Maatilan luonnonhoito ymptuki

Luonnonhoito uudessa ympäristötukiehdotuksessa 2007-2013

Etusivun kuva Uuteen ympäristötukiohjelmaan 2007-2013 on ehdotettu uudeksi perustoimenpiteeksi maatilan luonnon monimuotoisuus-kartoitusta. Ohjelmaluonnos on marraskuussa 2005 näitä sivuja laadittaessa lausunnolla. Nähtäväksi jää, millä tavoin luonnon monimuotoisuus huomioidaan ympäristötuen eri osissa. Ehdotetun luonnon monimuotoisuus-kartoituksen tavoitteena on lisätä viljelijän tietoja oman maatilansa maatalousympäristön luonnon monimuotoi­suuden kannalta merkittävistä kohteista sekä niiden hoitomahdollisuuksista.

Monimuotoisuuskartoituksen kautta kirjattua tietoa voi hyödyntää tilan luonnonhoitotöiden suunnittelussa. Luonnonhoitosuunnitelmaan liittyvien kohteiden hoitoon voi olla myös mahdollisuus hakea erityisympäristötukea.

Luonnonhoitosuunnitelman voi myös tehdä omien töiden suunnitteluun, eikä vain sen vuoksi, että se olisi tukien saannin ehtona. Vuoden 2005 ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteissä on maisemaan ja luontoon liittyviä tavoitteita, joiden huomioiminen on osana perustuen maksamisen perusteita.

Näistä esimerkkejä ovat peltojen säilyttäminen avoimina, luonto- ja maisemakohteiden säilyttäminen viljelyalueilla, asuin- ja tuotantorakennuksien ympäristöjen kunnossapitäminen ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen.

Luonnonhoitoon liittyvät perustoimenpiteet pysynevät pääosin samoina myös Ympäristötukiohjelmassa 2007-2013. Ympäristötuessa on myös mahdollista hakea erityisympäristötukea, joista on kerrottu kohdassa vapaaehtoinen luonnonhoito.

Seuraavassa katkelma uuden ympäristötukiohjelman 2007-2013 luonnostekstistä maatilan luonnon monimuotoisuuskartoituksen osalta:

LUONNOSTEKSTI (marraskuu 2005)

Toimenpiteet
Viljelijän tulee tehdä kartoitus tilansa mahdollisista monimuotoisuuskohteista. Maatilan luonnon monimuotoisuuskartoitus tehdään ensimmäisenä sitoumusvuonna. Viljelijän on täytettävä kyseisen vuoden tukihakemuksen/ympäristötukisitoumusehtojen liitteenä oleva selkeä, esimerkkejä sisältävä lomake, johon täytetään viljelijän omalla tilalla olevat erilaiset luonnon monimuotoisuuskohteet lomakkeella annettujen esimerkkien pohjalta. Lomake on luonteeltaan yksinkertainen ja opastava.
Viljelijän on myös kerran sitoumuskauden aikana käytävä toistamiseen läpi lomakkeella ilmoitetut maatilan luonnon monimuotoisuuskohteet, siis eräänlainen käytännön tilanteen päivitys.

Monimuotoisuuskohteita ovat erilaiset elinympäristöt mm. perinneympäristöt (niityt, kedot, haka­maat ym.), vanhat pellot, metsän ja pellon väliset reunavyöhykkeet, kosteikot, kuivat etelänsuun­taiset rinteet, erilaiset peltojen saarekkeet sekä yksittäiset pienkohteet kuten vanhat lehti- ja havu­puut, kiviaidat ja –kasat, vanhat puurakennelmat ja rakennukset. Kartoituksen tuloksena jokaisesta tilasta laaditaan kartta, johon monimuotoisuuden kannalta merkittävät kohteet on merkitty numero­koodein. Lumokartoitus jää tilalle eikä sitä toimiteta maatalousviranomaiselle. Kartoitusta varten laaditaan opaskirjanen, jossa esitellään monimuotoisuuden kannalta merkittävät kartoituksen koh­teet sekä selvitetään, mitä lajistoa niihin liittyy ja kuinka kohteita voidaan hoitaa ylläpitäen moni­muotoista lajistoa. Opas jaetaan kaikille tiloille ilmaiseksi.

Vaikutukset
Kartoituksen avulla lisätään viljelijän tietoja ja taitoja luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamisesta ja edistämisestä omalla maatilalla. Lisäksi toimenpiteen tavoitteena on innostaa tiloja hoitamaan luonnon monimuotoisuuskohteita. Kohteiden hoitoon tilat voivat hakea luonnon monimuotoisuuden edistämisen tai perinnebiotooppien hoidon tukea.

Seuraavassa katkelma Ympäristötuen sitoumusehdot 2005, perustoimenpiteen kohta 4.6:

YMPÄRISTÖTUEN SITOUMUSEHDOT 2005

4.6. Luonnon monimuotoisuuden ja maiseman ylläpitäminen
Viljelymaisema tulee säilyttää avoimena sekä asuin- ja tuotantorakennusten ympäristöt siisteinä ja hoidettuina. Koneet ja työvälineet tulee säilyttää asianmukaisesti. Viljelemättömiä peltoalueita on hoidettava esimerkiksi niittämällä. Maisemallisesti arvokkaita peltoja ei saa metsittää.

Tilalla olemassa olevia maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuuskohteita tulee ylläpitää. Näitä ovat muun muassa monipuoliset pellon ja metsän reunavyöhykkeet, pelloilla sijaitsevat puu- ja pensasryhmät, kivisaarekkeet ja yksittäispuut, puukujanteet, lähteet, purot ja kosteikot. Tällaisia kohteita ei saa vaarantaa torjunta-aineiden tai lannoitteiden käytöllä tai paljaaksi hakkuulla. Tilalla olevia pelto- ja tilusteiden pientareita ei saa käsitellä torjunta-aineilla.

Pientareille levinnyt hukkakaura on kuitenkin torjuttava hukkakauran torjunnasta annetun lain mukaisesti joko käsin kitkemällä tai kemiallisesti. Tarvittaessa tienpientareet voidaan niittää. Niittojätteen saa hyödyntää maataloustuotannossa.

Lähteet:
Uusi ympäristötukiehdotus 2007-2013. Marraskuu 2005.
Ympäristötuen sitoumusehdot 2005. Maa- ja metsätalousministeriö.



Tutustu!