• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » MaitoLiideri » Tanskalaisella maatilalla pääroolissa ovat ihmiset
  • 24.03.2017

    Tanskalaisella maatilalla pääroolissa ovat ihmiset

    Työmäärä on suomalaisilla tiloilla kasvanut valtavaksi, eikä se vähene, jos tekee aina kaiken itse. Kun yritykseen sitten tulee uusia ihmisiä, on opittava tulemaan toimeen eläinten lisäksi erilaisten ihmisten kanssa.

    Tätä olemme ProAgria Oulun hallinnoiman MaitoLiideri-hankkeen yhteisissä päivissä jo opiskelleet. Hankkeen tavoitteena on pureutua tulevaisuuteen tähtäävien maitotilojen arjen työn sujumiseen.

    Syksyllä tehdyssä kyselykartoituksessa oli varsin kuvaava kommentti.

    ”… ja toisekseen oman työn johtaminen olisi myös tosi tärkeää oppia. Prosessien kuvaaminen, hallinta ja kehittäminen jne. Eihän se oikein hyödytä, että käydään paikan päällä katsomassa tai joku huipputilan pomo käy kertomassa, miten homma, kuten lepokausi ja poikimiseen valmistautuminen, heillä hoidetaan, jos kuuntelijalla ei ole mitään käsitystä oman tilan vastaavan prosessin kulusta. Koska sitä ei ole koskaan kuvattu, eikä mietitty mitä ja koska ja miten.”

    Ryhmäläiset tauolla Kööpenhaminan ja Århusin välillä.

    Hankkeeseen mukaan lähteneistä maitotilayrittäjistä ja asiantuntijoista koostettu 28-henkinen tiimi matkasi maaliskuussa Tanskaan. Tanska on suuren kasvun maa. Keskikarjakoko on 180 lehmää, vaihteluväli 50–2 000 lypsylehmää/tila. Yli puolet tanskalaisesta maataloustuotannosta menee vientiin.

    Silti erityisesti olimme kiinnostuneet hankkeessa opiskelluista LEAN-työkaluista, joiden käytöstä ja hyödyistä tanskalaisilla isoilla maitotiloilla on jo kokemusta.

    Valitut tilat ovat tanskalaisen asiantuntijaorganisaation SEGESin LEAN-hankkessa mukana olleita yrityksiä, jotka tunnuslukuineen kuuluvat maan TOP20-tiloihin.

    Ensimmäisen päivän aloitimme kuuntelemalla asiantuntijaluentoja Segesin tiloissa. Sieltä jatkoimme yhdessä bussilla kohti Mogens Jensenin lypsyasematila. Tilalla lypsetään kolmesti päivässä ja päivälypsy oli juuri alkanut meidän saapuessa. Lypsytapaan on päädytty työvuorojen sujuvuuden vuoksi. Näin toimien työntekijöiden ei tarvitse tulla töihin kahdessa eri jaksossa päivän aikana.

    Tilalla on 400 lehmää ja keskituotos yli 12 000 EKM. Ruokinta on täysaperuokinta. Tilan sijoitus Tanskan maitotilayrityksissä on TOP4. Tämän hetken tavoitteena on saada pidettyä enemmän lehmiä peltohehtaaria kohden. Tiedon hankinnassa tila hyödyntää asiantuntijoita ja erityisesti pienryhmiä - tai Mogensin sanoin keskusteluryhmiä. Suurin hyöty niistä hänen mukaansa on erityisesti silloin, kun kokoonnutaan omalla tilalla.

    Tilalla on valkotaulupalaveri joka viikko. Se on Mogensin mukaan paras toimintatapa jokapäiväiseen työn sujumiseen, haasteiden ratkaisemiseen ja yhteiseen päämäärään pääsemiseen. Hän kuvasi omaa johtajan rooliaan henkilöksi, joka auttaa työntekijöitä onnistumaan. Johtajan vastuulla on suunnittelu ja talouden seuranta. Menestyksen takana on hyvä henkilökunta.


    Tilan valkotaulut lypsyaseman päädyssä.

