Ajankohtaista > Uutiset > Vuoden Maatila -kilpailu antaa tietoa kilpailukyvystä

Vuoden Maatila -kilpailu antaa tietoa kilpailukyvystä

26.04.2010

Vuoden Maatila -kilpailu on jälleen käynnissä. Maatilojen ja maaseutuyritysten laatutyötä ja kilpailukyvyn kehittämistä korostava kilpailu kerää vuosittain osallistujia eri tuotantosuunnilta ja monialaisista yrityksistä. Tänä vuonna kilpailun uutuutena ovat eri sarjat maatiloille ja maaseudulla toimiville yrityksille.

Rahanarvoisia hyötyjä jo osallistumisesta
Kilpailuun osallistuneet yrittäjät ovat kokeneet saavansa hyötyä jo pelkästä osallistumisesta. Ilmoittautumislomakkeen täyttäminen laittaa katsomaan yrityksen tunnuslukuja, arvioimaan tekemistä sekä miettimään tulevaisuuden tavoitteita ja kehityssuunnitelmia uudella tavalla. Moni kertoo lähteneensä mukaan saadakseen palautetta yrityksensä kilpailukyvystä, ei niinkään halusta menestyä kilpailussa.

Kaikki osallistujat saavat arvion
Kaikki kilpailun osallistujat saavat ilmoittautumislomakkeen tietojen perusteella asiantuntijan alustavan arvion yrityksensä kilpailukyvystä ja hyviä vinkkejä siitä, miten toimintaa voisi kehittää.
Ratkaisevaa kilpailussa menestymiseksi ei ole yrityksen koko, vaan se, miten hyvin yritys asiat hallitsee, miten se tuntee omat vahvuudet ja heikkoudet, miten tavoitteet on asetettu ja miten suunnitelmallisesti niihin pyritään.
Parhaat yritykset saavat alustavan arvion lisäksi syvällisemmän arvioinnin kilpailukyvystä. Siinä käydään kattavasti läpi koko yrityksen kokonaisuus tietojen hyödyntämisestä, omasta hyvinvoinnista aina asiakassuhteisiin saakka. Syvälliset arvioinnit tehdään tilalla.
Kilpailun pääpalkintona on Tapiola-ryhmän kustantama matka voittajan valitsemaan kohteeseen. Kilpailuun voi ilmoittautua 15.8. saakka.

 

Tutustu!