• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Pellon pientareelta » Säilörehun korjuuhetki selville kasvustonäytteiden avulla
  • 18.06.2017

    Säilörehun korjuuhetki kannattaa nyt määrittää kasvustonäytteiden avulla

    Monen viljelijän säilörehuvarastot ovat vähissä, mikä asettaa paineita rehun riittävyydelle ensi talvena. Jos tavoitteena on kaksi satoa, ensimmäisen sadonkorjuun ajankohta kannattaa ehdottomasti määrittää kasvustonäytteiden avulla, eikä seurata naapurien aikataulua. Näytteet on hyvä ottaa heti alkuviikolla, jolloin tulokset saa ennen juhannusta.

    Myöhäisen kevään johdosta ensimmäisen säilörehusadon korjuu on siirtynyt totuttua ajankohtaa myöhäisemmäksi. Muutamia viikkoja sitten tilanne näytti surkealta useilla lohkoilla. Kasvuun lähtö oli hidasta ja lohkojen välillä oli suuria eroja. Oli kuitenkin havaittavissa, että paljon uutta versoa oli vasta tulossa pintaan kasvustoissa, mitä ei välttämättä tieltä katsottuna nähnyt.

    Haastavan talven jälkeen talvituhot eivät olleet niin suuria kuin olisi odottanut. Kuitenkin eroja lohkojen välillä löytyy. Kahden viime vuoden aikana suurin osa tuhoista on syntynyt joko liian myöhäisen lietteen levityksen tai rehunkorjuun seurauksena.

    Pellolla on ajettu kylmällä kelillä, jolloin pintamaa on ollut jo kohmeessa. Tällöin renkaiden paino on vioittanut kasvupistettä ja juuristoa herkässä vaiheessa. Sama ilmiöhän näkyy usein pihanurmikossa, kun lapset pyörittävät lumipalloja ensilumella. Lumipallon jäljet näkyvät usein keväällä jääpoltteena. Tuhoja lisää vielä lohkon heikko vesitalous.

    Täydennyskylvöille kevät oli suotuisa ja usealla lohkolla täydennyskylvö ehtii hyvin täydentämään ensimmäistä rehusatoa. Tähän on vaikuttanut se, ettei kasvusto ole umpeutunut itämisen jälkeen, vaan uusilla yksilöillä on ollut aikaa vahvistua viileässä ilmassa. Ne ovat pystyneet nyt hyvin kilpailemaan valosta vanhemman kasvuston kanssa.

    Toisaalta nurmissa on ollut voimakasta versomista touko-kesäkuun vaihteessa, mikä laskee voimakkaasti D-arvoa. Kylmyyden seurauksena nurmi juroi useita viikkoja ja pituuskasvu oli aika olematonta. Nurmikasvit alkoivat tällöin varmistaa siemensadon onnistumista kasvattamalla uutta versoa olemassa olevien versojen lisäksi.

    Monissa keskusteluissa on tullut esille, että timotei ”pukkaa” nopealla aikataululla tähkän esiin ja samalla sulavuus laskee jyrkästi. Osa kasvustosta tekeekin näin, mutta uusien versojen vaikutuksesta sulavuus ei välttämättä laske niin rajusti kuin kasvuston silmämääräinen arviointi antaa ymmärtää. Lajikkeiden välillä saattaa olla eroja.


    Kehikon korkeus on 56 senttiä.

    Ylivieskassa on otettu yhdeltä tilalta kasvustonäytteitä Valion korjuuaikapalveluun 13.6. lähtien kahden päivän välein. Nurmi on kasvanut lohkolla nopeasti. Vaikka kasvuston korkeus on jo 56 senttiä, tähkän muodostus on varhaisessa vaiheessa.

    Kasvustossa lehtevyys on lisääntynyt voimakkaasti viime viikon aikana johtuen uusien versojen kasvusta, mikä on hidastanut D-arvon laskua. 15.6. otetussa näytteessä sulavuus oli 754 g/kakg. Laskua oli 13.6. otettuun näytteeseen nähden 3 g/kakg kahden vuorokauden aikana.


    Runsas lehtevyys on selkeästi havaittavissa. Kasvuston kuitu on kuitenkin jo 500 g/kakg luokkaa, kun sulamaton kuitu on vielä alle 40 g/kakg. Suositus on yli 60.

    Tällä hetkellä kasvuolosuhteet ovat poikkeuksellisen hyvät, jolloin vuorokaudessa tulee tuoremassaa 1 000 - 1 500 kg/ha.  Sulavuuden laskiessa 730:sta 700:aan, alema on viisi yksikköä vuorokaudessa, jolloin tämä tarkoittaa noin kuutta vuorokautta. Satomäärän lisäys olisi tällöin 6 000 - 9 000 kg/ha tuorepainossa. Tällä hetkellä sulavuuden lasku ei ole näinkään suuri, joten maltti auttaa varmistamaan rehun riittävyyden.

    Teksti ja kuvat:

    Olli ValtonenLue lisää

     

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti

    Lue lisää nurmipalveluistamme.

    Maistuuko ja riittääkö nurmirehu?

    Nurmentuotannon tsekkilista antaa vinkit tehokkaaseen nurmituotantoon.

    Muuta rehut rahaksi! Tule mukaan Nurmet nousuun -pienryhmään.

    Enemmän irti säilörehun tuotan-nosta. Tilaa säilörehukartoitus!


    Varmista peltomaan kasvukunto. Lue lisää