• proagriaoulu.fi » Ajankohtaista » Blogit » Maito » Karkearehu ja vilja riittävät lypsylehmille
  • 11.10.2016

    Karkearehu ja vilja riittävät lypsylehmille

    Loppukeväällä 2016 valmistuneen pro gradu -tutkielmani aiheena oli selvittää, voiko korkean tuotostason lehmiä ruokkia vain karkearehulla ja viljalla ilman tuotostason laskua. Typpitehokkuuden ajateltiin olevan parempi ja typpipäästöjen pienemmät valkuaisrehujen jäädessä pois ruokinnasta.

    Kuva 1. Ruokintakokeessa oli mukana sekä ayshire- että holsteinrotuisia lehmiä

    Tämän hetken käytäntönä lypsylehmien ruokinnassa on tavoitella korkeaa valkuaispitoisuutta rehuissa. Ajatuksena on, että tällä keinolla saavutetaan korkeat maitotuotokset.

    On kuitenkin hyvä muistaa, että pötsin mikrobit tuottavat 50–80 % (n. 0,5–3 kg päivässä) lehmän imeyttämistä aminohapoista, jotka käytetään pääosin maidon tuottamiseen. Pötsimikrobien ansioista lehmä pystyy tehokkaasti hyödyntämään kasvin energian ja proteiinin maitovalkuaisen tuottamiseen. Tätä märehtijöiden ainutlaatuista ominaisuutta tulisi hyödyntää nykyistä laajemmin.

    Useat tutkimukset osoittavatkin, että valkuaisrehuilla saatu tuotostason kasvu on marginaalinen eikä aina kata sen tuomia kuluja. Lisäksi lehmä kykenee hyödyntämään vain noin neljänneksen rehun valkuaisesta lopun 75 % kulkiessa lehmän lävitse typpipäästöinä ympäristöön pääosin virtsan ja maidon mukana. Näin ollen suurin osa rehun valkuaisesta jää hyödyntämättä, johtaa resurssien tehottomaan käyttöön ja kuormittaa ympäristöä.

    Ruokintakokeessa, joka suoritettiin Ruotsin maataloustieteellisellä yliopistolla Uppsalassa, saatiin samansuuntaisia tuloksia typpitehokkuuden ja tuotosvasteen suhteen: lehmät, joiden rehu koostui vain viljasta ja säilörehusta, tuottivat yhtä paljon kuin lisävalkuaista saavat lehmät (9760 ja 9706 kg EKM). Päivittäinen keskituotoskin oli yhtä korkea ryhmien välillä – päälle 30 kg. Lisäksi 10 kuukauden lypsykauden 3 viimeisen kuukauden aikana pelkällä viljalla ja säilörehulla ruokitut lehmät tuottivat keskimäärin 3 kg enemmän päivässä verrattuna valkuaista syöviin lehmiin.

    Kaavio 1. Päivittäinen keskituotos (energiakorjattumaito, EKM) lypsykauden aikana. Ryhmä 1: vilja + säilörehu, Ryhmä 2: vilja + valkuaislisä + säilörehu.

    Odotetusti myös typpipäästöt virtsan ja maidon ureatyppenä mitattuna olivat pienemmät, ja typpitehokkuus parempi viljalla ja säilörehulla ruokituilla lehmillä.

    Saadut tulokset ovat lupaavia ja kiinnostavia rehukustannusten kannalta. Ruokinta on maitotilojen suurimpia menoeriä. Valkuaisrehun, joka on rehun kalleimpia komponentteja, poisjättäminen toisi merkittävät säästöt tuottajalle. Erityisesti luomutuottajat hyötyisivät tästä, sillä luomuvalkuaisrehun saanti on hyvin rajallista ja hinnat korkeat. Tämän hetken taloudellisissa vaikeuksissa rypevät maitotilalliset saisivat näin usean sadan vuosittaiset säästöt lehmää kohden.

    Lisäksi tilallinen voisi viljellä kaiken käyttämänsä rehun omalla tai lähitiloilla. Tämä tasapainottaisi tilan budjettia, kun vilja- ja valkuaisrehukustannuksia heittelevistä maailmanmarkkinahinnoista päästäisiin osittain eroon.

    Omavaraisuus on hyväksi myös ympäristön kannalta resurssien käytön ja ravinteiden kierron keskittyessä alueelle, jolla lopullinen tuote kulutetaan. Onhan epäloogista resurssitasapainon kannalta tuottaa esimerkiksi suuria määriä proteiinia rehuksi yhdessä maailmankolkassa, jotta voitaisiin tuottaa pieni määrä proteiinia toisessa kolkassa.

    Nämä ruokintakokeen tulokset ovat yhdeltä lypsykaudelta, yhden tilan ja satokauden rehuilla tehty, ja niitä tulee pitää suuntaa-antavina. Erityisesti satokausittain vaihteleva rehun laatu, lähinnä karkearehun sulavuus ja valkuaispitoisuus, vaikuttaa saatavaan tuotosvasteeseen.

    On kuitenkin ajateltava kokonaisuutta; valkuaisrehun poisjättäminen vähentää ostorehun määrää, pienentää typpipäästöjä ja nostaa tuotostasoa loppulypsykautta kohden näin mahdollistaen pidemmän tuotantokauden lehmää kohden. Näennäisesti pienemmällä keskituotoksellakin voi päästä samaan tai jopa parempaan lopputulokseen tilan kokonaistuottavuuden kannalta.

    Lisäksi aikaisempien tutkimusten valossa – ja olettaen, että kaikki osa-alueet ovat kunnossa – on todennäköistä, että tasaisemman painon ja kuntoluokan vaihtelun sekä tasaisemman tuotostason ansiosta näillä lehmillä on myös parempi energiatasapaino, terveys ja hedelmällisyys, ja sitä myöten korkeampi tuotantoikä. Tämä on eduksi pidemmällä tähtäimellä niin eläinten hyvinvoinnin, tilan talouden kuin kestävän tuotannonkin kannalta.

    Kuten tämä ruokintakoe osoitti, yksinkertaisillakin muutoksilla voidaan saada maatalouden päästöjä vähemmäksi, tuotantoa kestävämmäksi sekä tilallisten tuottavuutta ja taloutta valoisammaksi.

    Susanna Räisänen

    MMM, hanketyöntekijä

    ProAgria Oulu

    Kommentit

    Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

    Kirjoita uusi kommentti

    Lisätietoja:

    susanna.raisanen@proagria.fi

    Gradu englanniksi