Tämä teksti on osa Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallista Luontotekoja-kampanjaa ja 30.6.2023 asti jatkuvaa Rantalaidun-hanketta.
Laitumien ja perinnebiotooppien sienet ovat tärkeä osa hiilen ja ravinteiden kiertokulkua
Suomessa on paljon erilaisia sienilajeja ja -sukuja, joiden elinympäristönä ovat perinnebiotoopit. Avoimilla perinnebiotoopeilla, kuten niityillä ja kedoilla, esiintyy pääasiassa karikkeenlahottajia, kun taas hakamailla ja metsälaitumilla mykorritsasienten osuus on suuri.
Näkymättömissä jalkojemme alla maassa elää monimutkainen verkosto erilaisia lajeja, joiden olemassaoloa emme osaa edes aavistaa. Sienirihmastot kuuluvat näihin näkymättömissä eleleviin eliöihin. Ne ovat tärkeä osa hiilen ja ravinteiden kiertokulkua, ja ne hajottavat kuollutta kasviainesta, puuta, kariketta sekä kaikenlaista orgaanista materiaalia.
Laiduntaminen vähentää perinnebiotooppien ruoho- ja heinäkasvien biomassaa. Laidunnus voi myös rikkoa paikoin maanpintaa ja siten luoda erilaisia elinympäristöjä sienille. Laiduneläinten lanta on lisäksi tärkeä elinympäristö monille lajeille. Perinnebiotoopeilla puustoa hoidetaan pitämällä niityt avoimina ja hakamaat ja metsälaitumet puoliavoimena. Nämä erilaiset laiduntajien ja ihmisten toimet luovat elinympäristölaikkuja sienille.
Monet niittysienet ovat sopeutuneet elämään vähäravinteisilla ja avoimilla alueilla. Perinteisellä tavalla pitkään laidunnetuilla perinnebiotoopeilla ravinteita on huomattavasti vähemmän kuin lannoitetuilla nurmilaitumilla.
Hakamailla on sienilajeja, jotka ovat sopeutuneet puoliavoimuuteen ja tarvitsevat menestyäkseen avoimuuden tuomaa lämpöä. Normaalissa metsässä niiden kasvupaikkavaatimukset eivät täyty. Laidunnus myös nostaa luontaisesti happamien metsien maaperän pH:ta metsälaitumilla ja hakamailla, mikä voi rikastuttaa sienilajistoa.
Mitä sienet meille kertovat?
Eri sienilajien esiintymiseen vaikuttavat merkittävästi maaperän fysikaalis-kemialliset ominaisuudet, kuten ravinteisuus, happamuus, kosteus, lämpö ja maalaji, lahotettava aines, sekä kasvillisuus. Sienten maailmassa erikoistuminen kannattaa. Osa sienisuvuista ja -lajeista on hyvin vaateliaita elinolosuhteiltaan, ja niitä voidaan pitää indikaattoreina, joiden löytyminen kertoo arvokkaasta elinympäristöstä. Esimerkiksi vanhoissa luonnontilaisissa metsissä, kalkkivaikutteisilla alueilla ja perinnebiotoopeilla voidaan tavata näihin elinympäristöihin sopeutuneita sienilajeja.
Osa sienilajeista kietoo rihmastonsa erottamattomasti puiden, pensaiden ja kasvien juurten ympärille muodostaen sienijuurta. Ne elävät yleensä kumpaakin osapuolta hyödyttävässä symbioosisuhteessa. Sienirihmaston pinta-ala on moninkertainen verrattuna kasvien juuriin, ja tehostaa siten kasvin veden ja ravinteiden ottoa. Pääosa kasveista tarvitsee jonkinlaista symbioosia sienten kanssa, ja pohjolan metsille mykorritsasienet ovat elintärkeitä karuissa, kylmissä ja vaihtelevissa olosuhteissa. Monet mykorritsasienet ovat erikoistuneet yhteistyöhön vain tietyn kasvilajin tai -suvun kanssa, ja ovat siten sidoksissa elinympäristöihin, joissa nämä kasvit esiintyvät.
Sienet maittavat monille
Meille sienet näyttäytyvät vasta, kun on niiden aika lisääntyä. Sienten lyhytikäisiä itiöemiä ilmestyy pääasiassa syksyisin näkyville, ja niiden tarkoituksena on levittää sienten itiöitä uusille otollisille alueille. Sienten varsinainen pysyvä osa on kuitenkin maanalainen rihmasto.
Monet eläimet syövät mielellään sieniä ja syksyisessä metsässä kulkija voi havaita monenlaisia eläinten syöntijälkiä sienissä. Porojen ja hirvien jäljiltä löytyy sienten jalkojen tynkiä, kun ohikulkeva eläin on haukannut lakkiosan parempiin suihin. Poroilla syksyn sienisato voi olla merkittävä osa ruokavaliota sienikaudella. Oravat kiikuttavat sieniä oksanhankoihin, linnut käyvät nokkimassa sienten lakkeja ehkäpä niissä elävien toukkien ja muiden hyönteisten toivossa, ja sienten lakeista löytyy usein pienten jyrsijöiden kuten myyrien hampaanjälkiä.
Laiduneläimet kuten lehmät syövät mielellään erityisesti suurikokoisimpia, metsälaitumilla ja puustoisilla hakamailla esiintyviä sienilajeja, kuten meheviä tatteja.
Sienten itiöemien poiminta ruokasieniksi tai hyödyntäminen muihin tarkoituksiin ei kuitenkaan juuri vaikuta maanalaiseen rihmastoon, tai tapa sitä – muutenhan kantarelli ja herkkutatti olisivat varmasti jo hävinneet monilta paikoilta.
Teksti ja kuvat:
Taina Romppanen
Kirjoittaja toimi maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijana Oulun Maa- ja Kotitalousnaisten MKN maisemapalveluissa kesällä 2022.
Tämä teksti on osa Rantalaidun-hanketta sekä Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallista Luontotekoja-kampanjaa.
Blogia varten on haasteltu Kaisa Tervosta, joka työskentelee ylitarkastajana Keski-Suomen ELY-keskuksella Y-vastuualueella. Hän tekee myös väitöskirjaa perinnebiotooppien sienilajiston monimuotoisuudesta Jyväskylän yliopistolla.
Tervonen K, Oldén A, Taskinen S ja Halme P 2022. The effects of grazing history, soil properties and stand structure on the communities of saprotrophic fungi in wood-pastures. Fungal Ecology 60.
Oldén A, Raatikainen KJ, Tervonen K ja Halme P 2016. Grazing and soil pH are biodiversity drivers of vascular plants and bryophytes in boreal wood-pastures. Agriculture, Ecosystems & Environment 222: 171-184.
