Ajankohtaista > Uutiset > Uusi seurantapalvelu karjan ruokintaan

Uusi seurantapalvelu karjan ruokintaan

08.10.2010

ProAgrian uusi Ruokinnan seuranta -palvelu kertoo maidontuottajalle reaaliaikaisesti, miten karjan ruokinta on onnistunut suhteessa tavoitteeseen. Palvelu tukee käytännön seurantaa ja lehmien havainnointia navetassa. Kokemukset palvelusta ovat olleet kannustavia ja selkeitä säästökohteita on löytynyt.

Ruokintaa voidaan seurata uuden palvelun avulla esimerkiksi edellisen päivän osalta. Lehmien syömiä väkirehu-, kivennäis- ja karkearehumääriä verrataan saman ajanjakson maidontuotantoon. Näin selviää, ovatko lehmät saaneet tarpeeksi ravintoaineita verrattuna ruokintasuunnitelmaan tai -normeihin. Samalla voidaan tarkastella, onko ruokinta ollut taloudellista.

Palvelun avulla nähdään heti, jos lehmät saavat liian vähän tai paljon esimerkiksi kivennäisiä, energiaa tai valkuaista. Korjaavat toimet päästään tekemään heti. On mahdollista tarkastella myös pitempää jaksoa kuten kesäaikaa, tiettyä kuukautta tai koko vuotta.

Ruokinnan seuranta -palvelussa karjalle lasketaan keskimääräinen standardi maitotuotos, joka kuvaa karjan tuotostasoa 100 syönti-indeksipisteen ja 90 g/kg ka OIV:a sisältävällä ruokinnalla. Standardituotos kertoo karjan hoidon ja eläinaineksen tasosta. Jos se on alhaisempi kuin maitotuotos, kannattaa panostaa eläinainekseen ja olosuhteisiin. Jos standardituotos on korkeampi kuin saatu maitomäärä, syötettävien rehujen laadussa ja määrässä on parannettavaa.

Ruokinnan seurannan päivälaskelmia on tehty ProAgrian tuotosseurannan asiakkaille yli 2 600. Laskelmat osoittavat, että maitotuotto-rehukustannus lehmää kohti päivässä vaihtelee karjoittain huomattavasti. Parhaimman neljänneksen 6,34 euroa/lehmä/päivä on keskimäärin kaksi ja puoli kertaa isompi kuin huonoimman neljänneksen 2,50 euroa/lehmä/päivä. Vuositasolla ero tarkoittaa 1 400 euroa/lehmä ja 30 lehmän karjassa jopa 42 000 euroa enemmän tuloa.

Karjakompassi näyttää suuntaa

Ruokinnan seuranta -palvelu kuuluu uuteen Karjakompassi-palvelukokonaisuuteen, jonka avulla tilat pystyvät hallitsemaan taloudellisesti ja tehokkaasti maidon- ja rehuntuotannon, ruokinnan sekä talouden. Palvelun perustana ovat ProAgrian tuotantotietoaineistot, uusin tutkimustieto, parhaat käytännöt ja tietotaito.
KarjaKompassi kokoaa yhteen kaiken karjasta kerätyn tiedon. Sen laskelmat ovat verkkopalvelussa ProAgrian asiantuntijan tai viljelijäkäyttäjän helposti saatavilla.

Lisää plussaa!

Karjakompassi on osa ProAgrian ja Valion yhteistä Plus 20 -ohjelmaa, jonka tavoitteena on maidontuotannon tehokkuuden parantaminen. Ohjelma kannustaa maitotiloja lähtemään liikkeelle viiden tavoitteen kanssa:
• säilörehusato 6 700 kiloa kuiva-ainetta hehtaarilta
• säilörehun syönti-indeksi yli 108
• keskituotos 10 000 kiloa / lehmä
• 110 maitolitran tuotos / navettatyötunti
• elinikäistuotos 24 000 kiloa / lehmä
 

Tutustu!