150-tonnari Ruusa on Sutelan karjan silmäterä
Ruusa ja ProAgria Oulun luovuttama näköispatsas 150-tonnarille.
Sisko ja Kaarlo Sutelan tilalla Lumijoella katettiin maaliskuisena torstaina pöytä koreaksi ja juhlistettiin 150 000 kilon tuotokseen yltäneen Ruusa-lehmän saavutusta.
Viime lokakuussa 150 tonnin rajan ylittänyt 15-vuotias ruusa on liki 140 lehmän pihaton erityistapaus ja silmäterä. Se syntyi kesäkuussa 2002 kaksoissisarensa kanssa.
”Se on mukava ja huomaamaton lehmä, joka on myös periyttänyt hyvää luonnettaan, ei niinkään tuotosominaisuuksiaan”, isäntäväki kertoo.
Ruusa on poikinut viidesti, viimeisen kerran pari vuotta sitten. Se lypsää edelleen 30 kiloa päivittäin ja on ikäisekseen hyvässä kunnossa, joskin pitkä elämä ja lypsylehmän ura koettelevat jo jalkoja.
”Ruusan utarerakenne on hyvä. Se ei ole koskaan tarvinnut liivejä ja myös sopeutuminen robottilypsyyn neljä vuotta sitten sujui ongelmitta”, Sisko Sutela sanoo.
Satatonnarin rajan Ruusa ylitti viisi vuotta sitten.
Tuotosseurantaa
Korkea tuotos ei ole sattumaa, eivätkä hyvät tulokset mututuntumaa. Tuotosseurannan tuottamat tiedot ovat olleet 30 vuotta toimineen maitotilan kehittämisen perusta.
”Oman maitotila-asiantuntijan kanssa on jatkuva keskusteluyhteys. Asioita pohditaan yhdessä, eikä yksin tarvitse touhuta”, Kaarlo Sutela pohtii.
Tilan keskituotos on ylittänyt 10 000 kiloa ja suunta on ylöspäin.
”Maksimituotosta tärkeämpää meille ovat kuitenkin maidon pitoisuudet ja se, että eläimet voivat hyvin ja pysyvät terveinä.”
Aperuokintaa
Aperuokintaan Sutelan pihatossa siirryttiin neljä vuotta sitten. Nykyisen apereseptin kokkeina ovat olleet tuleva isäntä Heikki Sutela yhdessä maitotila-asiantuntija Sauli Kärenlammin kanssa. Kaiken perusta ovat analysoidut rehut.
”Nykyinen resepti toimii ja hyöty näkyy monella tavalla. Tuotostaso on noussut ja karja voi entistä paremmin. Ruokinta perustuu kotoisiin rehuihin, joita täydennetään eläinten tarpeen mukaan energialla ja valkuaisella. Ostorehujen tarve on pienentynyt ja samalla kustannukset alentuneet”, Kaarlo Sutela kertoo.
Kun maidonhinta on alhaalla, tuotannon tehostaminen sekä oman viljan ja nurmen hyödyntäminen ovat tilalla avainasioita.
”Pelloista se lähtee. Kun säilörehu tehdään oikeaan aikaan ja käytännössä kolme kertaa, laatu on paras mahdollinen.