• proagriaoulu.fi » Asiakastarinoita » Laatuviljaa tavoitteet edellä
  • Laatuviljaa tavoitteet edellä

    Mika Räbinä on asettanut kasvinviljelylle tavoitteita jo pitkään. Ensimmäisen kerran ne kirjattiin huolella ylös vuonna 2010 hänen aloittaessaan tilansa viljelyn. Kun sen aikaisia suunnitelmia katsoo jälkikäteen, niistä on myös tullut totta.

    Vuoden 2021 kasvukaudelle Mika on pohtinut tavoitteita yhdessä ProAgrian johtavan kasvintuotannon asiantuntijan Juha Sohlon kanssa.

    – Ohralle satoa on kuusi ja puoli tonnia. Kauran trendi on ollut meidän tilalla nouseva. Viiden vuoden keskiarvolla päämääränä on saada 5,5 tonnia hehtaarilta.

    Kasvukauden aikana suunnitelmia seurataan ja toimenpiteitä tarkennetaan.

    – Vehnän kanssa on omat haasteensa, kun pellot ovat tulvariskialueella. Perunan jälkeen vehnän viljely on lähtenyt kasvamaan hyvin. Tavoitteena on noin 6,5 tonnia hehtaarilta.

    Mika Räbinä ottaa viljelyvalinnoissaan huomioon myös ympäristön ja hiilensidonnan. Monimuotoisuuden lisäämiselle ja ylläpitämiselle on asetettu omat tavoitteensa.

    Sadon lisäksi tilan laatutavoitteet on päivitetty ja asetettu korkealle.

    – Mika on johtanut tilaansa aina tavoitteet edellä, joten niiden päivittäminen ja seuraaminen on tärkeää. Hyvällä yhteistyöllä ja oikealla tekemisellä tavoitteista on tullut totta, Juha Sohlo sanoo.

    – On mahtavaa olla mukana tällaisessa kehityspolussa ja tuoda ProAgrian osaamista kokonaisuuden tueksi.

     

    Kasvintuotannon
    tavoitteista totta.
    Lue lisää


    Asiantuntijat

    Juha Sohlo
    palvelupäällikkö, valtakunnallinen huippuosaaja, kasvinsuojelu, Oulu; johtava asiantuntija, palvelukehitys, kasvintuotanto, ProAgria Keskusten Liitto
    0400 585 506
    Lähetä sähköpostia