• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Verkostoilla tehoa vesienhoitoon » Senaatin käskyt, EU:n direktiivit
  • 22.01.2020

    Tapio Koistinaho, Ylivieskan kaupunki: Senaatin käskyt, EU:n direktiivit

    Tulvat vaivasivat Kalajokilaaksoa jo 1880-luvulla, tuskin ensimmäistä kertaa silloinkaan.

    Keisarillinen Senaatti määräsi 9.10.1891 toimitettavaksi ”järjestysperäisen tutkimuksen pitkin koko puheenalaista vesistöä” tulvien ehkäisemiseksi. Suunnitelmia laadittiin pitkin 1890-lukua, ja lapionvarteen tartuttiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina.

    Ajat olivat muutenkin ankeita. Senaatti käski 11.12.1902 laittaa työt käyntiin Alavieskan ja Kalajoen pitäjissä ”työansion hankkimista varten hätääkärsivälle väestölle”.

    Se ei jäänyt viimeiseksi työrupeamaksi.

    Valtioneuvosto asetti 10.5.1928 ”joenperkauskomissionin”, jonka puheenjohtajana toimi Oulun läänin maaherra E.Y. Pehkonen. Komissionin mielestä oli ilmeistä, että laaja ojitustyö tulee aiheuttamaan vesien nopeampaa virtaamista metsämailta, mikä taas lisäisi tulvakorkeuksia alempana vesistössä.

    Komissionin Nivalassa 5.6.1929 Malisjoen perkaushankkeesta pitämässä kokouksessa oli saapuvilla noin 60 isäntää, joukossa ehkä emäntiäkin. He kokivat, että joen tulvien lisääntyminen oli osaksi seurausta yläpuolella tehdyistä perkauksista ja etenkin laajoista valtion tekemistä metsäojituksista. Toisaalta vaadittiin Kalajoen perkaamista Pidisjärven laskemiseksi.


    ”Ehdoitus tulvaveden järjestämiseksi Kalajoessa” vuodelta 1901, Juurikoski Ylivieskan keskustan kohdalla. Kuva: Tapio Koistinaho / Kansallisarkisto

    Miten maa makaa nyt, kuinka vesi juoksee? Mikä on muuttunut?

    Vesienhoidon tavoitteet ja luokittelut haastavat jokivarren toimijat, maanomistajat ja asukkaat  siinä missä Keisarillinen Senaatti liki 130 vuotta sitten. Valtaosa Kalajoesta on luokiteltu keinotekoiseksi ja voimakkaasti muutetuksi. Ylivieskan ja Alavieskan taajamien välillä on valtakunnallisesti merkittävä tulvariskialue ja vesistöalueelta on tunnistettu muitakin riskialueita.

    Peruskuivatus on yhä haaste. Tuskaillaan, liikkuuko vesi liian liukkaasti vai ollenkaan – joka tapauksessa usein väärään aikaan, väärällä tavalla, liikaa tai liian vähän. Ihmetellään, kuka keksi muovin, ilmastonmuutoksen ja suometsät.

    Nyt kaivamme mutkia ja altaita laskuojiin, väännämme kiviä takaisin joen sivu-uomiin, puserramme veden ravinnepitoisuuksia pienemmiksi ja kannamme huolta happamien sulfaattimaiden vaikutuksista. – Punomme vesienhoidon verkostoja yhteiseksi hyväksi.


    Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittamassa Yhteisessä veneessä -hankkeessa toteutettu Sintulan kosteikko Mertuanojan valuma-alueella. Kuva: Juha Siekkinen

    Ennustajat voivat pohtia, millaista vettä ja kuinka paljon Kalajoessa virtaa muutaman vuosikymmenen kuluttua tai tämän vuosisadan lopulla. Kuka silloin käskee.

    Ja vieläkö joki on keinotekoinen, voimakkaasti muutettu – ja mihin verrattuna.

    Kuvittelen mielessäni nopeutetun, jostakin ylhäältä pilvistä kuvatun koosteen jokivarren touhuista reilun vuosisadan ajalta ja eteenpäin tulevaisuuteen. Ehkä siitä saisi komedian, mutta toivottavasti onnellisesti päättyvän tahdon ja tekojen näytöksen.

    Kirjoittaja:


    Ympäristöpäällikkö Tapio Koistinaho, Ylivieskan kaupunki

    Ylivieskan kaupungin ympäristöpalvelut vetää niin sanottua Kalajoen vesienhoitoryhmää ja on huolehtinut useista vesienhoitohankkeista alueella. ELY-keskus ja ympäristöministeriö ovat tukeneet ryhmän toimintaa ja hankkeita avustuksillaan. Toiminnan ytimessä ovat valumavesien viivyttäminen, vesienhoidon ja tulvasuojelun hyväksi sekä eri toimijoiden verkostoituminen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

     

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti

    Verkostoilla tehoa
    vesienhoitoon.
    Lue lisää