Ajankohtaista > Uutiset > Kaveriksi kasviksia

Koululaisten kaveriksi kasviksia

09.09.2011

Maa- ja kotitalousnaiset järjestävät kouluissa syksyn aikana Kaveriksi kasviksia -tapahtumia. Niissä tehdään löytöretki kasvisten värikkääseen maailmaan: oppilaat pääsevät haistamaan, maistamaan ja tunnustelemaan sesongin kasviksia.

Tuntevatko lapset kyssäkaalin ja palsternakan? Maistuuko porkkana ja punajuuri?
”Kaveriksi kasviksia -tapahtumien tavoitteena on oppia tunnistamaan kasviksia ja niiden sesonkiaikoja sekä innostaa kasvisten syöntiin. Samalla tutustutaan lautasmalliin ja kiinnitetään huomiota kouluruokailun tärkeyteen”, Oulun Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Ojala kertoo.
Asiantuntijan opastuksella keskustellaan myös ateriarytmistä ja terveellisistä ruokailutottumuksista. Oppilaat saavat mukaansa oman kasvisviivottimen ja koululle jää aiheesta muistuttavia julisteita.
Koululaisten kasvisten syöntiä lisätään Maa- ja kotitalousnaisten Kaveriksi kasviksia -hankkeessa. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke edistää koululaisten terveyttä ja ehkäisee ylipainoa. Hankkeessa järjestetään eri puolilla maata 70 Kaveriksi kasviksia -tapahtumaa, jotka tavoittavat 12 000 koululaista.

Kaveriksi kasviksia -tapahtumia Pohjois-Pohjanmaalla:

Kiiminki Alakylän koulu ti 13.9. klo 9-12
Lisätiedot: Helena Lahdenperä, puh. 0400 599 473, helena.lahdenpera(at)proagria.fi

Haapavesi Hyttikallion koulu, Raatetie 6, ti 13.9. klo 9-12.45
Lisätiedot: Maija Ojalehto, puh. 040 701 3686, maija.ojalehto(at)proagria.fi

Siikalatva Aleksanterin koulu, Rantsilanraitti 5 ke 14.9. klo 9-13
Lisätiedot: Maija Ojalehto, puh. 040 701 3686, maija.ojalehto(at)proagria.fi

Pyhäjoki Saaren koulu to 15.9. klo 9-12
Lisätiedot: Helena Lahdenperä, puh. 0400 599 473, helena.lahdenpera(at)proagria.fi

Ylivieska Niemelän koulu, Niemelänkyläntie 353, pe 30.9. klo 9/9.30-12.30
Lisätiedot: Maija Ojalehto, puh. 040 701 3686, maija.ojalehto(at)proagria.fi

Haukipudas Takkurannan koulu ti 1.11. klo 9-12
Lisätiedot: Helena Lahdenperä, puh. 0400 599 473, helena.lahdenpera(at)proagria.fi
 

Tutustu!