Tanskasta oppia ja työkaluja maitotilayrityksen henkilöstöjohtamiseen

MaitoManageri-hankkeen yrittäjät, asiantuntijat ja sidosryhmät suuntasivat Tanskaan ti-to 26.–28.1.2016. Matkan tavoitteena oli tutustua tanskalaisten maitotilayritysten henkilöstöjohtamiseen ja oppia hyviä toimintatapoja käytännössä.

Saapuminen Tanskaan ja työkaluista kartalle

Ensimmäisen päivän sarastaessa kokoonnuimme porukalla Oulunsalon lentokentällä. Matka on valmiina alkamaan! Ilmassa oli jännityksensekaisia tunteita. Lentokone vaihtui sujuvasti Helsinki-Vantaalla, josta lensimme Kööpenhaminaan. Sieltä suuntasimme kohti Århusia, jonka kupeessa sijaitsee ProAgrian tanskalaisen sisarorganisaation SEGESin päämaja. 

Segesillä meidät otettiin vastaan lämmöllä. Meille esiteltiin Tanskan maitomarkkinoita sekä ennen kaikkea johtamisen työkaluja, joita tulisimme yrityksissä näkemään. Päivän päätteeksi jakaannuimme viiteen eri ryhmään. Tällä kokoonpanolla lähdimme seuraavana aamuna havainnoimaan ja benchmarkaamaan johtamista Tanskan malliin.

Johtamista kuuden tanskalaisen tapaan

Aikaisen hotelliaamiaisen jälkeen olimme valmiita matkaan. Osa suuntasi vuokra-autoillaan kohti kohdeyritystä. Toiset menivät määränpäähänsä bussilla ja kolmannet ahtautuivat tanskalaisen asiantuntijan autoon

Suuntasimme siis jokaisella porukalla eri yritykseen. Tavoitteenamme oli oppia yrityksen johtamisesta, siksi managerilaisemme jalkautuivat työntekijöiden ja johtajien pariin. Toisin sanoen vedimme matkalle lahjoitetut sieviläiset jalkaan ja poimimme harjan käteen. 

Päivä eteni yrityksen rutiinien mukaan. Osallistuimme erilaisiin käsillä oleviin työtehtäviin sekä olimme mukana aamiais- ja taulupalavereissa. Osia vaihdettiin päivän aikana sujuvasti. Takaisintulomatkalla riitti paljon keskusteltavaa. Lue Tiinan ryhmän kokemuksista tästä. 

Yhteenveto, kotiin ja käyttöön

Viimeisenä päivänä vedimme kokemuksiamme yhteen muille ryhmien kanssa. Mitä olimme oppineet? Mitä otamme mukaan kotiin viemisiksi?

Viimeistään Tanskan opintomatkan aikana kaikille managerilaisille valkeni, kuinka keskeisessä roolissa henkilöstöjohtaminen ja selkeät rutiinit yrityksessä ovat. Siemen on itänyt.
 

        

Lisätiedot:

projektivastaava
Heta Jauhiainen
puh. 045 657 8704
heta.jauhiainen(at)proagria.fi