    Toisena päivänä jakauduimme neljään pienryhmään, joista jokainen suuntasi kohti valitun tanskalaisen kärkitilan aamutöitä. Lisäksi vielä yksi bussiryhmä lähti hakemaan johtamistietoja kahdelta tilalta. Tavoitteena oli seurata läheltä työn tekemistä. Päivän aikana tiloilla pidettiin myös LEAN-systeemin mukaiset palaverit.

    Oman kolmihenkisen tiimini kohteena oli Brian Fruergaard-Roenin tila tunnin matkan päässä hotellilta. Aamuvarhaisella lähdimme vuokra-autolla matkaan, jotta olimme perillä lypsyn alkaessa klo 4.30. Tilalla on 400 lypsylehmää, 24-paikkainen karusellilypsyasema, täysaperuokinta ja tuotostaso 10 500 EKM luomumaitoa.

    Sujuvasti pääsimme Brianin ohjeistamana mukaan töihin. Tunnelma oli heti rento ja kannusti yrittämään. Ohjelmassa oli lypsyn lisäksi vasikoiden juottoa sekä lypsyryhmien siirtoa lypsylle ja sieltä takaisin omaan osastoon. Yhdeksältä oli yhteinen aamiainen tilan päärakennuksessa. Sen jälkeen jatkoimme takaisin navetalle hoitamaan erityishuomiota tarvitsevia vastapoikineita ja umpeenlaitettavia lehmiä.


    Vasikoiden ternimaidon saanti kirjataan ja tarkistetaan päivittäin.

    Tilan toimintatavoissa korostui työohjeiden merkitys. Aamiaispöydässä keskustelimme SOP-työohjeista ja tilalle kuusi viikkoa sitten tullut työntekijä piti niitä hyvinä. Niistä on helppoa tarkistaa asioita, jotka eivät vielä ole kehittyneet rutiineiksi, eikä tarvitse häiritä muiden vapaapäiviä puhelintiedusteluilla.

    Työohjeet varmistavat myös, että kaikkien työnjälki on samanlainen. Merkillepantavaa oli myös järjestelmällisyys ja rutiinit, joiden kautta työn tekemisessä oli tehokkuutta.


    Brian aloittamassa valkotaulupalaveria kyselemällä hymyillen kaikkien kuulumisia.

    Tilan työntekijät kertoivat, kuinka Brianin tilalla on mielekästä työskennellä. LEAN-opit olivat oikeasti käytössä työntekijöiden sanomana ja viestimänä. Positiivista ja rakentavaa palautetta annetaan puolin ja toisin aktiivisesti. Se pitää työilmapiirin hyvänä. Brianin johtamistyyli on rento. Puolisonsa mukaan hänellä on erityinen kyky hallita pitkän tähtäimen tavoitteiden suunnitelmallista toteuttamista.


    Tunnelmia perjantain yhteenvetopäivältä.

    Kaikkien ryhmien tilakäynnit kokosimme yhteen perjantaina. Maitoliideriläiset totesivat, että kotona otetaan LEAN-opit ja valkotaulut konkreettisesti käyttöön ja rutiiniksi. Halutaan stressitilasta ja –olosta eroon ja ihan ensimmäinen askel siihen on omaksua tavattujen tanskalaisten positiivinen elämänasenne. Seuraavissa hankkeen pienryhmätapaamisissa haemme yhdessä käytännön toteutustapoja ja vaihdamme niistä kokemuksia. Onnistumme tässä yhdessä!

    Luottamusta työntekijöihin lähdetään rakentamaan SOP-työohjeiden avulla. Kun asiat on yhdessä käyty läpi ja selkeästi kuvallisesti kuvattu, niin virheen tekemisen riski poistuu. Kun kaikki tietävät, miksi mikäkin asia tehdään, niin homma etenee sujuvasti kohti yhdessä sovittua tavoitetta. Ne varmistetaan säännöllisillä valkotaulupalavereilla. Lisäksi ohjelmaan tulee kuulumisten kysely eriväriseksi analysoitujen ihmisten kesken ja positiivisuuden harjoittelu. Siitä se lähtee suomalaiset!

    Teksti ja kuvat:

    Tiina KarlströmLue lisää

     

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti

    MaitoLiideri tsemppaa farmia firmaksi. Lue lisää!