• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Ympäristöviisas viljelijä » Kuulumisia maatilojen ilmastotyöstä ja ilmastoviisaasta viljelystä
  • 21.08.2020

    Kuulumisia maatilojen ilmastotyöstä ja ilmastoviisaasta viljelystä

    Viljelijät ja maanomistajat ovat ilmastoasiassa keskeisiä toimijoita. Maapinta-alan peitteisyys, käyttö ja toimenpiteet vaikuttavat hiilen sidontaan ja hiilipäästöihin. Maa- ja metsätalous ovat lähes ainoita toimialoja, jotka voivat myös sitoa hiilidioksidia.

    Maatalouden ilmastoasia nousi vahvasti esille heinäkuussa, kun Suomen maataloudelle tehty ilmastotiekartta julkaistiin. Sen on valmistellut Luonnonvarakeskus (Luke) Maa- ja metsätalouden Keskusliitto MTK:n ja Svenska lantbrukproducenternas centralförbund SLC:n toimeksiannosta.

    Myös muut toimialat ovat laatineet omia ilmastokarttojaan, joita tätä kirjoitettaessa löytyy 12. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Siksi myös maatalous laati oman karttansa.

    Heinäkuussa ilmastoasia painottui myös EU-huippukokouksen neuvotteluissa tulevalle budjettikaudelle. Pääministerin mukaan kolmasosa kaikesta rahoituksesta tulee käyttää ilmastotoimiin. Asia liittyy maatalouden osalta myös Suomen EU-erillisrahoituksen toimenpiteisiin ja hiiliviljelyn kehittämiseen.

    Maa- ja metsätaloudella tärkeä rooli

    Vihreä kasvu sitoo ilmasta hiiltä ja tuottaa happea. Ilmakuvista katsottuna Suomi on Euroopan vihreimpiä maita: metsäpinta-alaa on 73 prosenttia maa-alasta, kun muun Euroopan metsäalan osuus on 33 prosenttia.

    Myös kasvipeitteinen oikein hoidettu pelto yhteyttää ja sitoo hiiltä. Suomen ilmastopäästöt ovat Ilmastoviisas maatilayritys -kirjan mukaan 1,3 prosenttia EU:n päästöistä ja hiilinielut 47 prosenttia EU:n hiilinieluista. Päästöjä pienentää pieni väkilukumme, mutta Suomen vihreys merkittävä koko Euroopalle, joten sitä on hyvä hyödyntää myös jatkokehityksessä.

    On alettu puhua uudesta ilmastoyrittäjyydestä, johon meillä olisi hyvät lähtökohdat.  Viljelijän kannalta maa- ja metsätaloutta on laskennoissa katsottu eri toimialoina. Ilmastoasioissa juuri laskentatavat ovat keskeisiä ja aiheuttavat haasteita. Suomen metsillä on tärkeä rooli, mutta sielläkin riittää pohdittavaa määristä, toimenpiteistä ja jatkojalostuksesta.

    Vaikka maatalous aiheuttaa myös päästöjä, pellot ja muu maaperä voivat sitoa hiiltä. Juuri siihen ihmisen toimilla voi vaikuttaa. Varsinkin koronaviruksen aikana on huomattu, kuinka tärkeää on turvata riittävä ruoantuotantoala. Lähiruoalla ja omalla jalostuksella on suuri positiivinen merkitys. Tulevaa EU-rahoitusta suunnitellaan nyt tarvittavien kehittämistoimien kustannuksiin. Myös Suomen HELMI-ohjelmaan on varattu huomattava summa ympäristötoimiin.

    Mistä maatalouden päästöt tulevat?

    Ilmastotiekartan mukaan maatalouden ilmastopäästöistä 75 prosenttia tulee maaperästä ja johtuu esimerkiksi muokkauksesta. Tässä korostuivat turvemaat, joiden osuus oli 60 prosenttia maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä, vaikka niitä on 11 prosenttia peltoalasta. Turvepelloille siis kohdistuu rajoitepaineita, mikä on huolettanut alueemme viljelijöille.

