• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Uutiset » Ympäristötietoisuus- ja maisematekopalkinnot julkistettiin Oulun maakuntapäivillä
  • Ympäristötietoisuus- ja maisematekopalkintojen 2019 saajat julkistettiin maakuntapäivillä

    05.11.2019

    Vuoden 2019 ympäristötietoisuus- ja maisematekopalkintojen saajat on julkistettu Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä Oulussa. Ympäristötietoisuuspalkinnon sai Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys. Vuoden maisemateko 2019 Pohjois-Pohjanmaalla on Kuusamon Vuotungissa tehty työ vesiruton torjumiseksi. Tämän vuoden teemana oli haitallisten vieraskasvilajien torjunta.

    Pohjois-Pohjanmaan Ympäristötietoisuuspalkinto

    Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys palkittiin pitkäkestoisesta ja vaikuttavasta työstä haitallisten vieraskasvien torjunnassa. Erityiskiitos annettiin talkoohengen voimasta, aktiivisesta ympäristötietoisuustyöstä ja monipuolisesta toiminnasta. Koskelan puistoalue on yksi yhdistyksen monista talkookohteista.

    Pihoista puistometsiin levinnyttä jättipalsamia ja muita vieraslajeja on kitketty monena vuonna ja nyt tilalle on alkanut kasvaa niittykukkia. Kiitosta sai myös yhteistyö asukkaiden, muiden yhdistysten ja Oulun kaupungin kanssa.

    Valinnasta päätti Ympäristötietoisuus yhteistyöryhmä PYRY ja sitä vuosina 2018–2019 koordinoinut Oulun Maa- ja kotitalousnaiset yhdessä palkintoraadin kanssa.

    Lisätietoa: Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys, Saara Salmela, 040 542 4486

    Ympäristötietoisuuspalkinnon ottivat vastaan Saara Salmela ja Minna Paarma Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistykseltä. Palkinnon luovuttivat johtaja Petri Keränen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta ja toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Oja Oulun Maa- ja kotitalousnaisista.

    Maa- ja kotitalousnaisten Vuoden maisemateko 2019 -kilpailun maakunnallinen voitto Kuusamon Vuotunkiin.

    Vuotungin maamiesseuran naisosasto ja yhteisen kalaveden osakaskunta ovat tehneet aktiivista työtä ja sitoutuneet Elodea II -yhteistyöhankkeessa vesiruton torjuntaan. Ruttoa on poistettu nuottaamalla kahdeksasta yhdeksään tonnia. Työ jatkuu vuonna 2020.

    Hankkeessa selvitetään ja kokeillaan eri tekniikoita sekä poistetun vihermassan hyötykäyttöä muun muassa maanparannuksessa tai biokaasutuksessa. Vesiruton torjunta on tärkeää juuri Kuusamon alueella, koska laji viihtyy emäksisissä vesissä täyttäen niitä vihermassalla käyttökelvottomiksi. Laji leviää herkästi ympäröiviin vesialueisiin vesiväylien, veneiden ja kalastusvälineiden mukana.

    Lisätietoa: Vuotungin maamiesseuran naisosasto, Ulla Käkilehto, 040 760 2659

    Vuoden maisemateko -kilpailun erityiskunniamaininta: Raija Kälkäjä, Pudasjärven Maa- ja kotitalousnaiset

    Raija Kälkäjä on tehnyt aktiivista työtä vieraskasvien torjunnan tiedottamisessa, käytännön työssä ja yhteistyössä Pudasjärven kaupungin kanssa. Hän on kouluttautunut omaehtoisesti vieraskasvitorjunnan menetelmiin ja toiminut edelläkävijänä kotikunnassaan. Vieraskasvillisuuden torjunnassa on keskeistä avoimuus, yhteistyö ja tiedon välittäminen, koska kukaan ei voi yksin hallita haitallisten lajien leviämistä luontoon.

    Esimerkiksi lupiinin torjunta juuri pohjoisissa taajamissa on tärkeää, sillä arktisille alueille vievät tiet ovat haitallisten vieraskasvien leviämisreittejä.  Pohjois-Pohjanmaalla suuri osa tienvarsialueista on vielä puhtaita lupiinista, niinpä juuri ensimmäisten esiintymien torjunta olisi kustannustehokkainta.

    Lisätietoa: Pudasjärven Maa- ja kotitalousnaiset, Raija Kälkäjä, 0400 126 392

    Yhdeksän maisematekoa

    Maa- ja kotitalousnaiset järjestää Vuoden maisemateko -kilpailun nyt viidettä kertaa. Oulun Maa- ja kotitalousnaisten alueellaan järjestämään kilpailuun ilmoitettiin tällä kertaa yhdeksän kohdetta eri puolilta maakuntaa. Vuotungin, Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistyksen ja Raija Kälkäjän lisäksi mukana olivat

    • Oulun steinerkoulu ja Hietasaaren ja Toppilansaaren asukasyhdistys: pihlaja-angervon poistotalkoot Hietasaaressa
    • Jenni Miettunen: Oulu, Oinaansuo, komealupiinin torjuntaa niittämällä
    • Nokelan asukkaat: Oulun Nokelan asukkaiden ja kumppaneiden tiedotuksellinen jättipalsami talkootapahtuma
    • Facebook-ryhmä: Vieraslajien torjuntajoukot Oulu
    • Seppo Perkiö: Haukiputaan Viikintien ja Paavonpolun risteyksen lupiinin ja kurtturuusun torjuntaa
    • Patelan Martat: Oulun Herukassa jättipalsamitalkoita 2019

    Vuotunki kilpailee muiden alueellisten ehdokkaisen kanssa valtakunnallisesta vuoden maisemateosta, joka julkistetaan 21.11. Viime vuonna Pohjois-Pohjanmaan maisemateko – Mankilanjärven kunnostus ja järvikaislan hyödyntäminen – nousi myös valtakunnalliseksi voittajaksi.

     

    Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät pidetään 4.–5.11. Oulun teatterilla. Ympäristötietoisuuspalkinnon julkaistaan tiistaina 5.11. kello 11. Maisematekokilpailun kunniakirjat ja palkintolaatta annetaan Oulun Maa- ja kotitalousnaisten edustajakokouksessa Haapavedellä 7.11.

    Lisätietoa:

    Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu
    Maisema- ja ympäristöasiantuntija Taimi Mahosenaho,
    taimi.mahosenaho@maajakotitalousnaiset.fi, 040 551 7807
    Toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Ojala,
    maija-liisa.tausta-ojala@maajakotitalousnaiset.fi, 040 580 0438

    Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
    Pohjois-Pohjanmaan Ympäristötietoisuuden yhteistyöryhmän (PYRY)
    Yhteyshenkilö Saara Pouta, saara.pouta@ely-keskus.fi, 040 8250 266