Tunnetko maistuvan maaseutuyrityksen tai vuoden maa- ja kotitalousnaisen?
25.10.2021Oulun Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus antaa vuosittain pohjoispohjalaiselle yritykselle Maistuva maaseutuyritys -tunnustuksen. Valinnalla halutaan nostaa esiin maaseudun makuja, raaka-aineita, ruokayrityksiä ja ruoka-aarteita. Yritys on etsinnässä nyt viidettä kertaa.
Aiempina vuosina edelläkävijyydestään ja esimerkillisestä toiminnastaan palkittuja yrityksiä ovat olleet Törmälän tila Siikajoelta (2020), Viskaalin tila Muhokselta (2019), Kujalan tila Hailuodosta (2018), Isokenkäisten Klubi Kuusamosta (2017).
Valinnassa kiinnitetään huomiota muun muassa yrityksen toimintatapaan ja vastuullisuuteen, paikallisten raaka-aineiden käyttöön, alueellisen ruokakulttuurin soveltamiseen, maaseutuympäristön huomioimiseen sekä paikalliseen ja alueelliseen verkostoitumiseen.
Tänä vuonna valinnassa painotetaan erityisesti sosiaalisen vastuun kantoa: vastuuta omasta henkilöstöstä, kuten työterveydestä ja -turvallisuudesta, osaamisesta ja tasa-arvosta sekä vastuuta ympäröivästä yhteisöstä – työpaikkojen luomisesta, paikallisesta yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta.
Valintaraatiin kuuluvat Oulun Maa- ja kotitalousnaisten yritys- ja ruoka-asiantuntijat sekä Oulun Maa- ja kotitalousnaisten hallitus.
Maistuvaa maaseutuyritystä voi ehdottaa kuka tahansa 31.10. saakka täällä.
Ehdota vuoden Maa- ja kotitalousnaista
Oulun piirikeskuksen hallitus valitsee ehdotusten pohjalta Oulun piirikeskuksen vuoden Maa- ja ja kotitalousnaisen vuosittain. Vuoden Maa- ja kotitalousnaisen valinnan kriteerejä ovat:
- edistää alueellaan Maa- ja kotitalousnaisten toimintaa
- toimii alueellaan aktiivisesti Maa- ja kotitalousnaisten hyväksi
- innostaa ja kannustaa muita naisia toimintaan mukaan
Ehdotuksia vuoden Maa- ja kotitalousnaiseksi voivat tehdä yhdistykset sekä yksityiset henkilöt 31.10.2021 saakka täällä.
Lisätietoa:
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset
toiminnanjohtaja Heini Iinatti, puh. 040 555 1674, heini.iinatti@maajakotitalousnaiset.fi
elintarvike- ja yritysasiantuntija Soila Hiltunen, puh. 0400 182 584, soila.hiltunen@maajakotitalousnaiset.fi