Mansi- vai mustikoita?

01.02.2011

Mikä maa on mansikka ja mikä mustikka? Olenkohan tullut vanhaksi, kun mietin, että kyllä se navetanrakentaminen oli ennen helppoa? Joku sanoi, minkäkokoisen saa/pitää tehdä ja eikun pytinki pystyyn, pohjaratkaisu oli aika vakio. Rakennuksen paikkakin oli helpompi valita, kun ei tarvinnut olla sitä laajentamismahdollisuutta, tästä tietysti nykypolvi sitten maksaa hinnan.

Nykyisin pitää miettiä laitetaanko robo, jos laitetaan niin mikä? Ja montako? Lypsyasemaan päätyvä joutuu valitsemaan, kalanruoto vai takaalypsy vai mikä, valikoimaa on? Parsinavetan rakentajallakin on monta eri mahdollisuutta tehdä mieleisensä työympäristö. On verhoseinää, kennoseinää, elementtiseinää, puuseinää ja varmaan muitakin, ei voi tietää! Lannan voi poistaa monella tapaa; raappa, robo, huuhtelu, vai joku muu? Entä pohja, kiinteä vai palkki?

Ihan uusissa rakennuksissa ei taida ruismoottorilla käyvää enää olla? Vai onko jotain bioenergiajuttuja olemassa ;-)?

Minkälaisessa parressa ammulit parhaiten viettävät aikaa mahdollisimman paljon maaten, mikä on paras alusta oleilua ja liikkeiden sujuvuutta helpottaen. Ei kuitenkaan liikaa saa levätä, pitää syödä ja käydä lypsylläkin.

Mikä ruokintapöytämalli olisi sopivin meidän navettaan? Laitetaanko putkea vai kaarta vai jokin muu? Missä kaulat ja niskat eivät hierry ja missä ei tarvitsisi kurkotella ja särkeä polvia? Missä rehut pysyvät siellä missä pitääkin?

Entäs sitten ruokinta; ei jaksa alkaa edes miettimään mahdollisuuksia! Ja tulevaisuus, vasikat ja nuoriso! Entiseen vai uuteen? Vai ulos? Vai kokonaan muille hoitajille? Mikä rotu? Mistä? Millaisia jalostukselliselta tasoltaan? Miten juotetaan ja syötetään niin, että saadaan sorjia poikijia? Juoton järjestämiseen on automaatteja, piikoja, takseja.  Yksi vaikeimpia juttuja on löytää sopiva rehustus isoille lehmävasikoille niin, että ne pysyvät hoikkina. Kun joskus tosiaan tuntuu, että jos ne kuulevat sanan vilja, jo napsahtaa rasvaa kylkiin.

Miten pitkälle automatisoidaan, että naudat kuitenkin oppisivat tuntemaan hoitajansa? Pomoksi kuulemma meinaavat alkaa.
Tässä ei ole puoliakaan siitä, mitä nykyrakentaja joutuu miettimään. Toisaalta saa suunnitella mieleisensä työpaikan, kunhan vain kustannukset pysyvät hallinnassa, tämä taitaa olla jo osastoa pihlajanmarjat.

Ja vielä, pellot, koneketjut y.m. Ja omat taidot ja mielenkiinnon kohteet. Ja, ja…

Näihin pohdintoihin saa monia ideoita tutustumalla eri navetoihin, mielellään niin, että on töissä mukana. Ja osallistumalla lehmä- ja vasikkahavaintopäiviin. Päivän aikana kaivellaan kaikkea mahdollista eläinten hyvinvointiin liittyvää ja löydetään sekä hyviä että parannettavia juttuja eläinten olosuhteisiin ja hoitoon.

Hyvinvoivalla eläimellä kun 1+1 ei ole 2 vaan enemmän. Ja mitä tämä merkitseekään eläinten hoitajalle.

Minulla oli mahdollisuus olla koko työpäivä mukana robotilan arjessa. Paitsi se ei ollut varmaan arkea, kun ei ollut mitään erikoista. Joskus neuvojana tuntuu, että tämmöisiä päiviä ei olekaan. Kun navetoinnista keskustellaan, milloinkas sitä puhutaankaan siitä, miten kaikki menee niin sanotusti putkeen. No, tämä oli sellainen päivä ja ihan hyvä niin, paitsi olisi se hieho saanu poikia.

En ole ihan varma olisiko minulle kolahtanut erään ryhmätyön tulos; ihan kaikki navettatyypit eivät tarvitse TYÖJÄRJESTYSTÄ, vaan työluettelon. Sillä kun ei aina niin hirveästi ole merkitystä, missä järjestyksessä hommat hoidellaan kunhan ne hoidellaan. Ja hoidellaan hyvin, sillä on merkitystä. Tilan porukat olivat keskustelleet lomittajansa kanssa ja lomittaja oli ollut sitä mieltä, että työluettelo riittää. Se on ikään kuin muistilistana tehtävistä töistä. Luultavasti silloin, kun lypsy on sidottu tiettyyn aikaan on kuitenkin työjärjestys on paikallaan?

Paljon tuli kysymysmerkkejä!

Maailma muuttuu, Eskoseni ja mansikkaa ja mustikkaa ei voi laittaa paremmuusjärkkään, vai voiko?

Liisa Lehikoinen

Liisa Lehikoinen on ProAgria Oulun maitotilaneuvoja.

Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kirjoita uusi kommentti