• proagriaoulu.fi » Hankkeet » Maasta markkinoille » Maasta markkinoille -toimintaa » Lepaan puutarhamessuilla sekä tutustumisia luomupuutarhatiloihin
  • Lepaalle puutarhamessuilla elokuussa; puutarhamessuilla monenlaista luomuun ja tutustumisia luomupuutarhatiloihin matkalla

     

    Elokuussa hanke järjesti reissun Lepaan puutarhamessuille. Reissuun lähti pikkubussillinen innokasta puutarhakasveista kiinnostunutta porukkaa. Matkalla käytiin tutustumassa Joutsenjärven tilaan Kurjenkylässä. Tilalla on harjoitettu erikoisviljelyä 1960-luvulta lähtien ja luomua vuodesta 1996, kauan ennen nykyistä luomu- ja lähiruokabuumia. Luomutilalla viljellään pääasiassa mansikkaa ja perunaa, mutta myös punaherukkaa, vadelmaa, kauraa, ruista sekä heinänsiementä. Lisätietoja: http://www.joutsenjarvi.fi/luomutila.html 

    Tilalla kuulimme, että mansikan viljelyssä oli ollut erityisesti tänä kesänä ripsiäisongelmia ja sato oli jäänyt heikoksi. Tila miettiikin mansikan viljelyn jatkoa. Tosin todeten, että tässä vaiheessa vuotta usein siltä tuntuu, mutta keväällä mieli on taas toinen. Saimma Joitsennimen tilalla makoisan luomulounaan, pääosin tilan antimista. Lounas sai porukalta kiitosta.

    j

    Luomumansikkaan Joutsenärven luomutilalla, tilalla on myös herukkaa ja vadelmaa sekä hieman tyrnipensaita.

    Toinen tutustumiskohde oli Räsälan luomutila Valkeakoskella, joka on pienimuotoinen suoramyyntiä harjoittava luomupuutarhatila. Tilalla viljellään pensasmarjoja itsepoimijoille ja poimittuna: mustaherukkaa, vadelmaa ja tyrniä. Saatavana myös muita herukoita, karviaisia ja saskatoonia. Marjojen lisäksi viljelyssä on mukava valikoima yksivuotisia kasviksia. Kesäisin saatavilla on kesäkurpitsaa, sipulia, perunaa, keräsalaattia, kukkakaalia, mangoldia ja pensaspapua haasteista. www.rasalanluomutila.fi 

    Räsälän tilalla Iita Matero kertoi puutarhatuotannostaan, tilalla on myös oma pieni myymälä.

    Tämä kesä oli ollut haasteellinen mm. tuholaisten suhteen vihannespuolella ja kuulimme tilan omistajan Iita Materon mietteitä siitä millaisia haasteita on tullut vastaan. Yksi asia on tämän yrittämisen sesonkiluontoisuus ja suuri työmäärä kesäaikaan. Sato menee suoramyyntinä ja siinä on omat haasteensa mm hinnoittelussa. Yrittäjällä on myös yhteistyötä Tampereen ravintolojen kanssa, jonne osa sadosta myydään.

    Lepaan puutarhamessut on pitkien perinteiden näyttely, joka kerää vuosittain  puutarha- ja viheralan kaikki sektorit kiinteistönhoidon ja maanrakennuksen ammattilaiset. Kävijöiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi kasvihuoneyrittäjät, marjan- ja vihannestenviljelijät, taimistoviljelijät, puutarhakauppiaat, kaupunkien, kuntien ja seurakuntien viherväki ja golfkentänhoitajat sekä alan urakoitsijat. Mukaan mahtuu myös maanviljelijöitä, kotipuutarhureita, alan opiskelijoita, tutkijoita ja viranomaisia. Tänä vuonna Lepaalla nähtiin myös monenlaista luomuun sopivaa tekniikkaa. Esillä oli mm. Biotuksen torjuntaeliöitä. Biotus on ainakin kasvihuoneviljelijöille tuttu. Biotus auttaa mm. tuholaisten tunnistuksessa. Esimerkiksi kesän julkkistuholaiselle gammayökkösellekin heillä on torjuntaeliö tarjolla, nimeltään aitomunakiilukainen. Monet luomuun soveltuvat tuotteet sopivat hyvin tavanomaiseenkin tuotantoon ja niitä käytetäänkin jo tavanomaisellakin puolella, koska osa niistä on jopa tehokkaampi. Yksi esillä ollut esimerkki on esim. tuholaistorjunnassa käytettävät biologiset eliöt; käyttö on melko yksinkertaista ja joskus työnkäytöltään kemiallisia menetelmiä tehokkaampia (esim. pölyttäjien avulla tehtävä levitys) ja tietysti ympäristövaikutuksiltaan ja työturvallisuudeltaan vähemmän riskialttiita.

