Ajankohtaista > Uutiset > AgroNaisille avaintaitoja Rantsilassa

AgroNaisille avaintaitoja Rantsilassa

14.01.2009

Vaikka asuisi maalla ja työskentelisi emäntänä, vanhat opit maataloudesta voivat kaivata välillä tuuletusta. Rantsilassa 26. tammikuuta aloitettava AgroNaisen avaintaidot -koulutus tarjoaa tietoja, taitoja ja motivaatiota maatilan töihin. Oma kannustimensa on hopeinen rintamerkki, johon koulutuksen kuluessa saattoi ansaita kolme kultaista avainta. Maaseudun naisille räätälöidyn maatalousalan koulutuksen aikana paneudutaan muun muassa elintarvikeketjuun pellolta ruokapöytään, tarkasteltiin EU:n vaikutuksia maatalouteen, pohdittiin tilan talousasioita ja opeteltiin huolehtimaan omasta työterveydestä ja hyvinvoinnista.

”Maatiloja johdetaan yhä yritysmäisemmin, niinpä tiedon tarve on suuri. Aiemmista koulutuksistamme on tullut paljon hyvää palautetta ja myös kehittämisehdotuksia, jotka on otettu huomioon uuden koulutuksen suunnittelussa, Oulun Maa- ja kotitalousnaisten yritysneuvoja Tuula Alakastari kertoo.

AgroNaisen avaintaidot -koulutus koostuu kolmesta tasosta, joista jokainen pitää tenttiä ennen kuin voi siirtyä seuraavalle. Kurssin jälkeen voi hankkia itselleen hopeisen, kultaisilla pikkuavaimilla varustetun korumaisen rintamerkin.

Maa- ja kotitalousnaisten kehittelemää maatalousmerkkiä suoritettiin vuodesta 1938 1990-luvun alkuun asti yli 30 000 kappaletta. Nyt suoritusvaatimukset on uudistettu vastaamaan nykypäivän tarpeita.

Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskukset järjestävät AgroNaisen avaintaidot -koulutuksia alueillaan kysynnän mukaan.

Tutustu!