Tervanpolton kokeita

Tervanpoltto oli jo 1600-luvulla ollut Pohjois-Suomessa tärkeä elinkeino. 1700-luvulla Oulun, Raahen ja Kokkolan satamista kulki jopa 95 % koko maan tervamäärästä ja näin jatkui 1800-luvullekin, jolloin Kainuusta tuli tervan suurin tuotantoalue.
Kun tervanpoltto oli tärkeä sivuelinkeino, pidettiin hyvin suotavana sen edistäminen siten, että poltettaessa saataisiin useampaa lajia aineita kuin tähän asti.
Maaherra Lagerborgin esityksestä päätettiin hankkia piirustukset tervauuniin, jonka kustannusarvioksi saatiin 937 riksiä 36 äyriä ja se rakennettiin vuonna 1834 ”kapt. Skogmanin tilalle Ollilaan Oulujoella, ½ peninkulmaa kaupungista itäänpäin.
Uunin valmistuttua osti valiokunta 19 kuutiosyltä tervaksia, joista taitava tervanpolttaja valiokunnan valvonnan alla poltti 3 uunillista. Uunista olisi pitänyt saada tervaa, tärpättiä, piihappoa ja hiiliä, mutta kokeet epäonnistuivat.
Syyksi arveltiin sitä, että uuni oli vielä liian kostea ja yöt kävivät kylmiksi. Kova lämmittäminen kävi tarpeelliseksi ja uuni halkeili, ilmaa pääsi sisään, puut paloivat poroksi, suurin osa tervaa y. m. meni hukkaan.
Tervaa saatiin ainoastaan 5 tynnyriä, minkä kaup. Bergbom osti yhteensä 30 riksillä ja apt. Skogman suostui puhdistamaan sen vähän tärpätin, joka uunista läksi. Uuni myytiin kelvottomana ja siitä saatiin 376 rupl. 86 kop.
Kokouksessa 21.3.1842 ehdoitti maaherra Lagerborg, eikö olisi syytä koettaa opettaa kansalle tervanpolttoa juurista, että kasvavat puut säilyisivät. Asiasta hankittiin tietoja usealta taholta muun muassa Ruotsista Luleåsta ja Kristiinasta sekä pitkä selitys Ylitorniolta. Tiedustelujen johdosta ei kuitenkaan ryhdytty mihinkään toimiin, vaan asia jäi lepäämään.

Tervanpolttoa Oulujoella.