

    Syksy on tuonut mukanaan tori- ja lähiruokatapahtumat, joissa on tarjolla alueemme laatutuotteita. Kärsämäellä pidetyssä lasten maatalousnäyttelyssä oli kävijäennätys, ja tarjolla perunoista burgeriin kalanmaistatuksia unohtamatta. Likis-lähiruokatapahtuma Oulussa veti tuhansittain kävijöitä ja monenlaiset herkut olivat haluttuja – kauppa kävi.

    11.04.2017: Asiantuntijatyö kantaa hedelmää

    Neuvonnan vaikuttavuus on noussut viime aikoina useasti esille. Olen vastikään soittanut yli sadalle asiakkaalle sekä keskustellut työstämme, palveluistamme ja erityisesti tilojen taloudellisista haasteista. Esillä on ollut myös laskutuksemme, ja sitäkin on järjestelty.