• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » MaitoLiideri » Oikeita asioita oikeaan aikaan
  • 18.12.2017

    Oikeita asioita oikeaan aikaan

    Maitoliideri-hankkeen väellä kävimme opintomatkalla Wisconsinissa USAssa. Viikon matkan aikana pääsimme syvällisesti tutustumaan karjanhoitoon ja tilalla työskentelevien ihmisten johtamiseen seitsemällä paikallisella kärkitilalla.

    Kohteinamme olivat Sunburst Dairy (600 lehmää), Kellercrest Holsteins (350 lehmää), Sugar Creek Dairy (640 lehmää), Larson Acres (2 800 lehmää), Wichman Farms (250 lehmää) ja Pagel’s Ponderosa (6 000 lehmää). Kaikkien karjojen tuotostaso on yli 13 000 kiloa. BST-hormonin käyttö maitotuotoksen tehostajana kiellettiin USA:ssa kaksi vuotta sitten.

    Jokaisella tilavierailulla otimme erilaisen katsantokulman tilan johtamiseen. Näkökulmia on monia johtuen eri osaprosesseista, joita on vaikea asettaa paremmuusjärjestykseen. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja yhden kohdan pettämisestä aiheutuu helposti niin sanottu lumipalloilmiö. Sen mahdollisuus on näissä yrityksissä minimoitu hyvällä johtamisella. Prosessien johtaminen pitää sisällään niitä suorittavien ihmisten johtamisen.

    Kun karjakoko on suuri, myös sen parissa työskentelevien ihmisten lukumäärä on suuri. Siksi on tärkeää, että kaikelle on tekijänsä oivaltama tarkoitus ja päämäärä ja että sinne johtavat askeleet on muokattu päivitäisen karjanhoidon yhteiseksi tavaksi. Kun homma sujuu oikein, korjaavien toimien määrä on pieni. Se vähentää työn määrää sekä tekee työstä mukavaa ja itseään palkitsevaa.

    Eläinaineksen geneettinen taso luo onnistumisien kivijalan. Jokaiselle syntyvälle eläimelle on luotu tuotantoura jo siemennysvaiheessa. Jokaisella tilalla on oma jalostusstrategiansa, jota noudatetaan useamman sukupolven ajan, jotta todellisia jalostuksen tuomia hyötyjä päästään todentamaan käytännössä.

       
    Rehua, tilaa, valoa, ilmaa, lepoa ja vettä vasikan tarpeen mukaisesti antaa hyvän lopputuloksen.

    Kaikki alkaa kuitenkin vasikasta. Jo ensihetkistä alkaen jokaista syntynyttä lehmävasikkaa hoidetaan kuin tulevaa satatonnaria. Erityisesti Larson Acres vakuutti: upeat, kiiltäväkarvaiset vasikat vailla minkäänlaista ruokinnallisen puutteen merkkiä. Peput puhtaina ja nälkäkuopat täynnä ne seurailivat pirteinä ympäristön tapahtumia ja ihmiseen luottavaisesti hakivat kontaktia.


    Poikineen lehmän hyvin sujunut alku. Jokaisesta lämmömittauksesta on tuloksena vihreä merkintä.

    Poikimisen jälkeen jokaista ensikkoa ja lehmää seurataan tarkoin, jotta palautuminen ja siirtymäkausi korkean maitotuotoksen vaiheeseen sujuvat hyvin. Kahden viikon aktiivinen seuranta Fresh Cow -ryhmässä sisälsi lämmön mittausta ja syönnin toteutumisen seurantaa.

    Pieniin merkkeihin reagoidaan välittömästi yhteisesti sovituilla tavoilla. Näin saadaan syönnin ja maitotuotoksen mahdollisimman hyvä tasapaino. Ne yhdessä turvaavat herumiskauden sujumisen ongelmitta ja ovat pohjana korkealle maitotuotokselle ja sen ylläpitämiselle.


    Uutta raikasta apetta lehmille syötäväksi. Ruokintapöytä tyhjennetään kerran päivässä, jolloin pöytä saa olla tyhjänä enintään 10 minuuttia.

    Lehmän kuiva-aineen syöntimäärän merkitys on hyvin sisäistetty. Jos lehmästä halutaan paljon korkealaatuista maitoa, sen tulee saada runsaasti korkealaatuista rehua syödäkseen.

    Suger Creek - tilalla on ylletty ennätysmäiseen tasoon. 2 kg maitoa / 1 kg syötyä rehun kuiva-ainetta ilman lehmien kuntoluokkavaihteluita. Tähän on päästy väljällä ruokintapöytätilalla, lypsytyyppisillä syvärunkoisilla lehmillä, joilla on valtava syöntikapasiteetti sekä tasalaatuisella hyvistä perusrehuista koostetulla appeella. Karjaa kuntoluokitetaan säännöllisesti ja laitetaan umpeen 2,53 kuntoluokassa.

    Korkealuokkaiseen tuotantoon eläimet tarvitsevat väljästi tilaa. Yleisesti eläinpaikkojen optimaalisena täyttöasteena näissä karjoissa pidettiin 85 prosenttia. Näin syönti- ja lepotilaa oli kaikissa elämänvaiheissa enemmän kuin riittävästi. Eläimet pysyvät puhtaina ja jaloistaan terveinä, kun syöminen ja lepääminen onnistuu hyvin jokaisena päivänä – riippumatta siitä, ketkä ovat työvuorossa.

    Ei siis mitään, mitä ei meilläkin ole mahdollista tehdä, vaikka jo tänään aloittaen. Tiloilla vallitsi harmooninen olotila, vaikka koko ajan työtäkin tehtiin. Tulosta syntyy vakuuttavaan tapaan, sillä kiire ja sählääminen puuttuvat. Niiden tekemisten tuloksena maitoa vain tulee.

    Tähän on hyvä mahdollisuus jokaisessa parempiin tuloksiin haluavassa suomalaisesasakin maitotilayrityksessä ja varsin pienin investointikustannuksin.

    Teksti ja kuvat:

    Tiina KarlströmLue lisää

     

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti

    Lue matkakertomus!

    Voit lukea USA:n koko matkakertomuksen täällä.

    MaitoLiideri tsemppaa farmia firmaksi. Lue lisää!