Pitäjäruoat

Maatalousnaiset ovat kantaneet huolta myös perinteiden vaalimisesta nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. He saattoivat julistaa kilpailun jonkin seutukunnan kauneimmasta pirtistä tai esimerkiksi järjestää näyttelyn perinteisistä vanhoista käsitöistä.



Valtakunnallisen pitäjäruokaprojektin aikana 1980-luvun alkupuolella kerättiin merkittävä määrä perinteisiä ruokareseptejä versioineen.

Pohjois-Pohjanmaan pitäjäruoat julkistettiin Oulun lääninhallituksessa13.2.1986. Kotitalousneuvoja Ritva  Ronkaisen tarjottimella on esittelyvuorossa rössypottu.