• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Verkostoilla tehoa vesienhoitoon » Kokemuksia Iijoen vesistön koordinaatiosta
  • 28.05.2020

    Lauri Rantala: Kokemuksia Iijoen vesistön koordinaatiosta

    Mitä ison vesistöalueen koordinointi on käytännössä? Työnkuva on harvinainen Suomessa ja tässä ollaan monella tapaa vasta opettelemassa asioita.

    Iijoki on yksi Suomen suurimmista vesistöistä, joka halkoo Suomen sen vyötäröltä Kuusamosta Iihin. Jokeen on jättänyt jälkensä niin uitto, vesivoima, helmenpyynti, maatalous, metsäojitukset, turvetuotanto kuin ilmastonmuutoskin. Nyt arvottamisen painopiste on ottamassa askeleen kohti vaelluskalojen palauttamista ja luonnontilaisempaa vesistöä.

    Iijoki toimii suunnannäyttäjänä, kuinka vaelluskalojen luontaisen elinkierron palauttamistyö, veden laadun parantaminen ja uusiutuva energiantuotanto toteutetaan yhteistyössä.


    Iijoen neuvottelukunta seuraa merilohen poikasten istutuksia Livojoella.

    Yhteinen vesistövisio ja toimenpideohjelma

    Iijoen otva -hankkeessa (2015-2018) Iijoelle tehtiin laajassa yhteistyössä koko vesistöalueen kattava vesistövisio ja toimenpideohjelma. Vesistövisiossa huomioidaan vesienhoito, kalatalous, vesitalous, alueiden käyttö ja elinkeinoelämä sekä tunnistetaan yhtymäkohdat esimerkiksi valuma-alueen kunnon, veden laadun ja vaelluskalojen välillä.

    Vesistövision toimenpideohjelman hankkeita on käynnistetty ja toteutettu yhteistyössä, mistä merkittävimpinä ovat Iijoen vaelluskalakärkihanke ja Raasakan vanhan uoman yhteistyöhanke. Parhaillaan yhteistyösopimuksia allekirjoitetaan Livojoen alaosan, Pärjänjoen ja Loukusanjoen koskikunnostusten käynnistämiseksi.

    Yhteistyötä jatkettiin vuoden 2019 alusta viisivuotisella Iijoki-sopimuksella, johon ovat sitoutuneet alueen kunnat, Metsähallitus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, PVO-Vesivoima, Vapo ja Turveruukki.

    Yhdessä enemmän kuin yksin

    Laajapohjaisen yhteistyön edellytys on tilanne, jossa osapuolet kokevat, että yhteistyöllä voidaan saavuttaa enemmän kuin pois jäämisellä tai valikoivilla kumppanuuksilla. Yhteistyöhön sitoutuminen ei ole mitenkään itsestään selvää, sillä se voidaan nähdä myös uhkana omien tavoitteiden tai riippumattomuuden näkökulmasta. Taustalla voi olla myös vahva luottamuspula.

    Kun eri intressejä edustavat ihmiset on saatu saman pöydän ääreen kuuntelemaan ja ymmärtämään toistensa näkemyksiä, ja ehkä jollain tasolla luottamaan toisiinsa, vaikeidenkin asioiden käsittely mahdollistuu. Tässä auttaa puolueettoman tahon avustama prosessi ja vuorovaikutteisuus. Vaikeiden asioiden rakentava käsittely motivoi ihmisiä ja luo kokoukseen jännitteen, joka voi laueta positiivisesti.

    Tällaiset kokoukset luovat erityisen tunneilmapiirin sekä vahvoja myönteisiä kokemuksia ja muistoja. Kokemus on opettanut, että jos neuvottelukunta on sitoutunut yhteisen asian edistämiseen, kaikkien osapuolten hyväksymä ratkaisu löytyy lopulta, vaikka tilanne voi tuntua välillä epätoivoiselta.

    Myös luovuutta tarvitaan, kun pohditaan ulospääsyä umpikujasta. Lopputulos kuitenkin palkitsee.


    Asiantuntijat Irninjoen koskien sammalpeitettä tarkkailemassa.

    Mitä vesistövision jälkeen?

    Vaan entäpä sitten kun ristiriidat ovat takana ja yhteistyön edellytykset pedattu?

    Ensinnäkin prosessi on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, ideoiden toimeenpanoon, joka on luonteeltaan hyvin erilainen kuin prosessin alussa. Tämä tuo koordinaatioon uusia haasteita toimenpiteiden jalkauttamisen, neuvonnan, hankkeiden suunnittelun, uusien kumppanuuksien, rahoituksen ja edunvalvonnan näkökulmasta.

    Koordinaattori toimii välittäjänä paikallisten ihmisten, tutkijoiden, yritysmaailman ja päättäjien välillä ruohonjuuritasolla ja kabineteissa.

    Yhteinen visio ja päätöksentekokulttuuri ei tarkoita sitä, etteikö ristiriitoja enää olisi. Rakentava keskustelukulttuuri on kuin parisuhde: asioista tulee aina voida keskustella. Jos ryhmä on samaa mieltä kaikesta, on mahdollista, että ei synny tarvetta pohtia muita tulkintoja ja vaihtoehtoja. Jos kritiikkiä ei synny, on aina hyvä välillä kyseenalaistaa myös omat tulkintansa, tunnistaa omat arvonsa ja vaikuttimensa.

    Niin vesistövisio kuin sen jokainen alahanke sisältävät oman yhteistyöprosessinsa. Joint Fact-Finding-mallissa (JFF) kiistelevät osapuolet käyvät yhdessä läpi prosessin, faktat ja sopivat tutkimustarpeista. Tyypillinen tapa on pitää eri osapuolet tiiviisti mukana selvitystä tekevän tahon kanssa prosessin alusta loppuun asti.

    Vaihtoehtoinen tapa lisätä prosessin avoimuutta on antaa eri näkökulmien esiintuojan rooli puolueettomalle toimijalle ja ehkä korostetusti sallia vaihtoehtoisten näkökulmien esittäminen ja prosessin kriittinen arviointi, esimerkiksi tekemällä yhdessä negatiivinen aivoriihi.

    JFF-mallin lisäksi korostaisin myös valmiutta reagoida ja jopa muuttaa tehtävänantoa tarvittaessa järkevien kustannusten rajoissa, sillä jokainen selvitys, tutkimus tai hanke on prosessi, joka edetessään synnyttää paljon uusia hypoteeseja, tulkintoja ja tutkimustarpeita.

    Prosessin aikana voi syntyä tarve selvittää tai keskusteluttaa erilaisia skenaarioita ja kustannuslaskelmia. Sillä jos jotain vaihtoehtoa ei ole riittävästi selvitetty tai asianosaista kuultu, eikä olemassa oleva tieto riitä valittujen päätösten perustelemiseen jälkikäteen, tarjolla on tila loputtomalle väittelylle.

    Haastavimpia ovat tilanteet, kun uusia näkökulmia nousee esiin vasta prosessin jälkeen.

    Onnistuneen yhteistyön lopputulos on luottamus, jota ylläpitää avoin keskustelukulttuuri.

    Lauri Rantala

    Kirjoittaja on Iijoen kehittämiskoordinaattori (Iijoki-sopimus 2019-2023)

    Uusi kommentti

    Takaisin

    Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.
    Nimimerkki*
    Sähköpostiosoite*
    Otsikko
    Viesti*
    Visuaalinen
    varmenne*


    Kirjoita vasemmalla oleva koodi

    Verkostoilla tehoa
    vesienhoitoon.
    Lue lisää