Onnistuiko säilörehuprosessi – vältyitkö hävikeiltä?
Sisäruokintakausi on edessä ja ajatuksia ruokinnan toteuttamiseksi mielessä. Kaksi satoa on korjattuna ja kolmatta vielä kasvatellaan.
Nyt on aika tutkia, miten paljon syötäväksi kelpaamatonta rehua on kertynyt laakasiilojen ja aumojen viereen, onko paaleista eroteltu huonoa rehua kasaan tai onko havaittavissa säilörehuvarastojen lämpenemistä. Minkä verran syntyy hävikkiä eri säilörehuprosessin vaiheissa pellolta varaston kautta eläinten suuhun maidontuotantoa tai nuorkarjan kasvua varten?
Osa lannoitetusta sadosta on jäänyt jo pellolle ennen pääsyä varastoon saakka. Sateen sattuessa jo niitetystä kasvustosta huuhtoutuu ravinteita kasvien hengityksen jatkuessa. Säilörehujen analyysituloksissa tämä voin näkyä korkeana ammoniakkilukuna eli rehumassassa ollut valkuainen on hajonnut. Peltohävikkiä voi tulla 5–20 prosenttia koko rehusaannosta.
Riski ylimääräiseen hävikkiin on suurin epävakaissa korjuuoloissa ja pöyhittäessä rehumassaa. Ohuet karhot sekä ylitäydet kuormat lisäävät peltohävikkiä. Tänä vuonna sääolot olivat haasteelliset, joten onnistuit, jos sait korjattua satosi hyvän sään aikana!
Näkymätöntä ja näkyvää varastohävikkiä
Rehumassan kokonaissaannosta jää osa hyödyntämättä, koska säilönnän aikana syntyy käymis- ja hengitystappioita, jotka ovat näkymätöntä hävikkiä. Käymistappiot riippuvat käymisprosesseista. Rehun virhekäyminen lisää hävikkiä, jonka määrää kuvaa rehuanalyysissä ilmoitettu haihtuvien rasvahappojen määrä.
Maito- ja muurahaishappo kuvaavat maitohappokäymisen tai säilöntäaineen määrää. Tavoitearvot riippuvat säilöntämenetelmästä. Maito- ja muurahaishappotulos kerrotaan analyysissä yhteismääränä, koska molemmat ovat hyvin säilörehua säilöviä happoja.
Säilörehun pH-tavoite riippuu rehumassan kosteudesta. Märkänä korjatun rehun pH-tavoite on matalampi kuin kuivempana korjatun rehun. Kun rehumassan pH saadaan nopeasti alas, säästytään virhekäymiseltä ja riski hiivojen, homeiden ja haitallisten bakteerien lisääntymiselle on pienempi. Rehumassan pH saadaan laskemaan sopivalla määrällä säilöntäainetta rehun kuiva-aineeseen. Puristenestettä erittyy sitä enemmän, mitä kosteampana rehu korjataan. Sekin luetaan tietysti hävikkiin.
Näkyvää varastohävikkiä yleensä kertyy rehuvaraston viereen ruokintaan kelpaamattomana rehuna. Varastosta säilörehua syötettäessä kannattaakin katsella, missä kohdassa pilaantunutta rehua on. Onko se auman tai siilon päällä, sivuilla, keskellä vai joka paikassa? Onko pilaantumaa paaleissa pinnalla, pohjalla vai keskellä?
Kaasutiivissä tornisiilossa varastohävikkiä tulee yleensä vähiten, mutta lämpeneminen voi olla ongelmana, kun säilörehua syötetään heti korjuun jälkeen, eikä sitä painoteta ollenkaan. Pintatappioita lisää aumassa ja laakasiilossa kuiva rehumassa, jota ei saa tiiviiksi millään tai painottaminen on liian vähäistä.
Vinkki! Voit painottaa varaston päällä olevaa muovia käyttämällä esimerkiksi vanhat parsimatot painoina. Parsimatot ovat painavia, mutta ne liukuvat muovin päällä helposti ja tiivistävät muovin hyvin rehumassan pintaan.
Laakasiiloissa ja aumoissa ruokintahävikki on 3–5 prosenttia hyvillä toimintatavoilla betonialustalla. Maa-alustalla häv prosenttia. Rehun erottelu sisäruokintakaudella lisää ruokintaan käytettyä aikaa ja sehän on myös hävikkiä - aikaa pois muilta töiltä tai levolta.
Kun säilörehun laatu on kunnossa, ruokintapöydältä korjattavaa rehujätettäkin jää vain vähän. Säilörehun korjuualaa ja satoa pitää olla riittävästi, mutta useilta vuosilta kertyviä ylimääräisiä rehuja ei ole järkevää säilöä.
Jos kuiva-ainesatoa ja säilörehun sisältämää muuntokelpoisen energian määrää saadaan kasvatettua, voidaan nurmialaa vapautettua muille kasveille.
Mitä vähemmän on hävikkiä, sitä enemmän on hyvälaatuista säilörehua maidoksi ja lihaksi. Eläimet ja luonto kiittävät.
Merkitsemällä paalit ja ottamalla rehunäytteet siirtojen yhteydessä et hävitä laadukkaita rehuja, vaan pystyt syöttämään sopivimmat rehut eri eläinryhmille.
Teksti ja kuvat:
