Karjatalousretkikunta

Vuonna järjestettiin ensikerran myös karjanhoitoretkikunta, jonka osanottajt olivat kaikki miehiä. Vuodesta 1909 osanottajat olivat joko yksinomaan tai pääasiallisesti naisia.
Karjatalousretkeilylle 21.-28.4. 1909 osallistuivat emännät Anna Liedes Iistä ja Margareeta Orava Utajärveltä sekä neidit Sanni Parkkinen ja Kristina Kangastalo Oulujoelta, Sanni Holma ja Anna Ohukainen Kempeleestä, Tilta Lapinoja Alavieskasta, Anna Pekuri Oulaisista ja Impi Anttila Piippolasta. Retkeilyä johti karjatalouskonsulentti A. Peltovuoma.
Seinäjoella tutustuttiin osuusmeijeriin, Hakalan tanskalaismallisesti sisustettuun navettaan ja osallistuttiin Etelä-Pohjanmaan maanviljelysseuran luentokokoukseen. Ilmajoella kohteina oli muun muassa neljä karjataloa , kunnan- ja nuorisotalo, keskusmeijeri ja radiaattori osuusmeijeri, Raittiusseuran toimitalo ja Etelä-Pohjanmaan kansanopisto. Täältä matka jatkui Orismalaan, Tampereelle, Äetsään ja Tyrväälle, mistä käännyttiin kotimatkalle.

Oulun läänin Talousseuran karjatalousretkikunnan jäseniä ja sen johtaja agronoomi Akseli Peltovuoma keväällä 1909 kuvattuna Tampereella ennen kotimatkalle lähtöä.