Ajankohtaista > Uutiset > Taitajien tierna kehittää tähtituotteita maailmalle

Taitajien tierna kehittää tähtituotteita maailmalle

15.04.2009

Lentokenttä voi parhaimmillaan olla alueensa käyntikortti ja esitellä tuotteillaan ympäristönsä historiaa, kulttuuria, perinteitä ja luontoa. Helmikuussa alkaneen Taitajien tierna -jatkohankkeen keskeisenä tavoitteena on perustaa Oulun lentoasemalle myymälä, josta matkustajat voivat ostaa mukaansa omaleimaisen pohjoispohjalaisen lahjan tai tuliaisen. ProAgria Oulun ja Oulun Maa- ja kotitalousnaisten hallinnoimaa Taitajien tierna -hanketta edelsi esiselvitys, jonka aikana tutkittiin paikallisten lahja- ja tuliaistuotteiden myyntimahdollisuutta alueen lentoasemilla ja yrittäjien kiinnostusta asiaan.
"Esiselvityshankkeeseen ja sen eri tapahtumiin osallistui noin 70 elintarvike-, käsityö- ja taideteollisuusalan yrittäjää eli asia kiinnostaa.  Nyt tavoitteena on luoda aktiivinen ja uusia innovatiivisia tuotteita valmistava osaajien verkosto, joka voi markkinoida tuotteitaan Oulun lentokentän lisäksi alueen eri matkailukohteissa", projektipäällikkö Arja Keränen kertoo.
Hankkeeseen osallistuvat yrittäjät ja muut asiasta kiinnostuneet saavat tietoa tuotekehitykseen, laatuun, markkinointiin, logistiikkaan ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista koulutusten, seminaarien ja eri tapahtumien avulla. Luvassa on myös messu- ja tutustumismatkoja alan kohteisiin kotimaassa ja ainakin kerran myös ulkomailla. Tuotteistamiseen on luvassa asiantuntija-apua, ja kaupallistamiseen antaa apuvoimia asiantuntijoista koottava tuoteraati.
Hankkeen rahoitukseen ovat osallistuneet Oulun, Oulunkaaren, Raahen, Nivala-Haapajärven ja Ylivieskan seutukunnat.
Arja Keränen toivottaa hankkeeseen ja sen järjestämiin tilaisuuksiin tervetulleeksi kaikki Pohjois-Pohjanmaan elintarvike-, käsityö- ja taideteollisuusalan yrittäjät ja muut kiinnostuneet.
Kesäkuun 2011 loppuun  saakka jatkuva hanke on saanut ESR-rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksesta.

Tutustu!