• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Pellon pientareelta » Ravinnemittausta Neuvo 2020 -palveluna
  • 16.07.2019

    Ravinnemittausta Neuvo 2020 -palveluna

    Muun muassa tietoa ravinteiden riittävyydestä ja kasvien stressitasosta tarjosi ravinnekiertue, jonka ProAgria Oulun kasvipalveluryhmä ideoi ja järjesti kesä–heinäkuun vaihteessa Ylivieskassa ja Limingassa.

    Ajatus ravinnekiertueesta lähti liikkeelle, kun haluttiin löytää mahdollisimman paljon hyötykäyttöä uudelle fosforimittarille ja viime kesäksi hankitulle mangaanimittarille. Jo pidempään käytössä ollut SPAD-mittari typen mittaamiseen oli myös mukana ravinnekiertueella.

    Osa viljelijöistä ilmoittautui mukaan ravinnekiertueen mainoksen nähtyään ja osalle soitettiin markkinointipuhelu, jonka tuloksena päivien varaukset saatiin kiitettävän hyvin täyteen. Mukaan lähti myös monia sellaisia viljelijöitä, jotka eivät olleet aikaisemmin kovin paljon hyödyntäneet Neuvo-palveluita.

    Ravinnemittaukseen sai tuoda näytteitä mistä tahansa viljelykasvista, eikä kasvin kehitysasteella ollut väliä muun kuin SPAD-mittauksen kannalta. Fosforia ja mangaania pystyy mittaamaan heti, kun ylin lehti oli täysin kehittynyt.


    Marko Eskolan (vasemmalla) vehnä- ja ohranäytteiden mangaaniarvoja mittaamassa Roni Riekki ja Juha Sohlo.

    Tuore näyte juurineen

    Viljelijät toivat eniten näytille viljoja, mutta myös perunaa, hernettä ja härkäpapua tarkasteltiin. Kun kyseessä oli ravinteiden mittaus kasvin lehdistä, olennaista oli, että näyte on tuore ja että se on otettu juurineen mukaan mittauspaikalle. Parhaat fosforimittaustulokset saatiin perunanäytteistä, jotka tuotiin ämpärisssä multineen päivineen.

    Fosforimittarissa viljelijöitä kiinnosti erityisesti se, että sillä saatiin selvitettyä myös kasvin stressitasoa ja yhteyttämistä. Näytteillä voitiin todentaa, että hyvät mangaanitasot edesauttavat erityisesti viljojen yhteyttämistä.

    Lisäksi vahvistui se tosiasia, että mangaani irtoaa happamasta maasta paremmin kasvin käyttöön kuin korkeamman pH:n viljelymaista. Näytteiden avulla voitiin myös varmistaa jo annettujen ravinteiden riittävyyttä kasvukaudelle ja että kasvi on saanut ravinteet.

    Mittauksia koko kasvukauden

    Päivän aikana käytiin monet mielenkiintoiset keskustelut, kun yhdessä tarkasteltiin tuloksia: mistä ne voivat johtua, mitä ne kertovat ja mitä toimia niiden perusteella kannattaa tehdä. Palvelun saamasta vastaanotosta rohkaistuneena uusimme ravinnekiertueen alkukesästä 2020.

    Fosfori- ja mangaanimittauksia voi tehdä niin kauan kuin kasvustot vihertävät. Myös syyskylvöisiä kasveja voidaan mitata vielä tämän kesän aikana. Kannattaa varmistaa ravinteiden riittävyys ja hyödyntää Neuvo 2020 -palvelut. Jokaisen maatilan käytettävissä on 10 000 euroa ohjelmakaudella 2015–2020.

    Teksti:

    Marika TuomikoskiLue lisää

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti

    Hyödynnä 10 000 euroa maatilasi kehittämiseen.

    Tilaa Neuvo 2020 -palvelu tästä.

    ProAgria Oulun Neuvo 2020 -asiantuntijat