16.11.2021
Kokemuksia kumppanuusmaataloudesta – säännöllinen satopaketti ja käyttövinkkejä arkeen
Ruoan verkkokaupat ovat saaneet koronan aikana hurjasti vauhtia. Onkin helppoa poimia verkossa ostoskoriinsa viikon ruokaostokset. Raaka-aineiden lisäksi eri palvelut tarjoavat valmiiksi suunniteltuja reseptejä helpottamaan arkea ja tuomaan uusia ideoita. Oletko sinä hyödyntänyt sellaisia?
Kumppanuusmaatalous eli yhteistyö viljelijän kanssa tarjoaa samankaltaisen vaihtoehdon. Mallissa tehdään sopimus viljelijän ja tilaajan, esimerkiksi kuluttajan välille. Tilaaja suorittaa maksun etukäteen ja viljelijä sitoutuu viljelemään parhaiden käytäntöjensä mukaan ja toimittamaan satopaketin sovittuina ajankohtina. Tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta ja jakaa yhdessä esimerkiksi olosuhteiden tuomia riskejä, kuten säiden vaikutuksia satomääriin.

Olen itse ollut kuluvan vuoden heinäkuusta tähän päivään kumppanuusviljelijän asiakkaana. Parin viikon välein olemme saaneet noutaa kotiin kahden hengen kasvikset. Kokemus on ollut antoisa – ja opettavainen. Satokassi on sisältänyt monipuolisesti sekä vanhoja tuttuja, kuten perunaa, porkkanaa, lanttua, sipulia että vähemmälle huomiolle jääneitä kasvikunnan tuotteita, kuten naurista, palsternakkaa ja juuriselleriä.
Sisältö vaihtelee satokauden mukaisesti. Kesäaikaan saatiin esimerkiksi uusia perunoita, kesäkurpitsaa, salaattia ja yrttejä, ja syksyn edetessä muun muassa keräkaalta ja juureksia. Kassin mukana tulee myös resepti- ja käyttövinkkejä.
Kasviksia lautaselle suoraan viljelijältä tai itse kasvattaen
Kuusi kourallista kasviksia päivässä, sanovat ravitsemussuositukset. Samoin kannustaa Maa- ja kotitalousnaisten tämän vuoden Pieni pala maaseutua -kampanja. Sen aikana maa- ja kotitalousnaiset ovat kannustaneet täyttämään kasviskorttia, josta saa rastittaa päivän, kun 500 grammaa kasviksia, hedelmiä ja marjoja tulee syötyä. Teema on aiheellinen, sillä FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan miehistä vain noin joka seitsemäs ja naisista noin joka viides syö suosituksen mukaisesti.
Kumppanuusmaatalous on yksi kätevä tapa lisätä kotimaisten kasvisten ostoa ja käyttöä arjessa: satokauden mukaisen kasvispaketin toimitus on säännöllistä ja samalla voi saada käyttövinkkejä kasviksista, joita ei välttämättä tulisi itse ostettua. Lähialueen tuottajalta löytyy usein myös omia erikoisuuksia, joita ei ruokakaupasta ole aina saatavilla. Esimerkiksi kotimainen valkosipuli tai pinkit ja violetit perunat ovat usein kausituotteita. Kannattaa siis tutustua paikallisen REKOn, lähiruokakauppojen ja suoramyyntiä tekevien viljelijöiden tarjontaan.
Oman hauskuuden arkeen tuo itse kasvatettu ruoka. Kasvun ihme ilahduttaa niin lasta kuin aikuista, ja tuunatut, kekseliäät kasvatusastiat palkitsevat esteettistä silmää. Kasviksia kasvattamalla niitä on myös näkyvämmin tarjolla, jolloin kynnys niiden syömiseen on matalampi. Ruoan eteen tehtävän työn määrä ja aika konkretisoituu ja lisää ruoan arvostusta. Mikä sen palkitsevampaa, kun löytyy omaan suuhun makoisa lajike, jota voi kasvattaa itse.
Peruna ja sen monet muodot ja värit
Perunoita voi kasvattaa helposti pienessäkin ämpärissä tai kestokassissa. Perunanviljely on yksi alueemme vahvuuksista. Suomen ainoalla, Pohjois-Pohjanmaan High Grade -alueella viljellään korkealaatuista siemenperunaa.
Ympäristövaikutuksiltaan suomalainen peruna voittaa esimerkiksi vedenkulutukseltaan paljon kasvatuksessa vettä vaativan riisin. Myös perunan keskimääräinen hiilijalanjälki on verrattain pieni. Peruna sopii hyvin osaksi liha-, kala- ja kasvisateriaa ja on gluteenitonkin. Lisäksi malloltaan violetit ja punaiset perunat sisältävät antioksidantteja, jotka antavat niille upean värin.
Peruna loistaa perinteisen aterialisukkeen lisäksi myös suklaakakun tai pehmiksen raaka-aineena. Tyrnävällä sitä on nähty sushissa ja Raahessa kehitetty perunahippu valittiin Vuoden innovaatioksi 2021. Hävikkitietoinen hyödyntää keitetyt ylijäämäperunat esimerkiksi hukkaperunasalaatissa. Oletko joskus kokeillut perunatastingia? Hifistelijän makuaisteja voi innostaa perunalajikkeiden makuerot.
Kiitokset Keskikosken tilan Tuulalle ja Markulle antoisasta ja kasvistentäyteisestä satokaudesta!
Kirjoittaja:
Lue lisää
Mervi Tiermas
projektisuunnittelija
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset
Kommentit
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kirjoita uusi kommentti