Kun ratkaisuja ei ole tarjolla, ne on etsittävä
Suomessa on pitkä vesitutkimuksen perinne. Kaikenkattava se ei kuitenkaan ole. Järvet tunnetaan aika hyvin – muut vesistöt taas huonommin. EU:n vesipuitedirektiivi pisti painetta tutkimusten täydentämiseen.
Vesipuitedirektiivin peruslähtökohta on vino. Se tarkastelee vesistön ekologista tilaa kalojen, vesikasvien, planktonin ja pohjaeläinten kautta. Lisäksi se katsoo kemikaaleja tai muita myrkkyjä. Ihmistä ja ihmisten tarpeita direktiivi ei tunnista.
Valumavesissä on muun muassa rautaa. Se ei ole tutkijoita juuri kiinnostanut, koska yleisesti rautaa ei pidetä eliöstölle haitallisena. Niinpä rauta ei direktiivin intressi.
Entäpä jos rautaa on paljon? Tai tosi paljon, kuten Jäälinjärvessä ja koko Kalimenjoen vesistössä, johon Jäälinjärvikin kuuluu.
Direktiivin mukaan Jäälinjärvi oli hyvässä ekologisessa tilassa jo direktiivin voimaan tullessa, eikä siis edellyttänyt toimenpiteitä. Ei, vaikka järvessä oli sini-ja limalevää, järveä hallitsi särkiarmeija ja vesi oli tummaa ja sameaa. Ei, vaikka uimarin iholle tarttui kuraa, jota ei saanut pois kuin harjalla ja saippualla. Järven tilaan ei vaikuttanut se, että tulovedessä oli rauta-humuspartikkeleita niin paljon, että pahimmillaan vesi ei virrannut vaan vyöryi.
Kalimenjoki on lähes kuollut. Se on tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Viime vuoden lopulla valmistuneessa vesienhoitosuunnitelmassa ongelmiksi mainitaan liiallinen ravinne- ja kiintoainekuormitus. Kalimenjoen vesi on tummaa ja sameaa. Mutta Kalimenjoki ei ole rehevä, eikä vesi ole hapan. Ei ainakaan merkittävästi.
Rauta voi olla eliöstölle haitallinen, jos sen pitoisuus on 1-2 milligrammaa litrassa. Toki vaikutus riippuu esiintymismuodosta. Jäälinjärven tulovesissä ja Kalimenjoessa 10 milligrammaa litrassa ei ole harvinaista, ja paljon suurempiakin lukuja on mitattu. On päivänselvää, että Kalimenjoen vesiekosysteemin ykkösongelma on rauta.
Jäälissä on tullut vastaan outoja ilmiöitä. Kun Jäälinjärvi on läpivirtausjärvi, jo kunnostuksen alussa päätettiin suunnata toimenpiteet etupäässä valuma-alueelle. Tähtäimessä olivat opitun mukaisesti ravinteet, mutta myös oudot ruskeat hiutaleet, joita oli erityisen paljon lämpimänä vuodenaikana.
Rakennettiin kosteikoita, pintavalutusta, putkipatoja, lietteenpoistojärjestelmiä… Ravinteet vähenivät mutta hiutaleet vain vähän. Kaiken lisäksi vesianalyysitulokset olivat ristiriitaisia. Olimme törmänneet massiiviseen rautaongelmaan. Ratkaisuja ei ollut tarjolla.
Rautatutkimusta viriteltiin pitkään tutkimuslaitosten kanssa. Rahoitusta ei irronnut. Rauta ei ollut kiinnostava tutkimusaihe. Vesienhoitoyhdistyksemme oli malttamaton. Haluttiin tehdä edes jotain, vaikka pientä, jotta asia pysyisi edes elossa. Ja tietysti ongelmasta puhuttiin. Mutta tehtiin myös suurta: katkaistiin järvi. Perukkaan syntyi 3,5 hehtaarin laskeutusallas tulovesille.
Vuosien myötä on selvinnyt, mistä tässä on kysymys. Jäälinjärven valuma-alueella sijaitsee mustaliuskevyöhykkeitä. Mustaliuskeet sisältävät muun muassa rikkiä. Jääkauden pyörteissä mustaliuskeainesta on jauhautunut ja sekoittunut myös moreeneihin.
Kun rikki on pysyvästi pohjavedenpinnan alapuolella hapettomassa tilassa, se pysyy siellä kiltisti. Kun pohjavedenpintaa alennetaan, rikki hapettuu ja syntyy rikkihappoa. Silloin metallit liukenevat ja lähtevät liikkeelle. Tämä ole vain Jäälin ongelma.
Lopulta tutkimus on saatu käyntiin, kun Oulun yliopisto sai ELY-keskukselta rahoituksen. Nyt katsotaan, löytyykö keinoja rautavirran hillitsemiseen. Voidaanko raudan alkulähteillä tehdä jotakin, jotta rauta pysyisi maassa? Yhdistys panee tutkimukseen paljon myös omaa panostaan.
Jäälinjärven valuma-alue on metsätalousmaata. Metsänomistajille on vuosikymmeniä opetettu, että kuta syvempi oja, sen paremmin puu kasvaa. Ja tätä oppia on noudatettu. Uusia ojia ei enää mahdu, mutta kunnostusojitukset tulevat vuorollaan.
LUKElta on tullut paljon uutta tietoa puun kasvusta. Yksi havainto on, että metsä kuivattaa itse itsensä, kun puuta on tarpeeksi. LUKE on osoittanut, että puu kasvaa parhaiten, kun kasvukauden kuivavara on 35 senttiä saran keskellä. Tähän riittää melko matala oja. Jos oja on liian syvä, puu potee kuivuutta.
Yhdistyksemme teetti niin sanotun suosimulaattorimallin koko Jäälinjärven valuma-alueelta. Mallilla voidaan metsikkökuvioittain katsoa, missä kunnostusojitus on taloudellisesti kannattavaa ja missä ei ole. Riittäisivätkö siis nykyiset ojat ilman kunnostusta? Turhilta menoilta voitaisiin välttyä.
Korona on estänyt lähikontaktit maanomistajien kanssa. Kun rajoitukset ovat nyt poistuneet, metsänomistajien kanssa päästään käymään keskustelua siitä, voidaanko metsätalouden tuotot turvata pienemmillä vesistövaikutuksilla ja vähemmillä kustannuksilla.
Rautaa lukuun ottamatta kaikki muu Jäälinjärvessä onkin kunnossa. Valuma-alue pitää saada kuntoon ennen kuin suuri laskeutusallas täyttyy.
Teksti ja kuvat:
Birger Ylisaukko-oja
Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys ry:n aktiivi
Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys tunnetaan muun muassa monipuolisista kunnostustoimista, pitkäaikaisesta seurannasta ja panostuksista tutkimuksiin.
