HevosAgro

HevosAgro - hevosalaa kehittämään

VarsatProAgria jatkaa vuosina 2013-2014 HevosAgro II – Kehittäen kärkeen hankkeella vahvasti käynnistynyttä Pohjois-Pohjanmaan hevostalouden kehittämistä. Maakunnallisessa elinkeinojenkehittämishankkeessa edistetään erityisesti hevosalan yritystoimintaa ja palvelutuotantoa sekä palveluiden saatavuutta. Samalla parannetaan hevospalvelualan neuvonnan toimintamalleja ja asiantuntijaverkostojen toimintaa. Tutustu hanke-esitteeseen.

HevosAgro II kohdealueena on koko Pohjois-Pohjanmaa. Hankkeen toimenpiteet ovat yleisiä, julkisia ja kaikille avoimia. Toimintaa suunnataan kattavasti eri puolille maakuntaa. Myös sähköistä tiedonvälitystä, kuten internettiä ja multimediaa hyödynnetään aktiivisesti.

Vuosina 2010–2012 HevosAgro I -tiedonvälityshanke välitti tietoa ja edisti yhteistyötä. HevosAgro on saavuttanut satoja alan toimijoita ja saanut erittäin positiivista palautetta. Hankkeen tapahtumissa on ollut yhteensä yli 2000 osallistujaa. Yli 90 prosenttia osallistuneista on pitänyt käsiteltyjä aihepiirejä kiinnostavina ja hyödyllisinä. Myös HevosAgro II jatkaa kysyttyä tiedonvälitystoimintaa tilaisuuksissa, tapahtumissa ja internetsivujen kautta.

Tiedon välityksen ja elinkeinotoiminnan kehittämisen tarve nousivat vahvasti esille vuonna 2008 kootussa Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - Hevostalouden kehittämisohjelmassa. HevosAgro II aikana myös kehittämisohjelma tullaan päivittämään.

HevosAgro-hankkeet ovat saaneet rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuet on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Lisätiedot: ProAgria Oulu, HevosAgro-hanke, projektipäällikkö Heini Iinatti, puh. 040 555 1674, heini.iinatti(at)proagria.fi.

 

 

Tutustu!