MaitoLiideri
19.11.2019: Maineensa veroinen maatila
Maataloudessa brändi aiheuttaa paljon keskustelua. Melko harva maanviljelijä myy tuottamansa ruuan suoraan loppukäyttäjälle, joten tuotteen markkinoinnista vastaavat jalostajat. Tarvitseeko maatalousyrittäjän edes miettiä brändiä?
Kun seuraavan kerran menet navettaan, laita päähäsi ontumisten ja jalkojen havannointilasit. Miltä näyttää? Montako selvästi ontuvaa lehmää löydät? Entä lehmiä, jotka ontuvat jonkin verran tai niin vähän, että joudut tarkasti katsomaan huomataksesi sen?
18.06.2019: Lypsylehmät mukaan rehunkorjuuseen
Nyt eletään maidontuottajan hektisintä aikaa. Nurmi kasvaa hyvää vauhtia korjuukuntoon. Navetoissa on paljon innokasta nurmenkorjuukalustoa, joka tekee mielellään työtään ihan ruokapalkalla.
12.03.2019: Ennätysvuodet edessä
Maitoliideriläiset tekivät opintomatkan Suomessa. Tutustuimme erilaisiin menestyneisiin yrityksiin ja haimme pallotteluseinää tulevaisuuden visioille. Tarkoituksenmukaisesti kohteena ei ollut ainuttakaan maitotilayritystä. Nyt oli tavoitteena irtautua tutusta ja turvallisesta ja lähteä haistelemaan ihan uusia näkökulmia. Miten menestyvät suomalaiset yritykset vastaavat muuttuvaan toimintaympäristöön?
24.01.2019: Maatila työnantajana – työntekijän palkkaaminen
Työmäärä maitotiloilla kasvaa kovaa vauhtia. Yhä useampi tila on siinä pisteessä, että työntekijän palkkaaminen olisi hyvinkin ajankohtaista. Käytettävissä olevat työtunnit kuluvat ”tulipalojen sammuttelussa” ja loppuvat aina kesken.
10.12.2018: Uusi työntekijä maatilalle
Perehdytys vaatii keskittymistä ja suunnittelua, mutta se kannattaa. Uuden työntekijän tukeminen kahden ensimmäisen vuoden aikana lisää todennäköisyyttä, että hän pysyy työpaikassaan pitkään.
18.10.2018: Vähemmän työtä – enemmän tulosta
Lindell Whitelock vieraili jälleen Suomessa. Tuo paljon maidontuotannon maailmaa nähnyt ja kokenut leppoisa amerikkalaismies, jonka rauhallista ja asiantuntevaa sanomaa kannattaa pysähtyä kuuntelemaan. Hän vieraili Suomessa yhteistyötahojensa luona. ProAgria Oulun Maitoliideri-hanke on niistä yksi.
04.09.2018: Uskalla unelmoida – ja suunnitella
Strategia. Kuulostaa hienolta, mutta mitä se on? Minulle tulee ensimmäisenä mieleen sota ja hyökkäysstrategia. Kuinka vallataan maata ”naapurilta”? Onko maitotilan strategia suunnitelma siitä, miten saadaan kaikki kylän pellot itselle, että voidaan laittaa hommat isolleen?
12.04.2018: Kohti onnistunutta rekrytointia
Maatilat ovat siirtymässä pikkuhiljaa perheen työpaikasta työnantajiksi. Yhä useampi maanviljelijä on sen päätöksen edessä, että palkatako työntekijä vai ei.
14.02.2018: Hollanti on valmiina huomisen haasteisiin
MaitoLiideri-hankkeen Hollannin opintomatkan tavoitteena oli kansainvälisen tiedon haku pohjoispohjalaisen maatalouden tueksi. Tällä kertaa aktiivinen maidontuottaja- ja asiantuntijatiimi suuntasi Hollantiin. Matkailu avarsi näkemään maailmaa päivitetyin silmin.
18.12.2017: Oikeita asioita oikeaan aikaan
Maitoliideri-hankkeen väellä kävimme opintomatkalla Wisconsinissa USAssa. Viikon matkan aikana pääsimme syvällisesti tutustumaan karjanhoitoon ja tilalla työskentelevien ihmisten johtamiseen seitsemällä paikallisella kärkitilalla.
16.10.2017: 5S auttaa pitämään työpisteet järjestyksessä
Tuntuuko usein siltä, että työntekemisessä eniten aikaa menee työkalujen etsintään? Porakonetta ei löydy mistään tai harja on taas missä sattuu.
16.10.2017: Visiosta voimaa ja suuntaa tekemiselle
Mihin me ollaan menossa? Mitä me toiminnallamme oikein tavoitellaan? Miten sinne päästään? Millaisia arvoja haluamme edustaa?
25.09.2017: Hyvistä vasikoista vielä parempia
Tilastojen mukaan vasikoiden yleisin kuolinsyy on ripuli. Vasikka ei kuitenkaan kuole ripuliin, vaan sen aiheuttajaan. Kun syy korjataan, paranee myös näkyvä ongelma. Tämä oli viime viikolla Kuopiossa luennoineen eläinlääkäri Ingrid Lorenzin pääviesti.
19.06.2017: Tulipalojen sammuttelusta savumerkkien bongaamiseen
European Lean Discussion Group kokoontui ensimmäistä kertaa Ruotsin Malmössä 11.–13.6. Mukana oli asiantuntijoita ja viljelijöitä Ruotsista, Tanskasta, Iso-Britanniasta, Ukrainasta ja Suomesta. Ohjelmassa oli yhteistä keskustelua Leanin käytöstä maataloudessa ja kolme vierailua systeemiä käyttäneissä yrityksissä.
19.06.2017: Pieniä pohdintoja – suuria vaikutuksia
Tiedätkö sen tunteen, kun jututat ihmistä, jonka kanssa ajatukset osuvat juuri yksiin? Jaatte saman intohimon. Keskustellessa innostus tarttuu ja jutulle ei meinaa millään tulla loppua. Virtaa piisaa kuin isommassakin aggregaatissa.
24.05.2017: Tilikauden mittainen matka
Kesän lähestyessä on hyvä miettiä, mihin kesälomareissu tehdään. Suunnitellaan kohteet ja tapahtumat, joissa halutaan käydä. Kun nämä ovat selvillä, täytyy miettiä, miten liikutaan ja mitä reittiä. Avataan Google Maps ja suunnitellaan matkaa.
12.05.2017: Asiantuntijoiden workshopissa aiheena KPI-avain
”Asiantuntijassa tärkeintä on osaaminen. Hänen tulee olla aina askeleen edellä yrittäjää. Hänellä tulee olla tietoa, jota meillä ei vielä ole ja josta me hyödymme.”
- Ismo Takkunen, Mty Rauhala
08.05.2017: Talouslukuja avoimesti pienryhmässä
Pienryhmässä voi puhua toisinaan vaikeasti käsitettävistä talousluvuista käytännönläheisesti ja keskustellen. Usein samassa tilanteessa olevien kanssa keskusteleminen auttaa ymmärtämään asioita paremmin. Pienryhmän tärkeää antia on myös se, että kylmät luvut saavat kasvot, ja tiedetään suurin piirtein, millaisella tekemisellä luvut on saatu aikaan.
24.03.2017: Tanskalaisella maatilalla pääroolissa ovat ihmiset
Työmäärä on suomalaisilla tiloilla kasvanut valtavaksi, eikä se vähene, jos tekee aina kaiken itse. Kun yritykseen sitten tulee uusia ihmisiä, on opittava tulemaan toimeen eläinten lisäksi erilaisten ihmisten kanssa.