Miksi minusta tuli minä – vesistökunnostaja?

Olen Matti Pulkka Muhokselta – luontoihminen, eräkummi, riistanhoitaja ja krapu: vesien kunnon tarkkailija.

Kiiminkijoki

Kun muistelen vanhoja aikoja ja Kiiminkijokea, tulee mieleen äitini kotona vietetyt kesäpäivät. Talo oli joen varressa kirkonkylästä vajaat viisi kilometriä yläjuoksuun Huttukylässä.

Siellä muistan enoni kertoneen, kuinka aikoinaan saatiin jalokalaa joesta: taimenta ja lohta. Pyynti tapahtui paljolti verkoilla. Kuulin juttuja myös yläjuoksun lohisaaliista.

Järvet joen yläjuoksulla

Nuo ajat unohtuivat toviksi aikaa, kunnes nykyisen perheen perustamisen myötä sain mahdollisuuden uudestaan tehdä tuttavuutta 60-luvun jokeen ja sen yläjuoksuun Juorkunassa. Joelle mentiin vanhan mallin mukaan yöravustamaan ja järville kalastamaan sekä metsästämään.

Kurimonkoski oli ensimmäisiä ravustuskohteita. Ja rapuja tuli. Marttisjärvi puolestaan oli vesilintujen paratiisi ja sinne ryntäsi kymmeniä venekuntia elokuun aloituspäivinä varma saalis mielessä. Ja lintuja saatiin saaliiksi.

Marttisjärvi 1970 ja 2020.

Keskustelut ”kihojen” kanssa Marttisella

Tuolloin jo keskusteltiin siellä vierailevien metsästysasiantuntijoiden kanssa, miten järveä ja lintukantoja tulisi jatkossa hoitaa, että ne säilyisivät ja lisääntyisivät. Monia hahmotelmia tehtiin vieraskirjaan. Samalla yritettiin ottaa oppia vesilintuympäristön kehittämistoimenpiteistä Hailuodossa ja Liminganlahdella, joissa oli jo toteutettu monia toimenpiteitä.

Noina alkuaikojen kesinä 60-luvun lopulla muistan myös saaneeni suuria haukia järvestä, isoin 11,6 kiloa.

Lintujen häviäminen järviltä

Muutama vuosikymmen myöhemmin totesin, että järvi köyhtyi vesilinnuista ja metsästys kutistui lähes olemattomaksi. Tällöin suuntasin mielenkiintoni ympärillä levittäytyville hanhisoille, mikä oli paljon haastavampaa kuin laiturin päästä tavin ampuminen. Saalistakin tuli.

Myöhemmin olin mukana jollain tapaa myös metsähanhitutkimuksissa. Oli mielenkiintoista puuhaa. Lyijyhaulikielto lopetti hanhenpyyntinikin.

Kalojen makuhaitat

Joskus vuosituhannen vaihteessa tokaisi vaimoni, että hän ei syö enää mökkijärven kalaa, jos se on pyydetty juhannuksen jälkeen. Syy oli maun muuttuminen huonompaan suuntaan – itsehän en syö kalaa!

Tämä pysäytti minut. Onko järvi todella noin huonossa kunnossa? Sama asia todettiin konkreettisesti myös Juorkunassa. Keväällä jään päälle tullut sula vesi oli kuin ”tamman kusta”.

Opiskelua Jyväskylässä

Ajan myötä funtsaillessani heräsi kysymyksiä: miksi järven vesi on niinkin tummaa, vaikka ihan vieressä ovat Oulun seudun parhaat pohjavesialueet Kälväsvaara ja Viinivaara? Miksi Kiiminkijoen vedet ovat niin tummanruskeita, vaikka joki alkaa Puolangan kirkasvetisistä järvistä?

Nämä ajatukset herättivät mielenkiintoa niin, että kirjoittauduin Jyväskylän yliopistoon ”vesienhoitolinjalle” opiskelemaan vuodeksi. Opinnäytetyö koski turvetuotantoalueiden ennallistamista tai vesittämistä.

Rantautuminen ennen ja nyt.

Paikalliset verkostot

Siirryttyäni vähitellen pois varsinaisesta leipätyöstäni, laatujärjestelmien rakentamisesta, huomasin mahdollisuuden lähteä laajemminkin mukaan vesistöjen kunnostustoimiin VYYHTI-hankkeen kautta. Tällöin sai lisää vettä rattaisiin, oppia enemmän ammattilaisten kanssa ja nähdä, mitä muut tekevät maakunnassamme ympäristön hyväksi. Ne rohkaisivat minua ajatuksineen.

Useamman vuoden työskentely on luonut uskallusta ja osaamista vesistöjen ja kosteikkojen suunnitteluun ja rakentamisiin, koska työmaita näyttää olevan yhä enemmän ympärillämme. Ja vielä tuo valtakunnan kärkihanke -status on työntämässä kunnostusasioita todella eteenpäin.

Koekalastus 2020: valmisteluja illalla.

Tutut kohteet hankkeissa

Olen seurannut kiinnostuksella kotijokeni Oulujoen ”suurta kehityskuvaa” myös historian valossa ja karkealla haarukalla. Siinä on tapahtunut vuosisatojen ja kymmenten aikana paljon isoja asioita: kalastus, kalanviljely, uitto, metsä- ja kaivosteollisuuden päästöt, säännöstely ja paljon muuta.

Vapaan mökkijokeni, Kiiminkijoen, mahdollisuudet kasvaa merkittäväksi ”Mörrum-joeksi” pitkällä juoksulla ovat hyvät, kunhan ensin laitamme vedet kuntoon ja luomme otolliset toimintaympäristöt sen ympärille. Paljon on jo tehty, mutta vielä on kovasti tekemättä.

Yksi latvajärvien pilottiesimerkki kasvanee kunnostusten jälkeen metsästäjien ja kalastajien kehumasta Marttisjärvestä. Monesta muustakin kohteesta keskustellaan aika ajoin. Jotkut lähtevät lentoon, jotkut vaativat syvällisempää paneutumista. Mahdollisuuksia on paljon, samoin terveitä ideoita.

Avaamalla keskusteluja ne mahdollisuudet löytyvät!

Teksti ja kuvat: