Vesiensuojelu on maan- ja metsänomistajien yhteinen asia
Lähes kaikkien Suomen jokien valuma-alueilla on paljon ihmisvaikutusta. Pinta-alasta iso osa on joko viljelysmaata tai talousmetsää. Viljelysmaa sijoittuu usein pääuoman sekä sivu-uomien varteen, kun taas metsätaloutta on enemmän vesistön latvaosilla. Tämä on omiaan luomaan vastakkainasettelua maan- ja metsänomistajien välillä.
Perinteisen metsätalousajattelun mukaan sulamis- ja sadevedet on saatava pois niin nopeasti kuin mahdollista keinoja kaihtamatta, ettei tulva pääse nousemaan metsään. Tästä johtuen metsäojat ovat syviä ja suoria: vesi virtaa nopeasti eteenpäin. Suorat ja syvät uomat kuitenkin altistavat maaperää eroosiolle sekä mahdollistavat niin kiintoaineen kuin ravinteidenkin nopean poistumisen tulvavesien mukana suoraa kourua pitkin.
Metsäojat toimivat hyvin suunnitellussa käyttötarkoituksessaan. Jopa liiankin hyvin, sillä veden virratessa nopeasti ylivirtaama-ajalla sitä ei jää minnekään varastoon kuivaa kautta ja alivirtaama-aikaa varten, minkä takia uomat ovat kesäisin rutikuivia.
Tulva rasittaa viljelyä ja jokiympäristöä
Kun vesi on saatu nopeasti pois vesistön latva-alueilta, se päätyy tietysti alavirtaan, jossa totesimme olevan viljelysmaata. Kun sivu-uomiin pakkautuu kaikkien latvavesistöjen vedet yhdellä kertaa, sakkaa suurempikin uoma äkkiä. Uoman suurentaminen alas tai sivulle ei ole loputtomiin mahdollista, joten veden määrä tulee aina ylittämään sille varatun kapasiteetin tulva-aikaan tällä ajatusmallilla.
kosteikko. Kuva: Nita Tuomi
Kun uoma tulvii maatalousalueella, vesi nousee pellolle. Tulva-ajat sattuvat ajoittumaan viljelyn kannalta kriittisiin aikoihin: kevättulva kylvön ja kevätlannoituksen aikaan, syystulva syyslannoituksen ja maanmuokkauksen aikaan.
Kun pellolle on juuri kylvetty lantaa ja siemeniä ennen tulvan tuloa, vesi vie mennessään kaiken, mitä irti lähtee. Toki pelkkää multaakin kuljettaessaan veden mukana kulkee ravinteita ja kiintoainesta, mitä jokivedessä ei tarvitsisi olla. Erityisesti hukkaan menevät siemenet ja suuri ravinnekuorma rasittavat jokiympäristöä.
Huiput hallintaan jo latva-alueilla
Olisivatko tulvaongelmat pidettävissä paremmin kurissa, jos maan- ja metsänomistajat tekisivät tiiviimpää yhteistyötä virtavesiluonnon suojelemiseksi?
Ilmastonmuutos toki lisää sään ääri-ilmiöitä, mutta uskon, että ennakoimalla saisimme taitettua pahimman terän nykyisistä tulvista, ja näin varauduttua paremmin tuleviinkin tulviin. Suojeluratkaisuja on perinteisesti pyritty tekemään tulvivilla ja maatalousvaltaisilla alueilla.
Jos myös metsäalueille vesistöjen latvaosiin luotaisiin vesienpidätysrakenteita, kuten kosteikoita tai uudelleen vesitettyjä soita, saataisi tulvahuippuja tasattua jo sulamis- ja sadevesien alkupisteellä. Samalla turvattaisi veden riittäminen uomassa koko kuivankin kauden läpi, minkä turvin myös vesieliöstö viihtyy uomassa.
Suuri haaste onkin: kuinka saada maan- ja metsänomistajat puhaltamaan samaan hiileen alueen yhteisen vesistön hyväksi?
Kirjoittaja:
Nita Tuomi
Ympäristöasiantuntija ja hankevastaava
Ylivieskan kaupunki
