Luonnonhoidolla merkitys viljelijän toiminnan kannattavuuteen
Tämän neuvontasivuston tavoitteena on avata viljelijälle lajiston suojeluun ja täydentäviin ehtoihin liittyviä lakisääteisiä käsitteitä ja maatilan luonnonhoitoon liittyviä periaatteita. Vuodesta 2005 lähtien täydentävien ehtojen noudattaminen on EU:n kokonaan rahoittamien suorien tukien eli peltokasvien ja energiakasvien tuen sekä EU:n eläin-, valkuaiskasvi-, tärkkelysperuna-, siemen-, kuivarehu- ja maitopalkkioiden sekä vuoden 2006 alusta käyttöön otettavan tilatuen ja tuotantoon sidottujen suorien EU-tukien saannin edellytyksenä. Maatilan luonnonhoitoon liittyviä perusteita löytyy myös ympäristötuen ehdoista. Ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteissä on maisemaan ja luontoon liittyviä tavoitteita ja näiden asioiden huomioiminen on osana perustuen maksamisen perusteita. Näistä esimerkkinä peltojen säilyttäminen avoimina, luonto- ja maisemakohteiden säilyttäminen viljelyalueilla, asuin- ja tuotantorakennuksien ympäristöjen kunnossapitäminen ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Uudessa ympäristötukiohjelmassa 2007-2013 nämä perustoimenpiteet tulevat hieman muuttumaan.
Erityisympäristötukisopimukset aktiivista luonnonhoitoaLuonnon- ja maisemanhoidon erityisympäristötukisopimukset ovat viljelijälle vapaaehtoisia tukia. Tukia voi hakea ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteisiin sitoutunut henkilö. Uudessa ympäristötukiohjelmassa mm. perinnebiotooppien hoitoon on näillä näkymin mahdollista hakea myös muiden tahojen erityistukea leader-toimintaryhmän kautta, mutta ensisijaisesti erityistuet ovat suunnattu viljelijöille. Vapaaehtoisissa erityisympäristötuissa on periaatteina suunnitelmallisempi ja tavoitteellisempi kohteiden hoito, elinympäristöjen kunnostaminen, hoito tai niiden luominen. Näitä maiseman- ja luonnonhoidon erityistukia ovat perinnebiotooppien hoito, luonnon monimuotoisuuden edistäminen, maiseman kehittäminen ja hoito sekä suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito (tieto 2005). Erityistuen määrä perustuu aina tapauskohtaisesti suunnitelmaan ja kustannuslaskelmaan.
Viljelijän toimet tärkeitäMonet viljelijät pitävät luontoa ja maisemaa tärkeänä osana maatalousympäristöä ja hoitavat ilman tukien edellyttämiä toimiakin luonto- ja maisemakohteita ja ottavat huomioon samalla lajiston suojelulliset seikat. Eri maatalouden tukien luonnonhoitoon liittyvät ehdot tuovat kuitenkin jo arkipäivän töissä muutenkin huomioituja luonnonhoidon asioita osaksi tuen saannin ehtoja. On selvää että ehdot saattavat hieman mietityttää viljelijää, mutta täytyy muistaa että maatalousympäristön luonnon monimuotoisuus on syntynyt viljelijöiden työn tuloksena ja sen säilymisen edellytyksenä on että luonnon huomioiminen ja maatalous on jatkossakin aktiivista työtä. Tätä kautta luonnon monimuotoisuuden hoidolla on vaikutuksia maatalouden kannattavuuteen ja arvostukseen. Oheisten esimerkkien kautta tuodaan esille tekijöitä jotka vaikuttavat maatalousympäristön lajistoon ja niiden elinympäristöihin. Kohteille on ollut mahdollista tehdä erityistukisopimuksia.



