Suhteuta eläinmäärä ruokintapöytätilan mukaan
Kun puhutaan eläintiheydestä, useimmat karjanomistajat laskevat ensin lehmien lukumäärän. Sen jälkeen tarkastellaan, riittääkö ruokintapöytätila, vaikka se on yhtä tärkeä tekijä kuin parsipaikka.
Riittävä syöntitila on ratkaisevassa asemassa erityisesti vastapoikineille ja alkulypsykauden lehmille, jotta ne pääsevät huippuunsa poikimisen jälkeen. Kuva: Tiina Karlström
Eläintiheys määräytyy eläinten lukumäärällä suhteessa karsinan kokoon. Valitettavan usein se ei kerro koko totuutta siitä, mitä eläintilassa todellisuudessa tapahtuu, sanoo Dan Weary, joka toimii British Columbian yliopiston eläinten hyvinvoinnin tutkijana.
Mukava makuutila on avainasemassa, mutta yhtä merkittävä tekijä on ruokintapöytätilan riittävä määrä. Usein näkee navetoita, jotka on suunniteltu niin, että niissä on yksi parsipaikka kullekin lehmälle, mutta liian vähän ruokintapöytätilaa. Toisinaan tämä tarkoittaa sitä, että lehmillä on varaa valita makuupaikkansa, mutta ruokintapaikkojen osalta eläinten määrä on ylimitoitettu.
Kanadalaiset tutkimustulokset osoittavat, että mikäli ruokintapöytätilaa on riittävästi eli noin 80 senttiä lehmää kohti, 80 prosenttia lehmistä syö samanaikaisesti. Jos ruokintapöytätila eläintä kohden onkin 60 senttiä, puolet lehmistä pääsee syömään yhtä aikaa. Tilan laskiessa 40 senttiä vain 30 prosdenttia pääsee syömään yhtäaikaisesti.
Tuetun rakentamisen ohjeissa meillä Suomessa ohjeistuksena on, että ruokintapöytätilaa tulisi olla 75 senttiä eläintä kohti. Ruokintapöydän paikkojen täyttöaste saisi olla 80 prosenttia, mikäli ruokintaesteenä on lukkoaita. Päälypsyryhmässä ruokintapöytätilaa lehmälle olisi hyvä olla minimissään 60 senttiä ja VIC-lehmien ryhmässä leveys olisi hyvä olla 76 senttiä, koska näillä lehmillä syönnin nopea nousu poikimisen jälkeen edistää maitotuotosta. (Posio 2019)
Syöntitila suunnittelun perustaksi
Kilpailua ruokintapöydän tuoreesta rehusta on silloin, kun lehmät tulevat lypsyltä. Pöytätilan ahtaus vaikuttaa siihen, että lehmien tehokas syöntiaika vähenee, kun ne seisoskelevat odottaen pääsyä rehun ääreen. Näiden asioiden huomiointi on muuttanut navetoiden toiminnallisen suunnittelun päälaelleen. Jotta ruokintapöydällä ei olisi ylitäyttöä, navetoiden suunnittelu pitäisi aloittaa siitä, että jokaisella eläimellä on reilusti syöntitilaa.
Dan Wearyn mukaan nyrkkisääntönä voi pitää, että navetan suunnittelussa tulisi välttää kolmi- ja kuusirivisiä ratkaisuja. Sen sijaan tulisi miettiä, montako parsipaikkaa saadaan mahdutettua yhteen eläinosastoon. Suositeltavampaa olisi mietti, kuinka ruokintapöytätila saadaan riittävän tilavaksi kyseiselle eläinryhmälle.
Hahmottelun voi aloittaa laskemalla, montako 80 sentin levyistä ruokintapaikkaa voidaan tähän tilaan mahduttaa ja sen jälkeen vasta suunnitella parsipaikkojen määrää. Samaa logiikkaa suositellaan myös, kun määritellään eläintiheyttä olemassa oleviin karsinoihin ja tiloihin.
Riittävä parsipaikkojen määrä on merkittävä tekijä sille, että lehmät pääsevät parsiin ja ennen kaikkea saavat riittävästi aikaa makaamiseen. Kuva: Tiina Karlström
Makuupaikka ratkaisee
Toisessa kanadalaistutkimuksessa makuuaika parsissa lyheni tunnilla/päivä, kun eläinryhmässä oli täyttöä 150 prosenttia parsipaikkoihin nähden verrattuna niihin tiloihin, joissa oli yksi lehmä parsipaikkaa kohti. Suomessa eläinsuojelulaki velvoittaa siihen, että jokaisen eläimen on pitopaikassaan päästävä makuulle yhtä aikaa (Finlex 1996).
Tutkimuksessa makuuaika oli päivittäin vartin verran pidempi, jos eläintilassa oli 75 prosenttia lehmiä makuuparsien määrästä. Weary ei kuitenkaan suosittele näin matalaa eläintiheyttä, mutta havainnollistaa asiaa sillä, että täydellä eläinmäärällä tulee kilpailua parsipaikoista. Tämä johtuu siitä, että kaikki parsipaikat eivät ole samanarvoisia. Lehmät eivät mielellään mene parsiin, jotka ovat kiinteän seinän vieressä tai kaukana rehu- ja vesipisteistä.
Toisessa tutkimuksessa vähiten suosituissa parsissa makuuaikaa oli vain kuusi tuntia vuorokaudessa verrattuna lehmien suosimiin parsiin, joissa ne makasivat 15 tuntia päivässä. Tämä oli havaittavissa, vaikka jokaiselle lehmälle oli oma parsipaikka.
Kannattaa myös muistaa, että lehmät elävät vuorokausirytmissä ja tekevät asioita yhdessä. Yöaikaan ne mielellään makaavat, kun muutkin tekevät niin. Kilpailu parsipaikoista on siksi suurinta yöllä, joten eläinryhmän ylitäytön haasteet ovat suurimmat juuri silloin, kun yrittäjät itse eivät ole tilannetta havainnoimassa.
Kirjoittaja:
Sini Öljymäki
maidontuotannon asiantuntija
