• ”Kun omavalvonta on kunnossa, myytävät tuotteet ovat turvallisia, eikä niistä annettava tieto johda kuluttajaa harhaan.”
    Timo Ranta ja Soila Hiltunen
  • proagriaoulu.fi » Asiakastarinoita » Suoramyyntiä Kujalan tilalta
  • Maalaisjärki auttaa myös suoramyynnin kiemuroissa

    Soila Hiltunen ja Timo Ranta tutkivat Kujalan löökikastikkeita. Ne ovat Sydänmerkki-tuotteita, joiden pakkausmerkintöjä varten on tarvittu myös maa- ja kotitalousnaisten elintarvikeasiantuntijan laskelmia.

    Hailuotolainen Kujalan tila otti lihan suoramyynnin ensiaskeleet syksyllä 2013 kotisaaren siikamarkkinoilla. Kolmen vuoden aikana työ on tekijäänsä opettanut. ”On pitänyt kysyä ja ottaa selvää asioista. Maalaisjärki on ollut hyvä apuneuvo”, Timo Ranta sanoo.

    Vanhat piharakennukset kertovat vierailijalle, että Kujalan tilaa on asuttu ja eletty kauan – 1700-luvulta lähtien. Timo Ranta ja Sanna Ilmola-Ranta ottivat tilan haltuunsa kymmenisen vuotta sitten.

    Kujala on yksi Hailuodon viidestä emolehmätilasta, jolla on noin 250 eläintä: tilan satakunta lehmää laiduntaa kesät merenrantalaitumilla vasikoidensa kanssa. Lisäksi on lampaita maisemanhoitajina.

    Tilalla on viljelyssä noin 200 peltohehtaaria. Omilta ja vuokratuilta pelloilta korjataan kaikki karjan tarvitsemat rehut. Pari vuotta tila on ollut myös valkuaisomavarainen härkäpavun ansiosta.

    Suoramyynnin ensikokeilut Kujalan tila aloitti omilla viljatuotteilla 15 vuotta sitten Hailuodon siikamarkkinoilla. Ne kuuluvat tuotevalikoimaan edelleen. Tätä nykyä ohra- ja kauraryynit ja -hiutaleet sekä vehnäjauhot menevät sekä suoramyyntiin että lähikauppoihin ja tukkurin kautta Oulun alueelle.

    Byrokratiaa turha pelätä

    Kynnys aloittaa lihan suoramyynti tuntui aluksi korkealta. Rannat miettivät ja valmistelivat asiaa parisen vuotta ennen kuin konsepti oli kunnossa ja asiaa kokeiltiin ensimmäisen kerran tutuilla siikamarkkinoilla.

    ”Lihapuolella byrokratia pelottaa monia, mutta ei tämä niin vaikeaa ole. Elintarvikealan kiemurat ovat tulleet tutuiksi työn ohessa”, Timo Ranta sanoo.

    Tilan vanha vasikkajuottamo on saanut uuden elämän lihakäsittely, -pakkaus- ja säilytystiloina. Oulun Maa- ja kotitalousnaisten elintarvike- ja yritysasiantuntija Soila Hiltunen kävi tilan väen apuna läpi lihan käsittelyn omavalvontasuunnitelman.

    ”Kun yrityksen omavalvonta on kunnossa, myytävät elintarvikkeet ja ruuat ovat turvallisia ja säädösten mukaisia. Myös elintarvikkeista annettava tieto on totuudenmukaista ja riittävää, eikä johda kuluttajaa harhaan.”

    Omavalvonnan lisäksi hän on paneutunut myös muihin lihan suoramyyntiin ja myyntitiloihin liittyviin yksityiskohtiin sekä tehnyt ravintoainelaskelmia pakkausmerkintöjen ja kustannusten näkökulmasta.

    Kujalan tila myy tilauksesta tuoretta naudanlihaa suoraan tilalta. Noin puolen kilon vakuumeihin pakattu jauheliha pakastetaan tuoreeltaan. Tilauksesta sitä saa myös tuoreena.

    Lisäksi tilan tuotteista valmistetaan grillimakkaroita, balkania, salamia ja säilykkeitä.

    ”Makkarat valmistetaan myös Oulun lähistössä, joten liha liikkuu pienellä alueella. Ilman lisä- ja säilöntäaineita valmistettavia tuotteiden myyntiaika on lyhyt, mikä tarkoittaa jatkuvaa ja säännöllistä täydennystä ja huolenpitoa. ”

    Palautetta ja kehitysideoita

    Suoramyynti kiinnostaa kuluttajia, mistä kertoo muun muassa Reko-lähiruokarenkaiden huima kasvu. Oulussa kesällä 2015 aloittaneessa Reko-lähiruokaryhmässä Kujalan tila on myynyt tuotteitaan ensimmäisestä kerrasta lähtien. Sittemmin mukaan on tullut myös Reko-Kalajoki.

    Suoramyynti on Timo Rannan mielestä erinomainen markkinakanava, joka antaa hyvän mahdollisuuden saada asiakkailta suoraa palautetta ja kehitysideoita.

    ”Suoramyynti tarkoittaa jatkuvaa omien tuotteiden testausta. Asiakkaiden toiveisiin vastataan tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan.”

    Soila Hiltunen pitää Reko-renkaita hyvinä kokeilupaikkoina myös aloittaville yrityksille.

    ”Rekon kautta voi aloittaa pienimuotoisesti ja testata uusien tuotteiden kysyntää. Kaikki tuotteet eivät välttämättä sovi kauppaketjujen valikoimiin.”

    Aurinkoenergia viilentää

    Kujalan tila osti pari vuotta sitten salaattikastikkeita valmistavan Ritvan Herkun eli löökikastikkeet, jotka saavat pehmeän makunsa valkosipulista, tervasta tai chilistä.

    Lihat, kastikkeet ja niiden raaka-aineet vaativat ison kylmiön, joka syö sähköä erityisesti kesällä. Rannat päättivätkin investoida aurinkopaneeleihin, joka ovat olleet käytössä toukokuun lopusta lähtien. Nyt aurinkovoimalla toimii koko Ritvan Herkun kylmiö.

    ”Aurinkopaneelit istuvat kuvioon hyvin, sillä ne tuottavat sähköä eniten silloin, kun tilan sähköntarve on suurin. Tämä näkyy selvästi myös sähkölaskussa.”

    Jatkuvaa parantamista

    Nykyiselle sukupolvelle Kujalan tilan hoitaminen tarkoittaa jatkuvaa tehostamista ja parantamista. Tilan isot investoinnit, kuten emolehmänavetta, tehtiin jo ennen sukupolvenvaihdosta. Peltoja on raivattu kymmeniä hehtaareja ja viljelypuolen töitä ulkoistettu. Lähitilojen kanssa on monenlaista koneyhteistyötä.

    ”Perinnebiotoopin hoito on ollut yksi tärkeä osa tilamme toimintaa vuodesta 1995 lähtien. Karja hoitaa perinteisiä merenrantalaitumia, jotka sijaitsevat kaikki Hailuodossa.”

    Luonnonlaitumiin liittyviä asioita tilan väen apuna on ollut pohtimassa ja suunnittelemassa Oulun Maa- ja kotitalousnaisten maisema- ja ympäristöasiantuntija Maarit Satomaa.

    Eläimet menevät teurastettavaksi Atrialle ja Viskaaliin, josta liha palaa leikattuna Kujalan tilalle.

    ”Oma teurastamo ja leikkaamo olisivat tarpeen ja kiinnostaisivat, mutta iso investointi myös mietityttää.”

    Tilan töiden ohessa syntyy kaiken aikaa uusia ideoita. Yksi niistä on Hailuodon Marjaniemessä sijaitseva ravintola Luoto, Timo Rannan luotsaama ruoka- ja majoituspaikka, joka tarjoaa Kujalan luonnonlaitumilla kasvatettua lihaa burgerista sisäfilepihveihin.

    Suoramyynnillä kannattavuutta

    Kuluttajat arvostavat yhä enemmän lähellä tuotettua ruokaa. Maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntijat ovat apunasi suoramyynnin aloittamisessa ja kehittämisessä. Lue lisää.

    Suunnitteletko oman yrityksen perustamista, tarvitsetko apua liiketoimintasuunnitelman tekemiseen? Haluatko kehittää yrityksesi palvelutarjontaa, uudistaa ruokatuotteiden makumaailmaa tai arvioida majoitustilojen viihtyvyyttä? Tarvitseeko uusi työntekijäsi hygieniapassin? Lue lisää maa- ja kotitalousnaisten yrityspalveluista.