Harvalla hyvä hevonen… vai miten se oli?
15.10.2010
Hevosen rooli nykymaailmassa on muuttunut vuosikymmenten saatossa talolle ja tilalle välttämättömästä työvoimasta ihmisen virkistäytymis- ja urheilukaveriksi. Traktorin korvattua hevoset hevosten määrä romahti. 1900-luvun alun Suomen noin 400 000 työhevosta katosivat maalaismaisemasta ja hevosten määrä oli pienimmillään 70-80-lukujen vaihteessa vain noin 30 000. Tänä päivänä hevonen näkyy maalais- ja kaupunkilaismaisemassa useammin kuin vuosikymmeniin. Hevosala on elänyt voimakkaan kasvun aikaa ja Suomen hevosmäärä on kasvanut kymmenessä vuodessa jopa 40 %. Alalle on tullut ja tulee koko ajan uusia harrastajia ja yrittäjiä.
ProAgriankin toiminnassa näkyy tämä hevosen roolin kehitys. Oma hevoshoitokonsulentti Talousseuralla oli Oulussa vuosina 1937-40, mutta välivuosikymmeninä ennen tätä päivää hevostalousneuvonnassa on ollut hiljaisempaa. Viime vuosina hevostalousasiakkaiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta ja hevostalousneuvontaan on lähdetty kehittämään uusia tapoja ja työkaluja. Myös omaa osaamista alasta tarvitaan lisää.
Ja tietoa ja neuvoa ala kaipaa. Vuonna 2009 valmistuneessa Pohjois-Pohjanmaan hevostalouden kehittämisohjelmassa, jonka laadinnassa kuultiin lukuisia hevosalan toimijoita ja yrittäjiä, keskeiseksi kehittämistavoitteeksi nousi tiedon välityksen lisääminen sekä koulutuksen ja neuvonnan kehittäminen. ProAgria Oulu toteuttaa vuosina 2010-2012 HevosAgro -tiedonvälityshanketta vastatakseen Pohjois-Pohjanmaan hevosalalla havaittuun tiedontarpeeseen. Samalla kehitetään ProAgrian pysyvää hevostalousneuvontaa asiakkaiden tarpeita vastaavaan suuntaan.
Kohderyhmä alkaa olla löytänyt HevosAgron tiedotuksen. Toivottavasti myös puskaposti toimii ja jo osallistuneet välittävät tietoa eteenpäin - kaikki uudet kiinnostuneet toivotetaan lämpimästi mukaan. HevosAgrossa tapahtuu koko ajan ja ajankohtaisena aiheena on käsitelty mm. hevosten kuljetuksia. HevosAgro jatkaa työntäyteistä syksyä ja seuraavia käsittelyyn tulevia aiheita ovat sitten eläinsuojelulain ja ympäristönsuojelulain vaatimukset tallienrakenteille ja talliympäristörakentaminen!
HevosAgron blogista voit jatkossa lukea terveisiä HevosAgron tapahtumista ja muusta ajankohtaisesta. ”Viralliset” tiedotteet ja materiaalit taustatietoineen ja linkkeineen löytyvät luonnollisesti myös jatkossa nettivisuiltamme, mutta blogissa päästään haistelemaan tilaisuuksien tunnelmia ja tapahtumien antia enemmän fiilispohjalta.
Mukavaa syksyä kaikille!
Heini Iinatti, HevosAgro, projektipäällikkö
PS: Projektipäällikön varsalla on onnistuneesti ”ratsastettu” 4 kertaa – varsa hyväksyy ratsastajan selkään moitteetta, jokohan kohta uskallettaisiin kokeilla ravia?
Kommentit
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