    Turvepeltoja on Suomessa noin 260 000 hehtaaria, joista kaksi kolmannesta on Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Onneksi ilmastotiekartassa on suunniteltu turvepeltojen viljelyn rajoittamista alkaen heikkotuottoisilta lohkoilta alueilla, joilla turvepeltojen osuus on vähäisempi. Vajaatuottoisia syväturpeisia viljapeltoja suositellaan kosteikoiksi, mutta kotieläintilojen matalaturpeisia hyvätuottoisia peltoja tarvitaan viljelyyn.

    Varsinkin suurille aktiivikarjatiloille riittävä peltoala on elinehto myös turvemaavaltaisilla alueilla. Onneksi hiiltä sitova nurmiviljely sopii juuri karjatiloille. Ilmastotiekartan mukaan nautojen hiilipäästöt eivät olleetkaan Suomessa niin keskeisiä kuin aiemmin oli annettu ymmärtää. Karjatiloilla on paljon ilmastolle hyvää monivuotista nurmipinta-alaa. Nauta ja nurmi yhdessä ovat eri asia kuin pelkkä nauta.

    Miten viljellä ilmastoviisaasti?

    Vaikka asiat painottuvat nyt uudella tavalla, monet käytännön toimet, kuten kerääjä- ja aluskasvit, viljelykierto ja kasvipeitteisyys ovat tuttuja aiemman kauden maatalouden ympäristötoimenpiteistä. Keskeistä on muokkauksen vähentäminen siten, että maaperä on mahdollisimman vähän paljaana. Kasvipeitteinen maa yhteyttää, tuottaa happea ja sitoo hiiltä, kun paljas maa päästää hiiltä pois.

    Viljelijöiltä löytyy keinoja ilmastoviisaaseen viljelyyn. Esimerkki tutuista menetelmistä on pienentää viljan hiilijalanjälkeä ja kylvää keväällä ohran alle timoteitä kerääjäkasviksi. Kun ohra puidaan, timotei on jo kasvamassa, sitomassa hiiltä ja keräämässä maasta ravinteet talteen.

    Tyynelän tila Joutsenossa on ollut ilmastoviisaan viljelyn edelläkävijä. Isäntä Juuso Joona suosittaa viljan kylvön yhteydessä sekaan kerääjäkasviseoksia. Aloittelijalle sopivat esimerkiksi valkoapila, italian raiheinä ja ripaus hunajakukkaa. Alueemme omalla siemenliikkeellä, ruukkilaisella Naturcomilla, on pitkä kokemus erilaisten siemenseosten myynnistä ja suunnittelusta. Nyt tarjolla on myös hiilinurmiseos.

    Kerääjäkasvit sopivat jokaiselle maatilalle. Ne voidaan kylvää satokasvin alle tai sen jälkeen. Ne voivat peittää maan elävänä kasvustona kevääseen asti, ja syksyisin niitä voi hyödyntää laitumena tai rehuna.

    Luomuviljelyssä on monia hyviä ilmastokeinoja myös tavanomaiseen viljelyyn: typensitoja- ja aluskasvien käyttö, viljelykierto ja maan hoito muhevana. Kun maan rakenne ja kasvukunto ovat hyviä, myös hiilen sidonta toimii. Maaperän mikrobeilla on huomattava rooli hiilen sidonnassa ja vihreässä kasvussa. Hyviä keinoja ilmaston kannalta ovat myös syyskylvöiset kasvit, suorakylvö, kevennetty muokkaaminen tai nurmikierron pidentäminen. Turvepelloilla tehokkain keino tutkitusti on pohjaveden pinnan nosto säätösalaojituksella.

    Nämä kaikki vaativat tietotaitoa ja rahoitusta sekä ovat myös tapauskohtaisia. Yksi uusi käsite on kosteikkoviljely, jonka päätuote olisi päästövähennys, josta maksettaisiin korvaus. Jo aiemmilla tukikausilla on perustettu monimuotoisia ympäristönhoitokosteikkoja, mutta kosteikkoviljely on hieman eri asia ja vaatii vielä kehittämistä ja pilotointia. Kosteikkoviljelyllä voidaan tarkoittaa myös energiakasvien, marjojen tai sammalten kasvatusta. Mikseipä se voisi sisältää myös laidunnusta, kuten alueemme kosteita merenrantaniittyjä on totuttu jo hoitamaan.

