Kauppurienkatu 23:n (Vaarankatu 4) hankinta
1930-luvulla Talousseuralla oli Kajaaninkatu 9:n toimistossa käytössä viisi huonetta. Se oli käynyt ahtaaksi etenkin kun seuran hoidettavaksi oli tullut kirjanpitotoimisto, paljon laskutustöitä antava uudispalkkiotoiminta ja asutustilallisten neuvonta.
Johtokunta päätti 6.4.1936 tehdä seuran valtuuskunnalle esityksen O.Y. Termo A:B:n omistamien Kiinteitö O.Y. Kauppurienkatu 23:n osakkeiden ostosta.
Tontin pinta-ala oli 1540,12 m2 ja se "on suhteellisen hyvällä asemalla varsinkin kun valtion virastotalon rakentamista on suunniteltu tonttia vastapäätä Kauppurienkadun toisella puolella olevalle yleisiä rakennuksia varten varatulle tontille ja kun vastaisuudessa asemarakennus pitäisi tulla rakennetuksi Pakkahuoneenkadun päähän tavaramakasiinien paikalle. Tonttia rajoittaa yhdellä sivulla puisto ja kahdella katu, joten se on aurinkoinen ja rakennustonttina edullinen varsinkin kun virastotalon tontin kohdalle tuleva osa on suunniteltu vain 2-kerroksiseksi. Maapohja tontilla on kerrostaloakin varten sopiva.”
Valtuuskunta hyväksyi 15.4.1936 johtokunnan esityksen ja oikeutti johtokunnan käyttämään kaupan rahoitukseen seuran rakennusrahaston varoja ja tarvittaessa lisäksi lainaamaan siihen seuran rahastojen varoja, joille kuitenkin olisi hyvitettävä pankin talletustilin korko.
O.Y. Termo A.B:n kiinteistö Kauppurienkatu 23 huhtikuussa 1937.