Ajankohtaista > Uutiset > Hevonen hoitaa perinnemaisemaa

Hevonen hoitaa perinnemaisemaa

05.08.2010

Maisemanhoidossa on perinteisesti käytetty laiduntajina lampaita tai nautoja, mutta myös hevonen on luonnonniittyjen hyvä laiduneläin. Hevonen hoitaa perinnemaisemaa -maastoinfossa 18.8. Siikajoen Tuomiojalla selviää, millaista rahoitusta maatalouden muokkaamiin perinteisiin maisema- ja luontokohteisiin on saatavissa.

Viljelymaiseman vaaliminen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ovat maaseutumaiseman hoidon avainasioita. Hoidettu maisema luo myönteistä kuvaa myös maaseudun elintarvikkeista, tuotteista ja palveluista.

"Hevosten omistajien soisikin pohtivan, onko mahdollisuuksia ottaa esimerkiksi hakamaita ja niittyjä laidunalueiksi. Parhaita maisemalaiduntajia ovat nuoret hevoset, siitostammat, harrastehevoset ja muut “lepohevoset”. Mahdollisia laidunalueita omistavat viljelijät voivat myös tarjota laidunpaikkoja kesähevosille", ProAgria Oulun HevosAgro-hankkeen projektipäällikkö Heini Iinatti sanoo.

Perinnebiotooppi tarkoittaa aluetta, jolla on laidun- tai niittohistoria. Siellä kasvaa pääosin muuta kuin kylvöheinää, eikä aluetta ole muokattu tai lannoitettu. Hoitamaton perinnemaisema kasvaa umpeen ja pusikoituu.

Oikein laidunnettu luonnonlaidun luo elinpaikkoja kukkiville, matalakasvuisille ja uhanalaisille niittylajeille. Monilajisista luonnonkasveista koostuva ravinto voi edistää laiduneläinten terveyttä. Luonnonlaitumilla eläimillä on myös runsaasti tilaa liikkua.

Hevoset laitumelle varhain keväällä
Hevoset päästetään hoidettavalle laidunalueelle mahdollisimman varhain keväällä, kun heinä on vielä matalaa ja maittavimmillaan. Mielellään lyhyttä heinää ja erilaisia ruohoja syövät hevoset pystyvät pitämään kasvillisuuden hyvin matalana. Niille kelpaavat myös lehdet ja puun kuoret.

Parhaiten hevoset viihtyvät kuivilla ja kovapohjaisilla niityillä. Herkille alueille hevonen ei sovi, koska sen liikkumistarve on suuri. Esimerkkejä tästä ovat alueet, jolla on arvokkaita ja suojeltavia kasveja tai kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Rahoitusta luonnonlaidunten hoitoon

Luonnonlaidunten hoitoon on mahdollista saada myös rahoitusta. Monet ovat tehneet maatalouden erityisympäristötukisopimuksia perinnebiotooppien laiduntamiseen viisivuotiskaudeksi. Toinen mahdollinen tukityyppi on luonnon- ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen. Vuosittainen suunnitelmaan ja kustannusarvioon perustuva tukisumma voi olla enintään 450 euroa hehtaarille.

Tukea voi hakea viljelijä, jolla on hallinnassaan yli  kolme hehtaaria perusympäristötuen sitoumuksessa olevaa peltoa tai puutarhakasvien viljelijä, jolla on tukikelpoista peltoa vähintään puoli hehtaaria. Hakija voi olla myös rekisteröity yhdistys, jolloin edellä mainittuja pinta-alavaatimuksia ei ole. Tukea voi hakea myös vuokratulle alueelle.

Hoitoa varten tehdään tarkka suunnitelma, jossa määritellään aitaukset, mahdolliset harvennettavat tai säästettävät puustot ja pensaikot sekä muut alueella tehtävät työt ja kustannukset. Perinnebiotooppien laitumilla maata ei muokata eikä lannoiteta. Perinnemaisemalaitumille ei myöskään anneta lisäruokaa, vaan eläimet siirretään loppuun syödyltä lohkolta muualle ennen kuin alue alkaa kulua.

Montako hevosta samalle laitumelle?
Laidunpaine sovitetaan aina tapauskohtaisesti niin, että kasvusto pysyy matalana, mutta ei kulu mullokselle. Esimerkiksi niukkatuottoisilla metsälaitumilla tai kedoilla saattaa yksi hevonen riittää kahdelle tai kolmelle hehtaarille, kun taas rehevillä niityillä ja rannoilla voi sopiva tiheys olla 1-1,6 hevosta hehtaarille koko laidunkauden ajan (100-120 päivää). Viljellyillä laitumilla voi tiheys olla 3-4 hevosta hehtaarille.

Laiduntamisessa on huomioitava myös lauman käyttäytyminen ja esimerkiksi sosiaalisten suhteiden selvittely. Nuoret oriit laiduntavat omissa laumoissaan, mutta muita hevosia voidaan pitää yhdessä. Yksin hevosta ei pidä jättää laajalle laitumelle.

Tutustu!