• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Maito » Maidon pitoisuudet kertovat ruokinnan onnistumisesta
  • 09.09.2018

    Maidon pitoisuudet kertovat, onnistuiko ruokinta

    Maidosta voi analysoida ja tutkia monia asioita. Rasva- ja valkuaispitoisuudet ovat tärkeitä paitsi meijereille myös maidontuottajille. Korkeilla pitoisuuksilla saadaan parempi litrakohtainen tilityshinta, eikä sille ole määritelty ylärajaa.

    Onkin tärkeää varmistaa, että karja tuottaa maitoonsa pitoisuuksia koko geneettisellä kapasiteetillaan. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet viestivät tärkeitä asioita ja ovat hyviä maitotilan johtamisen mittareita.

    Maidon pitoisuuksilla on kohtuullisen korkea periytyvyys, ja lypsylehmillä yksi korkeimmista. Lähes 40 prosenttia eläinten välisestä mitattavasta vaihtelusta johtuu perintötekijöistä - ja samaan aikaan yli 60 prosenttia ympäristöstä.

    Ravintoaineiden saanti vaikuttaa merkittävästi maidontuotantoon. Muuntokelpoinen energia (ME) selittää valtaosan tuotoksesta: 40 kiloa päivässä lypsävä ja 650 kiloa painava lehmä tarvitsee energiaa 272 MJ päivässä.

    Pötsimikrobit muodostavat monipuolisen ekosysteemin ja kilpailevat keskenään ravintoaineista. Siksi ruokinta vaikuttaa mikrobiston koostumukseen, pötsikäymisen lopputuotteisiin, pitoisuuksien rakennusaineisiin ja sitä kautta maidon pitoisuuksiin.

    Maidon ureapitoisuus kertoo, onko mikrobeilla riittävästi energiaa pötsissä hajoavan valkuaisen työstämiseen. Maidon urea on peräisin pötsissä hajonneesta rehuvalkuaisesta. Lähtötilanne on kunnossa lukeman ollessa 20–30.


    Energian saantiin vaikuttavat sekä rehuannoksen energiapitoisuus että lehmän syömän kuiva-aineen määrä. Energian ja muiden ravintoaineiden saannin varmistaa lehmän runsas syönti. Se on menestyvän karjan avaintekijä nyt ja tulevaisuudessa. 40 kiloa lypsävä lehmä tarvitsee syödäkseen 25 kuiva-ainekiloa rehua.

     

    Valkuaispitoisuus kuvaa energian saantia

     

    Maidon valkuaispitoisuudella voi kuvata koko karjan energian saantia. Kun lehmä saa energiaa tarpeensa mukaisesti, se suuntaa rehussa saamaansa valkuaista tehokkaasti maitovalkuaisen tuotantoon. 40 kiloa lypsävä lehmä tarvitsee 1 240 grammaa ohutsuolessa imeytyvää valkuaista (OIV) joka päivä.

    Energian saanti on tärkein maidon valkuaispitoisuuteen vaikuttava ruokinnallinen tekijä. Energian saantia lisäävät säilörehun sulavuuden ja käymislaadun parantaminen. Ne ovat kunnossa, kun säilörehun syönti-indeksi on yli 100. Hyvälaatuisen säilörehun ja korkean kuiva-ainesyönnin toteutuessa voidaan maidon valkuaispitoisuutta nostaa lisäämällä ruokinnan OIV-pitoisuutta eli ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen määrää.

    Väkirehumäärän lisäämisen tai säilörehun sulavuuden kautta saatu lisäenergia nostaa maidon valkuaispitoisuutta. Karkearehun laadun parantaminen vaikuttaa enemmän kuin väkirehumäärän lisääminen.

    Energiavajetilanteessa lehmän elimistö alkaa muuntaa rehun valkuaista energiaksi. Prosessi kuluttaa energiaa, joten alhainen maidon valkuaispitoisuus (alle 3,2) on vakavasti huomioitava signaali energian alhaisesta saannista.

    Rasvapitoisuus kertoo pötsimikrobien toiminnasta

    Maitorasvan rakennusaineita ovat etikka- ja voihappo. Niitä lehmä saa kuitua hajottavien mikrobien työskentelyn tuloksena. Jos kuidun saanti on jäänyt alhaiseksi, puuttuvat lehmältä maitorasvan raaka-aineet ja rasvapitoisuus laskee (alle 3,8).

    Esimerkki: Hyvällä laitumella rehun sulavuus on korkea ja kuidun määrä alhainen. Lehmien syönti on maksimissaan ja energian saanti sen kautta hyvä. Laidunrehun korkea valkuainenkin suuntautuu hyvin maitovalkuaiseksi, kun energiavajetta ei ole. Maidon rasvapitoisuus kuitenkin laskee alas, koska kuidun saanti on vähäinen. Samasta syystä myös sonta löystyy.

    Rasvapitoisuudesta voidaan havainnoida syödyn rehuannoksen väkirehu-karkearehusuhdetta. Usein maidon rasvapitoisuus laskee energian saannin lisääntyessä ja etenkin silloin, kun se tapahtuu väkirehulisäyksen kautta. Silloin samanaikaisesti maitotuotos ja valkuaispitoisuus nousevat ylöspäin.

    Rasvan ja valkuaisen suhde paljastaa terveysriskit

    Rasva-valkuaissuhde on tärkeä ruokinnan tasapainon mittari eläimen kokonaisterveyden kannalta. Se kertoo karkearehun ja väkirehun toteutuneen syönnin välisestä suhteesta.

    Jos maidon rasvapitoisuus on pienempi kuin valkuaispitoisuus, on syytä tarkastella ruokinnan väkirehutasoa. Liian korkea väkirehupitoisuus aiheuttaa riskin hapanpötsille ja myös pötsin omalle biotiinituotannolle.

    Maitotuotoksen nopean lisääntymisen vuoksi lehmän energiantarve on poikimisen jälkeen suurempi kuin rehujen syöntikyky. Lehmä pystyy täyttämään tilanteen osittain kuluttamalla energian yliruokintatilanteessa rakentamiaan rasvakudoksiaan.

    Liian voimakas kudosten käyttö ajaa lehmän ketoosiin. Lihavat lehmät käyttävät erityisen runsaasti kudosrasvaa, ja ketoosin tuloksena syönti laskee.

    Keskustelua säilörehun laadusta MaitoOksa Oy:n säilörehusiilolla. Pienryhmässä ruokintaan vaikuttavia asioita ja tunnuslukuja pohditaan yhdessä. Jokainen osallistuva tila toimii vuorollaan isäntätilana, jolloin päästään lähelle ruokinnan arkea ja käytäntöä.

    Teksti ja kuvat:

    Tiina KarlströmLue lisää

     

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti

    Lisätietoa

    Kysy lisää omalta maitotila-asiantuntijaltasi.

    Tutustu pienryhmiimme
    ja ilmoittaudu mukaan.
    Lue lisää