Elämäni ensikkona
Minut on suunniteltu syntymään nyt
Valoa näkyy. Synnyn märkänä, mutta elämän intoa täynnä ja toivottuna jalostuksen hedelmänä. Syntymäni otetaan vakavasti. Emääni on valmistettu jo viikkoja tuottamaan minulle terveellistä ja vahvaa ternimaitoa. Syntymisen hetkelle on varattu rauhallinen, tilava ja puhdas paikka.
Turpani kosketti pehmeää olkea. Emäni sai hoitaa minua ensimmäiset minuutit. Sain imaista ensimmäiset ternitipat emäni vetimistä ja lisäksi minulle tarjottiin tuttipullosta maitoa, josta vasta-ainepitoisuus oli mitattu.
Onpa innostavaa lähteä tutustumaan uuteen maailmaan ja lajitovereihin. Pääsen aluksi omaan yksilökarsinaani nukkumaan. Minulle annetaan maitoa monta kertaa päivässä ja saan myös samalla pienet rapsutukset. Ne tuntuvat hyvältä. Kuulen sijaisemoni askeleet ja iloisen lauleskelun, kun hän saapuu luokseni.
Aika nopeasti minulle tarjotaan puhdasta vettä ja sulavaa säilörehua sekä meille vasikoille tarkoitettua väkirehua. Saan ruokani aina samanlaisesta astiasta: ei pelota yhtään ryhtyä syömään. Kasvan komeasti noin kilon päivässä ja ruokahaluni on erittäin hyvä. Me kaikki vasikat säästyimme vasikkaripuleilta ja hengitystietulehduksilta, kun hoito oli hyvää ja huolellista sekä ympäristö siisti.
Kasvan ja kehityn kuntoluokassa kolme
Kasvulleni on asetettu tavoite. Kuntoluokkani säilyy sopivassa eli kolmosessa koko teini-ikäni ajan. Ruokintani säädellään laskelmalla rehujen määrät siten, että ne täyttävät sopivat energia- ja valkuaismäärät. Kivennäis- ja hivenaineruokinnastani myös kannetaan huolta. Kaikki minulle syötettävät rehut on analysoitu monipuolisesti.
Minua käydään usein mittaa
massa ja kopeloimassa hännän juurtani. Tänäänkin täällä oli kahisevassa harmaassa ProAgrian haalarissa Paula, Tiina tai Tarja. Nimestä en oikein saanut selvää siinä mölyssä.
Kasvattamiselleni on asetettu aika ja varattu riittävästi tilaa. Omistajani on miettinyt, kuinka paljon kuluja voi kertyä kasvuajaltani ja miten paljon hän on valmis tekemään työtä päivittäin kanssani.
Välillä omistajani siirtää samaan karsinaan muita pienempiä, joita tietysti täytyy hieman pomottaa. Itsekin joudun välillä alakynteen siirtyessäni uuteen osastoon. Onneksi sinne siirtyy muitakin tuttuja kerralla, joten hyvä ryhmähenki auttaa selviytymään tästäkin haasteesta.
Miksi tuntuu näin hassulta?
Mitäs nyt, kun tuntuu näin hassulta. Pääni on aivan pyörällä. Täytin juuri 13 kuukautta, joten en ole järin vanha vielä, mutta ikäisekseni hyvin kehittynyt yksilö. Olenko kasvanut siihen ikään, että on suvun jatkamisen vuoro omalta osaltani?
Kuulen oven eteen parkkeeraavan auton ja äänimerkki tööttää. Täällä käy välillä Faban seminologit kylässä. Millaisenhan siemenen saan kannettavaksi: ihan oman- vai liharotuisen vai meneekö vielä semmari ohitse?
Nimenomaan minulle oli varattu nyt vierailu ja olen siitä kyllä otettu. Luotan omistajani suunnitelmiin ja antaudun käsittelyyn sen kummemmin rimpuilematta. Ainahan sitä pienen potkun voisi antaa, vaikka onnenpotkuksi, mutta päätän tällä kertaa jättää sorkkaa kohauttamatta. Ainahan se ensimmäinen kerta jännittää, mutta nopeasti homma on ohi.
Yhtä jännittävä oli sorkkienhoitokokemus. Minut ohjattiin hoitokarsinaan ja vuorotellen yksi kerrallaan jalkani hilattiin ylös. Sitten sorkkahoitaja muotoili sorkkani kuntoon. Aluksi askeltaminen tuntui oudolta, mutta nyt sorkkani ovat hyvässä kunnossa, eikä käveleminen ei satu ollenkaan.
Totuttelen tulevaan
Olen jo kantanut vasikkaa pian kahdeksan kuukautta. Väkirehumäärääni on ryhdytty hieman lisäämään. Kyllä pötsissä tuntuukin aika täydeltä, joten mukavampi syödä täyteläisempää ruokaa.
Meillä on tässä ryhmässä samanlaiset eväät. Kaikilla on tilaa syödä ja nukkua yhtä aikaa. Kenenkään ei tarvitse olla kateellinen ja töniä muita pois ruokintapöydän äärestä. Raikasta vettä on isossa juoma-altaassa aina tarjolla. Karsinassamme on kuivaa ja pehmeää.
Olen myös käynyt isojen lehmien puolella. Siellä automaatti lypsää poikineet lehmät monta kertaa päivässä. Ruokintapöytäkin on hieman erilainen, ja se ruoka siellä oli taivaallisen hyvää. Mikä ihana säilörehun ja appeen tuoksu. Olisin ahminut itseni kyllä täyteen sitä.
Kävin myös siellä robottikäden luona. Oli hieman ahdistavaa, mutta sielläkin sain samaa väkirehua kuin täällä tunnutuskarsinassa. Jotain tuttua siis ja palkinto, kun rohkaisin itseni kokeilemaan. Pääsen sinne uudelleen monta kertaa, kun vasikkani on syntynyt.
Sellaista se on minun elämä ensikkona. Omistajani on turvannut ja totuttanut minua tulevaan muutokseen.
Muutama päivä sitten jaettiin taas useita satatonnaripatsaita Haapajärvellä. Omistajallani on niitä jo muutamia vanhempien lehmien ansiosta. Minullakin on erinomaiset mahdollisuudet olla tulevaisuudessa kestävä ja reippaasti maitoa tuottava satatonnari. Olen sitä varten tehty.
Teksti ja kuvat:
