Pelisääntöjä arjen pieniin asioihin
Kun maatilaa kasvaa, miten varmistaa tiedonkulku ja töiden eteneminen sujuvasti kohti yhteistä tavoitetta?
Muun muassa tämä kysymys mielessään päätti Jaakko ja Simo Nousiaisen maatilayhtymä alkuvuodesta lähteä mukaan MaitoLiideri-hankkeen pienryhmään. Vanhempien jäätyä eläkkeelle pyhäsalmelaiset veljekset perustivat viime vuonna yhtymän, jossa ovat töissä myös puolisot Merja ja Heta.
Tällä hetkellä tilalla on automaattilypsyssä 90 lehmää.
– Kun suunnitteilla on lisäksi navettainvestointi, tarvitaan yhteiset pelisäännöt ja vinkkejä arjen henkilöstöjohtamiseen, että meillä kaikilla on mukava työpaikka ja että jää myös vapaa-aikaa. Arjen pienistä asioista se lähtee, Jaakko Nousiainen pohtii.
Toisilta oppimista, uusia työkaluja
Tanskan matka ja muut tapaamiset samanhenkisten liideriläisten kanssa ovatkin antaneet sytykettä omaan tekemiseen ja myös ideoita tulevaan navettaan.
– On hyvä saada muutkin katsomaan oman tilan asioita sekä päästä itse tutustumaan muiden osallistujien navetoihin ja tapaan tehdä töitä. Tilanpito on jatkuvaa kehittämistä ja yksityiskohtien hiomista.
Lean-työkaluista Nousiaiset ovat jo ottaneet säännölliseen käyttöön valkotaulupalaverit.
– Ei vielä viikoittain, mutta se on tavoite.
Taulupalaverit nostavat työt kaikkien näkyville ja auttavat ennakoimaan tulevaa tulipalojen sammuttelun sijaan. Kun tieto kulkee ja vastuut ovat selvillä, jokainen työntekijä sitoutuu tekemisiin ja yhteiseen tavoitteeseen.
Jaakko Nousiainen pitää antoisana myös MaitoLiideriin osallistuneille tehtyjä väriprofiileja, jotka auttavat ymmärtämään omaa johtamista ja työpaikan erilaisia persoonia.