Perunan viljelyksen edistäminen

Inarin-Lapista tuli 30.11.1829 päivätyssä kirjeessä Talousseuralle pyyntö perunanviljelyksen aloittamisesta Lapissa. Johtokunta suostui pyyntöön ja keväällä 1830 sinne lähetettiin 4 tynnyriä perunoita sekä lapioita ja kuokkia. Mutta halla vei kaikki samoin kuin seuraavinakin vuosina. Niinpä vuoden 1835 vuosikertomuksessa on se toivoton selitys, että hallan tähden perunaviljelys Utsjoen, Sodankylän, Kemijärven, Muonioniskan ja Kuusamon seurakunnissa on näyttäytynyt mahdottomaksi.

Sen tähden lähetettiin sinne nauriin siemeniä, että nauriinviljelystä ruvettaisiin harjoittamaan perunanviljelyksen asemasta.

Perunanviljelyksen neuvomista jatkettiin kuitenkin erinomaisella innolla ja mitä suurimmalla tarmolla myös pohjoisella alueella. Talousseura hankki myös parempia perunalajeja. Muun muassa ”tilattiin 12 scheffeliä muuatta kiitettyä punasinistä, juovaista perunalajia, jota viljeltiin Regenwalde’ssa Taka-Pommerissa ja kuului hyvin soveltuvan pohjoisiin maihin, se kun kasvaa kiireesti ja vahingoittumatta kärsii kovanlaistakin kylmää”.

Vuonna 1844 ”julaistiin” Neuvoja Yhteiselle Kansalle Oulun Läänin Talouden Seuralta Pottuin Kasvattamisesta: Potakka, Pottu eli Maanpärona on siunatun hyödytyksensä vuoksi yli kaiken, meidänkin maassamme, jo niin tuttu että likempi selitys tuntomerkeistänsä olisi ylöllinen. Kysymys on ainoastansa kasvattamisensa keinoista eli millä muodon paras hyötö siitä olisi voitettavana. Istuttamisensa laadut ovat moninaiset, kertomus niistä siis sangen lavia...


Ilman vastuksia ei toimi perunanviljelys vieläkään edistynyt. Neuvoja J. Pähti kertoi johtokunnalle 2.9.1844 toiminnastaan Kittilässä ja Sodankylässä:

”Kansa oli ottanut hänet vastaan suurella epäluulolla, vieläpä häväissytkin häntä, vaan oli hän kuitenkin suurella vaivalla saanut heitä kylvämään. Kuitenkin olivat koko ajan nurisseet sitä, että peltoa menee niin paljon. Sitä ennen olivat kylväneet siemenet 3 tuumaa toisistaan. Maanviljelystapa siellä oli aivan huono, enimmäkseen muokattiin pelto lapiolla ja huonosti silläkin.”

11.10.1847 päätti johtokunta antaa palkintoja innokkaille perunan viljelijöille, ainakin yhdelle joka seurakunnasta. Papeilta ja nimismiehiltä pyydettiin lausuntoa siitä, kutka tällaisia palkintoja ansaitsisivat saada ja tuli niitä saamaan yhteensä 53 henkeä eri seurakunnista.