24.06.2020

Siellä on se joki

Muutin vajaa neljä vuotta sitten Rovaniemeltä Ouluun ja samalla hankin kakkosasunnoksi entisen kotitaloni Iistä. Lapissa kului 30 vuotta ja viihdyin siellä mainiosti; työ oli sitä mitä halusinkin tehdä, asunto oli metsän reunassa, tontin nurkalta pääsi hiihtämään, marjaan tai muuten vain sisään vaaramaisemaan.

Ei ollut yhtä selvää syytä, miksi muutin. Syitä oli monia pieniä ja vasta kaikki yhdessä saivat vaa’an kielen heilahtamaan muuton puolelle. Olen aina ollut enemmän kalastaja kuin metsästäjä – muuta yhteistä Kekkosen kanssa ei ollutkaan. Lapsena ja kouluikäisenä olin aina asunut veden äärellä. Rovaniemellä asuin kuivalla maalla, kilometrin päässä Ounasjoen rannasta. Vesille pyrkiminen vaati siellä hieman ponnisteluja. Aina piti olla liikkeellä autolla.

Ajattelin, että talo joen rannalla jäisi ikuiseksi haaveeksi, sillä nykyisin sellaisiin tontteihin ei vain rahat riitä. Sitten tuli mahdollisuus palata juurille ja tartuin siihen. Nyt asun joka viikonloppu 20 metrin päässä Iijoen rannasta ja koronan aikaan yhtenäisesti jo kolme kuukautta.

Astun veneeseen, soutelen joelle...

Rovaniemeen verrattuna hävisin joissain asioissa, kuten yöttömässä yössä, vaaramaisemissa ja siinä, että tontin nurkalta ei pääse enää suoraan marjametsään, sillä kotitalo on taajama-alueella. Nyt tontin nurkalta pääsee kuitenkin melko vähäisellä askelmäärällä joen rantaan, missä on isäni haapalaudoista rakentama puinen soutuvene. Astun veneeseen, soutelen joelle, laitan uistimen vetoon ja mietin, että on tämä aika hienoa. Tuntuu, että olen paikanvaihdossa voiton puolella.

Samalla tavalla on ollut hienoa seurata hankkeita, joilla pyritään edistämään lohen paluuta Iijokeen. Iijoen lohesta minulla on vanhin omakohtainen muisto Pahkakosen voimalaitoksen kupeesta heti sen valmistumisen jälkeen joskus vuonna 1968. Isäni vei minut ja veljeni katsomaan joesta pyydettyjä lohia, joita pidettiin – kaivossa! Liekö ollut niitä emokaloja, joilla lohen perimä säilytettiin.

Lohi nousee ja lisääntyy omin avuin

Myöhemmin isäni kalasti Raasakan alakanavasta 15 vuoden ajan lohta lohipadolla ja verkolla. Se oli terminaalipyyntiä, eikä minusta oikein täyttänyt lohenpyynnin kriteereitä, vaikka kalaa tuli hyvin.

Nyt erityisesti lämmittää mieltä se, että lohi on päässyt pois kaivosta ja lopulta nousemaan vanhaa uomaa pois kanavasta sekä on myös omin avuin lisääntynyt. Vaikka tulvan täyttämä virta on upea kirkkaana kevätiltana, täydellinen se on vasta sitten, kun lohi on palannut.


Frederik laulaa: Iii – Iii, siellä on se joki… mutta toisin kuin Frederik, minä viihdyn täällä, vaikka nenän alla ei ole roki.

Teksti ja kuvat:


Hannu Hökkä
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, Oulu

Tutkimusaiheet: Suometsien kasvu, kasvatus, uudistaminen, hydrologia, vesistövaikutukset
Harrastukset: kalastus, liikunta & metsätyöt

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kirjoita uusi kommentti

Verkostoilla tehoa
vesienhoitoon.
Lue lisää