    Kaikki vaikuttaa kaikkeen

    Itseäni on ihmetyttänyt ympäristöasioiden voimakas erittely toisistaan. Viime vuosina ovat vuorotellen korostuneet eri ympäristöaiheet, vaikka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Puhtaan veden tiedetään vähenevän maapallolta koko ajan. Luonnon monimuotoisuuden heikentyminen vaikuttaa pölyttäjien katoamiseen ja koko luonnon tasapainon järkkymiseen. Sillä on merkitystä myös tautien ja tuholaisten lisääntymiseen. Laajat monokulttuurit ovat aina alttiimpia vauriolle kuin monimuotoiset ympäristöt.

    Onneksi monilla maatalouden ilmastotoimilla voidaan hoitaa myös muuta ympäristöä. Esimerkiksi monivuotinen ja -muotoinen kasvipeite hoitaa sekä ilmastoa ja vesistöjä että luonnon monimuotoisuutta. Siihen liittyy myös ravinteiden tarkka suunnittelu.

    Luonnon ja kasvustojen monimuotoisuus luo kestävyyttä ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöihin, tauteihin ja tuholaisiin sekä maan hoitoon. Myös haitallisten vieraslajien hallintaan tulee kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi vieraslajistrategiassa mainittua rehuvuohenhernettä ei voi enää suositella typensidontaan pelloille, koska se on paikoin Suomessakin karannut ja levinnyt tienvarsille muodostaen siemenpankin. Aggressiiviset haitalliset vieraskasvit kuten lupiinit ja jättipalsamit yksipuolistavat ja rehevöittävät luontoa hävittäen niittykasvillisuutta, minkä vuoksi vieraslajeille on oma hallintasuunnitelma ja lainsäädäntö.

    Avoimia kasvipeitteisiä aloja on Suomessa niin vähän suhteessa pinta-alaan, että luonnonhoidon kannalta ei liene viisasta laajemmin metsittää jäljellä olevia niittyjä tai käytöstä poistunutta peltoalaakaan, vaan miettiä niille luonnonhoitoa tukevia käyttötarkoituksia. Juuri reunavyöhykkeet ovat luonnon kannalta tärkeitä. Vaikka Suomen metsäpinta-ala on 73 prosenttia, avoimia aloja suunnitellaan metsitettäväksi noin 100 000 hehtaaria.

    Nyt on tärkeää nostaa esille muitakin vaihtoehtoja.  Maailmalla kehitetään ilmastotoimina kerroksellista peltometsäviljelyä – viljelykasveja ja puita rinnakkain. Meille sopivampi vaihtoehto olisivat monimuotoiset puustoiset ja muokkaamattomat puoliavoimet luonnonlaitumet.

    Monilajiset nurmet ja syväjuuriset maanparannuskasvit sitovat hiiltä ja lisäävät maaperän eliöiden monimuotoisuutta. Lisäksi typensitojakasvit voivat tuottaa ilmastoystävällistä typpeä ja korvata kemiallisia typpilannoitteita, joiden valmistaminen on teollisuudelle merkittävä ilmaston kuormittaja. Muheva elävä maa ja kasvipeitteisyys pidättävät ravinteita viljelykasvien käyttöön ja vähentävät valumia vesistöihin.

    Maanparannukseen on alettu käyttää myös kipsiä, joka vähentää orgaanisen hiilen poistumista noin 50 prosenttia. Sama vaikutus lienee rakennekalkilla. Myös kuitulietteet tuovat lisää hiiltä, jolloin kasvien kasvuolosuhteet paranevat, juurimassa kasvaa, mikrobitoiminta vilkastuu ja pysyvää hiiltäkin alkaa jäädä.

    Nämä uudet keinot kuten kierrätysravinteet, agroekologinen symbioosimalli ja biokaasutuksen mahdollistamat tuotteet tukevat monia ympäristötavoitteita. Ilmastoystävällistä lähiruokaa voidaan jalostaa myös paikallista bioenergiaa hyödyntämällä.

    Teksti ja kuvat:

    Taimi MahosenahoLue lisää

    Uusi kommentti

    Takaisin

    Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.
    Nimimerkki*
    Sähköpostiosoite*
    Otsikko
    Viesti*
    Visuaalinen
    varmenne*


    Kirjoita vasemmalla oleva koodi