    Mehiläispesään asennettava laite, jonka kautta mehiläisten kulkiessa, saavat sieniitiöitä ja -rihamstoa mukaansa, joilla torjutaan mm. mansikan harmaahometta.

    Esillä oli mm. Hamppukaupan hamppukatteita ja -kuivikkeita, Ecoweed -laitteita, joilla kuumalla vedellä torjutaan rikkakasveja. Ecoweed -Laite levittää vähän yli 100-asteista korkeapainevettä käsittelyalalle, joka tappaa rikkakasvit, myös kestorikkakasvit. Nähtävillä oli viikkoa aiemmin käsitelty nurmialue, jossa nurmi ja myös esimerkiksi voikukat olivat kuolleet. Laite on etupäässä käytössä viheralueilla., joissa sillä voidaan korvata glyfosaatin käyttö. Konetta on vuokrattu koekäyttöön myös muutamille marjatiloille Itä-Suomessa. Laitteella on käsitelty marjapenkkien ja rivien väleissä olevien nurmien reunoja.  Marjatiloilla koneella on käsitelty perinteisesti ongelmallisia marjapenkin ja rivivälinurmen reunoja, josta rivivälikasvuston leikkuu voi olla ongelmallista ja jossa rikkakasvit usein pääsevätkin helposti rehottamaan. Konetta on kokeiltu myös karviaispenkin reunojen käsittelyyn ja saatu ajallista säästöä. Toinen samantyyppinen kone oli esillä HP -pesun RIKU -rikkakasvien torjuntalaite, jossa kasvit tapettiin kuumailmalla Tätä voisi kokeilla myös puutarhapuolella. Innostavaa, että uusia menetelmiä kehitellään ja niitä tulee varmasti lisää koko ajan. Torjunta-aineiden kanssa kuitenkin olemme kilpajuoksussa toimivien aineiden kanssa ja myrkyttömyyden vaatimukset lisääntyvät.

    Ecoweedilla käsitelty alue viikkoa aiemmin,

     

     

     

    RIKU rikkakasvien torjunat kaasulla tuotetulla höyryllä. Hienoa, että torjunta-aineiden tilalla on tulossa myrkyttömiä vaihtoehtoja.

    Myynnissä oli myös BioAgrin biohajoavaa katekalvoa.  Luomussa sallittuja lannoitteita oli myös mukavasti esillä esimerkiksi Novarbo. Heillä on luonnonmukainen lannoiteperhe erityisesti luomupuutarhaatuotantoon. Novarbo Aino- ja Arvo-lannoitteet ovat eloperäisiä lannoitteita, jotka muokkaavat maaperän viljavaksi ja satoisaksi. Lannoiteseokset ovat puhtaita luonnontuotteita mm. broilerin lannasta. Ne sisältävät pääravinteiden lisäksi hivenravinteita. Luomulannoitteet sopivat niin pellolle kuin puutarhaankin. Luomupuutarhatuotannossakin on tärkeätä kiinnittää huomiota hivenravinteisiin. Hämeenlinnalaisyritys Oy Neko Ab oli Lepaalla esittelemässä mm. lannoitevalikoimaansa. Nekolla on paljon ns. kuluttaja- tai harrastajatuotteita, mutta saa myös ammattikäyttöön sopivia pakkauskokoja. Mielenkiintoisia tuotteita esille esim. booriliuos, mangaaniliuos ja monihivenlannoite. Hivenlannoitteita voidaan käyttää luomussa vain todettuun tarpeeseen eli ne ovat täydennyslannoitusta. Yrityksellä on runsas muitakin ammattiviljelyyn soveltuvia rakeisia ja nestemäisiä yksi- ja moniravinteisia lannoitteita valikoima.

    BioAgrin biohajoavia katekalvoja.

    Kuituhanmppu on hyvä materiaali moneen, mm. puutarhatuotannon katteeksi. Hamppukauppa on myös Maasta Markkinoille hankkeen yhteistyökumppani ja hamppukuitua kokeileiin porkkanan katteena hankkeessa.

    Lepaalla kannattaa käydä, jos luomupuutarhatuotanto on mielessä. Luomupuutarhatuottajana on hyvä olla selvillä alan tarjonnasta, joka on hyvin Lepaalla esillä. Vaihtoehtojen ollessa esillä, voi saada hyviä vinkkejä kustannustehokkaaseen tuotantoon, lajikkeisiin, ravinteisiin, koneisiin jne. Luomupuolella tulee koko ajan lisää tarjontaa, koska se on viime aikoina lisääntynyt ja kysyntä vaikuttaa vain lisääntyvän. Päivä vietettiin messuilla ja moni tuli takaisin useampien taimien kanssa, mm. luumupuita lähti mukaan sekä saskatonia, aroniaa jne. Oulua kohti lähti tyytyväinen luomuporukka.