Ajankohtaista > Uutiset > arjen askelissa

Maa- ja kotitalousnaiset kampanjoivat arkiliikunnan puolesta

20.12.2010

Arjen askelissa on maa- ja kotitalousnaisten vuoden 2011 liikunnallinen järjestökampanja. Se kannustaa tavoittelemaan suosituksissa mainittua 10 000 askelta päivässä tai liikkumaan muuten terveyden ylläpitämiseksi.

Oulun Maa- ja kotitalousnaiset haastaa mukaan kaikki jäsenyhdistyksensä – maa- ja kotitalousseurat, maaseutunaiset, kotitalousnaiset, kyläseurat ja -yhdistykset, maa- ja kotitalousnaiset, pienviljelijäyhdistykset ja -osastot, maamiesseurat ja naisosastot. ”Kampanjaan voi osallistua yksin tai ryhmässä, yhtä hyvin miehet ja naiset, nykyiset ja jo entiset nuoret - kukin omalla tavallaan omaksi ilokseen ja terveydekseen”, Oulun Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Ojala sanoo.
Jokainen osallistuja saa liikuntakortin, johon voi kirjata, kun askelmittariin kertyy päivässä vähintään 10 000 askelta tai kun on harrastanut puoli tuntia kuntoliikuntaa tavallisen arkiliikunnan lisäksi.
Liikuntakortteja voi noutaa Oulun maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksesta Oulusta tai sen voi tulostaa osoitteesta www.maajakotitalousnaiset.fi > Järjestö > Järjestökampanjat.

Ryhmille askelten keräyskisa

Ryhmät voivat ilmoittautua mukaan kampanjan askelten keräyskilpailuun. Ryhmälle tarvitaan yhteyshenkilö, joka ilmoittaa ryhmän Oulun piirikeskukseen. Askelia kerätään kilpailumielessä
- 7.3.-13.3.2011
- 6.6.-12.6.2011
- 24.10.-30.10.2011
Seurantaviikon jälkeen jokainen ryhmän osallistuja ilmoittaa kertyneiden askelten määrän yhteyshenkilölle. Hän ilmoittaa koko ryhmän yhteen lasketut askeleet ja ryhmän osallistujamäärän osoitteesta www.maajakotitalousnaiset.fi löytyvän nettilomakkeen kautta.
Kunkin seurantaviikon jälkeen maa- ja kotitalousnaisten nettisivuilla julkaistaan kunkin piirikeskuksen kolme kärjessä olevaa ryhmää. Jokaisen piirikeskuksen paras joukkue palkitaan kampanjan jälkeen.

Kipitä kauppaan – kiipeä portaat

Suuren osan päivittäisestä liikuntatarpeesta voi kerätä arkisten askareiden lomassa:

• Kulje osa matkoista jalan tai pyörällä.
• Parkkeeraa auto asioidessasi kauimmaiseen parkkiruutuun.
• Unohda hissi ja kipaise portaat.
• Leiki lasten kanssa liikkuen TV:n katselun tai videopeliensijaan.
• Kävele koiran kanssa pidempi iltalenkki.
• Mene marja- ja sieniretkelle.
• Leikkaa pihanurmi työnnettävällä leikkurilla.
• Siivoa korostetuin liikkein, vaihda välillä kättä imuroidessasi.
• Hypi ja tanssahtele työn lomassa.

Arjen askelissa mukaan yhdistystoimintaan

Arjen askelissa -kampanja kannustaa yhdistyksiä järjestämään liikunnallisia tapahtumia, joissa kerätään askelia, tutustutaan erilaisiin liikuntamuotoihin ja iloitaan yhdessä liikkumisesta. Myös naapuriyhdistyksen voi haastaa keräämään askelia kilpaa oman yhdistyksen kanssa.

Kuukausittain voi kokoontua vaikkapa nimipäivien tiimoilta:
• Tammikuussa voi kokoontua naapuriyhdistyksen kanssa esimerkiksi Titan päivän testikävelyyn, jossa mitataan askeleen pituus. Mukaan voi kysyä henkilöä, joka on jo käyttänyt askelmittaria.
• Helmikuussa voisi reippailla Kainon päivän kuutamokävelyn merkeissä.
• Maaliskuun seurantaviikolla yhteisenä ohjelmana voisi olla Auran päivän iltakävely.

Kampanjan avulla yhdistykseen voi hyvin pyytää mukaan myös uusia jäseniä!


 

Tutustu!