Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen ruuan, maaseutumaiseman sekä yrityspalveluiden asiantuntijajärjestö sekä maaseutuhenkisten ihmisten suuri ja aktiivinen verkosto.
Lue lisää
Helena Lahdenperä on vuoden maa- ja kotitalousnainen Pohjois-Pohjanmaalla
18.11.2019Vuoden 2019 Maa- ja kotitalousnainen Pohjois-Pohjanmaalla on Helena Lahdenperä Limingasta. Oulun Maa- ja kotitalousnaisten myöntämä tunnustus julkistettiin piirikeskuksen edustajakokouksessa Haapavedellä.
Helena Lahdenperä on aktiivinen Limingan maaseutunaisten jäsen ja johtokunnan toimija, joka on edistänyt alueellaan Maa- ja kotitalousnaisten toimintaa sekä kannustanut ja innostanut myös muita naisia toimintaan mukaan.
Moni muistaa hänet pitkäaikaisesta ja monipuolisesta työstä Oulun Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijana. Hän kurssitti satoja, jopa tuhansia maa- ja kotitalousnaisia ympäri Pohjois-Suomea. Hän valmisteli ja teki useita retkiä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja toimi itse huolehtivana matkanjohtajana.
”Helena on aina hyväntuulinen ja iloinen. Hän on ratkaisukeskeinen ihminen. Siksi meille jää iso kolo, kun hän on jäämässä pois hallituksestamme”, Limingan maaseutunaiset perustelevat ehdotustaan vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi.
Marja Lantto uutena hallitukseen
Edustajakokous valitsi uudeksi jäseneksi Oulun Maa- ja kotitalousnaisten hallitukseen Marja Lanton Pudasjärveltä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Leea Sangi Limingasta sekä muina jäseninä Aino Viitala Muhokselta, Teresa Majuri Haapavedeltä, Anna-Maija Rahja Siikajoelta, Tuula Uusitalo Vihannista ja Maija-Liisa Tausta-Ojala Oulusta.
Haapavedellä Villa Korkatissa pidetty edustajakokous kokosi 80 osallistujaa eri puolilta maakuntaa. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa vuosien 2020–2022 Maaseudun lumoa – kohti kestävämpää kehitystä -teema. Se kiinnittää huomiota muun muassa luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen, vahvistaa ilmastomyönteistä ja kestävää kehitystä sekä tuo esille maaseudun mahdollisuuksia, vahvuuksia ja lumovoimaa.
Oulun Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Ojala (vasemmalla) ja puheenjohtaja Leea Sangi palkitsivat Helena Lahdenperän edustajakokouksessa Haapavedellä.